MTV testasi pullonpalautuksen hirmulaitteen – pesukoneen näköinen vempele on Suomessa ensimmäinen laatuaan, rikkoo jo ennätyksiä
Pullonpalautusjärjestelmien valmistaja Tomra on tuonut Suomeen ensimmäisen palautuslaitteen, johon voi kaataa kerralla kassillisen tyhjiä muovipulloja ja tölkkejä.
Suomen ensimmäinen R1-automaatti sijaitsee Vantaalla K-Citymarket Tammistossa.
Kauppias Kimmo Sivonen kertoo, että pari viikkoa käytössä olleesta laitteesta on tullut asiakkailta useita satoja myönteisiä palautteita.
– Ei mistään teknisestä laitteesta ole tullut aikaisemmin näin paljon positiivista palautetta.
Sivosen mukaan automaatti on jo ehtinyt tehdä suomalaista pullonpalautushistoriaa. Laite käsitteli torstaina lähes 26 000 palautuspulloa ja -tölkkiä yhden vuorokauden aikana.
– Aikaisempi Suomen ennätys on ollut 7 500, eli kyseessä on niin paljon tehokkaampi laite.
Takana pitkä kehitystyö
Tomran toimitusjohtaja Lauri Kangaslahti kertoo, että on joutunut vastaamaan useasti siihen, miksi kone on vasta nyt kuluttajien käytössä
– Se on aika pitkä kehitystyö, mikä tässä pitää tehdä, että laite saadaan toimimaan. Laitteen takana on aikamoinen teollinen prosessi, missä ne pullot ja tölkit lajitellaan, rutistetaan ja viedään siitä eteenpäin.
– Laitteen pitää kestää useita vuosia liikkeessä ja pystyä toimimaan hyvinkin itsenäisesti. Nämä vievät vain aikaa.
Kangaslahden mukaan pullonpalautusautomaatin kehitystyö aloitettin 2015. Suomi on nyt kolmas maa, johon vempele on lanseerattu.
Katso MTV Uutiset Liven lähetys kokonaisuudessaan oheisesta videoartikkelista.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää