Tuhansia lippuja myyneen Blockfest-festivaalin järjestäjät yhä toiveikkaina: "Artistit haluavat päästä tekemään töitä"

Tampereella vuosittain järjestettävän Blockfest-festivaalin kohtalo on auki.

Pohjoismaiden suurimpiin hip-hop-festivaaleihin lukeutuva Blockfest on toistaiseksi ainoa kymmenien tuhansien ihmisten kokoinen musiikkipahtuma Suomessa, joka ei ole peruuttanut tapahtumaansa kesältä. Hallituksen uusimpien linjausten mukaan heinäkuun alusta alkaen ulkotiloissa voidaan järjestää taas yli 500 hengen tapahtumia.

Blockfest-festivaalin vastaava tuottaja Kalle Kallosen mukaan uusi rajoitus ei vielä toistaiseksi takaa sitä, että Tampereen Ratinassa nautitaan elokuussa live-musiikista.

– Uusimmat rajoitukset vaikuttavat mielestäni lähinnä jalkapalloliiton lobbaukselta. Noilla säännöksillä ei voida vielä festivaalia järjestää, mutta toisaalta jos katsotaan ulos, niin aikamoisia festivaaleja siellä on päivittäin käynnissä. Meillä oli juuri tuhansien ihmisten mielenosoitus ja puistot, sekä kesäkapakat ovat täynnä ihmisiä.

– Koska meillä on vastaavia tapahtumia jo nyt, on vaikea ymmärtää, miksi elokuun lopussa ei saisi järjestää festivaaleja?

Peruminen on edelleen mahdollisuus

Kallosen mukaan tapahtumaorganisaatio seuraa koronaepidemian kehittymistä päivittäin. Vaikka tartuntaluvut ovat olleet laskevia, tilanne voi muuttua nopeasti.

– Ollaan pidetty pää viileenä ja katsottu, miten tilanne kehittyy, mutta edelleen on se mahdollisuus, että joudumme perumaan festivaalin. Kallosen mukaan lipunmyynti käynnistyi hyvin ennen koronaepidemiaa ja lippuja myytiin aluksi nopealla tahdilla. Alkuvuoden onnistunut lipunmyynti on turvannut sen, että festivaali on edelleen mahdollista järjestää taloudellisesta näkökulmasta.

Kaikilla tilanne ei ole yhtä valoisa.

– Ne, jotka eivät saaneet lippuja tarpeeksi myytyä ennen koronaepidemiaa, eivät yksinkertaisesti pysty järjestämään festivaaleja tänä vuonna.

Kallosen mukaan lipunmyynti on käynnistynyt uudelleen viime viikkoina. Keväällä myynti hiipui kuitenkin kokonaan.

– Nyt näyttää siltä, että ihmiset luottavat taas tulevaisuuteen.

Kallosen mukaan ihmiset voivat luottaa myös siihen, että jos festivaali järjestetään, kävijät voivat osallistua tapahtumaan turvallisesti.

– Asiakkailla ei ole mitään hävittävää. Jos festivaaleja ei pystytä järjestämään, lipun voi palauttaa tai siirtää ensi vuoden kesälle.

Erityisjärjestelyihin valmistaudutaan

Jos kymmenien tuhansien ihmisten kokoinen festivaali pystytään järjestämään elokuussa, sitä koskevat erilaiset rajoitukset. Kallosen mukaan järjestäjäorganisaatio on valmistautunut erilaisiin toimenpiteisiin. Rajoitukset voivat koskea esimerkiksi anniskeluaikaa tai tapahtuman aikatauluja.

– Erilaisia vaihtoehtoja on mietitty. Olemme valmistautuneet esimerkiksi siihen, että kapasiteettia joudutaan pienentämään.

Kallosen mukaan järjestäjät ovat valmiita joustamaan ja venymään, jos tilanne sitä vaatii. Organisaation toiveena on kuitenkin se, että keskusteluyhteys festivaalijärjestäjien ja päättäjien välillä paranisi.

– Sehän olisi ihan unelmajuttu, jos pääsisimme yhdessä miettimään, mitä tällaisessa tilanteessa voidaan tehdä.

Artistit haluavat töihin

Suomalaiset suurfestivaalit ovat kärsineet viime vuosina kansainvälisten artistien yllättävistä peruutuksista. Kallosen mukaan peruutuksia ei tänä vuonna ole toistaiseksi tullut. Tilanne on kuitenkin poikkeuksellinen ja siksi myös epävarma.

– Kaikki odottavat tietoja siitä, mistä mihinkin saa lentää. Artistit haluavat kuitenkin päästä tekemään jälleen töitä, sillä lähes kaikki ovat menettäneet tulonsa.

Lue myös:

    Uusimmat