Jere Lassilalta uskomaton ratkaisu! Nuoret Leijonat mitalipeleihin MM-kisoissa

Tulosruutu: Suomi eteni U20 MM-kisojen mitalipeleihin, Jere Lassila kaatoi Slovakian jatkoajalla

Suomi on edennyt mitalipeleihin jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Suomi kaatoi tiistain puolivälieräottelussa Slovakian jatkoajalla lukemin 4–3. Ratkaisuosumasta vastasi Jere Lassila.

Suomen ja Slovakian puolivälieräottelu alkoi dramaattisesti, kun Slovakia siirtyi ensimmäisen erän viimeisellä sekunnilla johtoon. TV-kuvissa näytti siltä, että Slovakian osuma olisi syntynyt yliajalla. Tuomariston mielestä kelloon jäi 0,2 sekuntia. Slovakian osumasta vastasi Adam Sykora.

Suomi kuittasi kyseenalaisen takaiskun toisen erän alkuhetkillä, kun Tommi Männistö karvasi kiekon, otti pari askelta ja painoi lötön pönttöön.

Nuoret Leijonat tulivat terävästi kolmanteen erään. Janne Naukkarinen ja Jere Lassila tekivät vahvaa päätytyötä ja Lenni Hämeenaho veivasi 2–1-maalin.

Slovakia tuli rinnalle ajassa 47.09, kun Dalibor Dvorsky jäi vapaaksi maalille.

Kolmannen erän lopussa näytti siltä, että Suomi ottaa voiton jo varsinaisella peliajalla, kun Aleksanteri Kaskimäki latasi kiekon verkkoon Konsta Heleniuksen vahvan karvauksen jälkeen.

Slovakia tuli kuitenkin ilman maalivahtia tasoihin. Asialla oli Filip Mesar. Aika 59.16.

Jatkoajalla Suomen kapteeni Jere Lassila asteli esiin. JYP-hyökkääjä kelasi vauhdin omasta päästä, murtautui Slovakian puolustuksen läpi ja pisti kiekon pussiin. Suomi mitalipeleihin.

Nuorten Leijonien välierävastus selviää myöhemmin tiistain aikana.

Seuranta, jääkiekon U20 MM-kisat, puolivälierät, Slovakia–Suomi 3–4 ja. (1–0, 0–1, 2–2, 0–1):

Jatkoaika:

Kello 15.56: "Huikea fiilis. Hieno taistelu meiltä. Kaveri pääsi pari kertaa rinnalle, mutta punnerrettiin voittoon", Nuorten Leijonien ratkaisija Lassila totesi TV5:llä. 

60.24 MAALI! Suomi, 3–4. Jere Lassilalta uskomaton soolo ja kiekko nuottaan. Suomi mitalipeleihin!

Kello 15.42: Kiekko jäässä. Jatkoaika käyntiin. Suomelta jäällä Lassila, Nyman ja Salin.

3. erä:

60.00: Summeri soi. Suomen ja Slovakian puolivälieräottelu jatkojen puolelle. Suomi iski jo loppuhetkien maalin, mutta Slovakia kömpi vielä tasoihin. Aikamoista draamaa. Nyt mennään sitten kolmella kolmea vastaan. Jos ratkaisua ei tule 10 minuutin aikana, sitten vedellään rankkareita.

59.16 MAALI! Slovakia, 3–3. Filip Mesarille jää liikaa tilaa ja siellä on. Helposti menee Kokolle. HIFK-pakki Salin jättää liikaa tilaa.

59. min: Slovakialta aikalisä. 1.16 jäljellä. Slovakia ottaa myös maalivahdin pois maalilta.

58.26 MAALI! Suomi, 2–3. Konsta Heleniukselta uskomaton riisto, Jukurit-hyökkääjä pelaa kiekon Aleksanteri Kaskimäelle, joka lyö lötön pönttöön! 

58. min: Suomi saa painetta Slovakian päätyyn, Naukkarisen ja Hämeenahon vahvan päätytyön myötä.

55. min: Ai, ai! Janne Naukkarinen ja tolppa. SaiPa-hyökkääjä meinaa kiskaista polviltaan ison maalin.

55. min: 5.15 jäljellä, taululla lukemat 2–2. Jännäksi menee!

53. min: Konsta Heleniuksen johtama kakkosketju saa painetta Slovakian päätyyn. Hyviä kokeiluja.

50. min: Slovakia selvittää Suomen ylivoiman. Valkopaidoille lopussa paikka, kun Jani Nyman pääsi kokeilemaan irtokiekosta. Ei sikaria.

48. min: Sitten Suomelle ylivoimaa. Slovakian Roman Kukumbergiltä jopa puolittainen polvitaklaus. Koetaan kampitukseksi.

47.09 MAALI! Slovakia, 2–2. Suomen pelaajat karusellissa. Slovakia voittaa jatkuvasti kaksinkamppailuja ja siellä on. Dalibor Dvorsky jää vapaaksi maalille. Pienet veivit kiekko nuottaan.

46. min: Hämeenaho väläyttelee taas. Hienot kikat ja Ässät-hyökkääjä murtautuu maalintekopaikkaan. Slovakia saa myös rikkoa aivan surutta, IIHF:n veljiä viedään.

44. min: Suomelta taas varsin hyvää alivoimaa. Slovakialle 1,5 paikkaa, Kokko kestää.

42. min: Slovakialle ylivoimaa, kun Emil Pieniniemen maila kopsahtaa Slovakian kaveria visiiriin.

40.36 MAALI! Suomi, 1–2. Janne Naukkarinen ja Jere Lassila tekevät vahvaa työtä päädyssä, kiekko Lenni Hämeenaholle, joka veivaa pikkumustan nuottaan. Noin!

Kello 15.03: Kiekko jäähän. Kolmas erä käynnissä.

Kello 15.01: Sitten kolmanteen erään. Ai, ai. 1–1 taululla ja isossa kuvassa ei suurempia eroja. 

2. erä:

Kello 14.52: "Kaveri päästi kiekon rännistä läpi. Pääsin kävelevään ja ei muuta kuin kiekko sisään. Omalla työllä se (voitto) tulee, ei mitään ylimääräistä tarvitse", Suomen maalintekijä Tommi Männistö sanoi TV5:llä.

40.00: Summeri soi ja toinen erä paketissa. 1–1. Slovakia hallitsi isoa kuvaa, mutta Suomi iski tärkeän tasoituksen. Asialla Tommi Männistö. Trilleri käynnissä.

40. min: Slovakialta kuitenkin pari terävää kääntöä Suomen päätyyn. Vaarallinen on tuo sinipaitojen nippu. 1–1-taululla.

39. min: Kasper Halttuselta loistava ajo maalille, mutta ei ihan saa kiekkoa nuottaan. Positiivisia aihioita nyt Suomen pelissä, 

38. min: Ei jäähyä Suomelle, video kertoi totuuden.

38. min: IIHF:n veljet yrittävät jakaa tilanteesta Suomelle 2+2-minuutin jäähyn. Huomenta! Slovakian oman pelaajan maila tärähtää Natnyä päähän. 

38. min: Slovakian puolustaja David Natny makaa tuskaisena jäällä. Tuomarit viheltävät pelin poikki kesken Suomen pyörityksen. Selvä. Natny talutetaan pukukopin puolelle.

37. min: Nyt puolestaan Suomelta vahva hyökkäyspään pyöritys, ykkösketjun toimesta.

36. min: Suomi on aivan helisemässä Slovakian paineen alla. Suomen peliote kadonnut aivan kokonaan. Hälyttävää.

33. min: Slovakialla on nyt otetta pelistä. Suomi on jäänyt telineisiin, aivan kuten Ruotsi-pelin toisessa erässä.

32. min: Pikkuisen hukkuu taas kiekkoja Suomella siniviivojen tuntumassa.

30. min: Isossa kuvassa tasaista Suomen tasoituksen jälkeen.

28. min: Slovakian avausmaali jäänyt selkeästi kaivelemaan myös Pohjois-Amerikassa päin. Tilannetta kelaillaan yhä kansainvälisessä TV-lähetyksessä. IIHF yrittää nyt todistella, että kellossa oli vielä 0,2 sekuntia, kun kiekko meni verkkoon.

26. min: Suomelta erittäin hyvää alivoimaa. Aggressiivisuus puri Slovakiaan.

24. min: Slovakialle ylivoimaa, kun JYP-puolustaja Jesse Pulkkinen ottaa kakkosen korkeasta mailasta.

23. min: Suomelta väkevä reagointi avauserän farssiin. Slovakian osuma syntyi yliajalla, mutta nyt se on kuitattu.

22.36 MAALI! Suomi, 1–1. Slovakialta surkea purku ja Suomi katkoo. Tommi Männistö ottaa pari potkua, malttaa ja painaa kiekon etunurkkaan. Noin!

Kello 14.09: Kiekko jäässä. Toinen erä käyntiin.

Kello 14.07: Joukkueet valuvat jäälle ja toinen erä valmis alkamaan. Odotusarvo: Suomen kapteenin Jere Lassilan pitää astua nyt isosti esille. Sen tason munaus erän loppuun, että pakko tulla jonkinlainen vastine.

1. erä:

Kello 13.54: Kun aloitukseen kyyristyttiin, kellossa oli 1,7 sekuntia. Niinköhän osuma ehdittiin tehdä tuossa ajassa?

20.00: Tuosta aikasekoilusta tulee vielä sanomista. Farssilta tuoksuu. Joka tapauksessa: Slovakia johdossa avauserän jälkeen. Vaikka kelloon kohdistuu nyt omia kysymysmerkkejä, niin fakta on se, että Suomi uunoili viimeisen tilanteen. 

19.59 MAALI! Slovakia, 1–0. Uskomatonta draamaa erän loppuun. JYPin hyökkääjältä Jere Lassilalta aivan käsittämätön moka aloituspisteellä. Slovakia kääntää ja Adam Sykora painaa kiekon nuottaan. Ruuduilla näytetään kelloa, missä aika kului jo umpeen, mutta ei. Tuomareiden mielestä kelloon jäi 0,2 sekuntia. Aikamoista.

20. min: Slovakia luo vielä erän loppuun loistopaikan. Adam Sykoralta vahva nousu. Kokko selvittää.

20. min: Slovakia iskee pirun vaarallisesti vastaan, jos Suomi yhtään sählää kiekon kanssa siniviivojen tuntumassa. Sinipaitojen vaarallisuus on tullut hyvin ilmi.

18. min: Suomen ykkösketjulta väkevä hyökkäys Slovakian päädyssä. Ässät-hyökkääjä Lenni Hämeenaho pyörittää sirkusta. Lupaavia yrityksiä.

16. min: Kokolta älytön kiekonkäsittelyvirhe ja Slovakia meinaa pistää lötön pönttöön. Nyt tapahtuu.

15. min: Suomen puolustajalta Otto Salinilta useampi huono kiekollinen ratkaisu ja Slovakia saa painetta Suomen päätyyn. Pientä huolimattomuutta nyt valkopaidoilla ilmoilla.

12. min: Suomelta Jani Nyman karkaa läpiajoon, kun hän karvaa kiekon Slovakian puolustajalta. Gajan ehtii juuri ja juuri Nymanin rystysivalluksen eteen. Paine jatkuu Slovakian päädyssä ja Nymanille toinen paikka. Lähellä on.

10. min: Filip Mesarilta vaarallinen nousu Suomen päädyssä. Hetki tästä ja Suomelle paikka, kun Kasper Halttunen kokeilee hyökkäyspään aloitusvoiton jälkeen. Ei sikareita. Taululla yhä 0–0.

8. min: Suomen paine puree nyt Slovakiaan. Pitkiä tulee yksi toisensa jälkeen.

7. min: Nyt puolestaan Suomelle riisto ja Jukurit-hyökkääjä Konsta Helenius veivaa loistopaikalle. Slovakia-torjuja Gajan kestää.

6. min: Slovakia on saanut riistoja keskialueelta. Suunta kääntyy nopeasti ja Suomen päähän pahoja paikkoja.

4. min: Suomi on saanut hyökkäyspeliä liikkeelle parin viivelähdön kautta. Paine enemmän Slovakian päädyssä.

1. min: Suomelle heti alkuhetkille hyvä paikka, kun Ilves-hyökkääjä Jani Nyman pääsee kokeilemaan. Slovakian maalilla Adam Gajan selvittää.

Kello 13.08: Kiekko jäässä. Suomen ja Slovakian ottelu käynnissä.

-------------------------------------------------------------

Kello 13.07: Joukkueet jäällä. Suomi tänään valkoisissa ja Slovakia sinisissä. Puolivälierätaisto valmiina alkamaan.

Kello 13.06: Suomi ja Slovakia kohtasivat edellisen kerran MM-tasolla viime vuoden turnauksessa. Suomi oli tuolloin parempi lukemin 5–2. Molempien joukkueiden taival päättyi tuolloin puolivälierävaiheeseen, kun Suomi hävisi Ruotsille ja Slovakia jatkoajalla Kanadalle.

Kello 13.04: "Pitää puolustaa hyvin, ei menetä kiekkoja huonoissa paikoissa. Puolustuksen kautta", Nuorten Leijonien hyökkääjä Konsta Helenius ennakoi TV5:llä.

Helenius on myös valokeilassa, sillä Mikkelin Jukureiden NHL-superlupaus ei ole tehnyt tässä turnauksessa vielä maalin maalia varsinaisella peliajalla. Helenius osui Ruotsi-pelin voittomaalikilpailussa.

Kello 13.01: Tämän päivän ottelu pelataan Göteborgin "kakkoshallissa", Frölundaborgissa, missä kaupungin kiekkoylpeys Frölunda HC pelaa muun muassa CHL-ottelunsa. Katsojia halliin mahtuu 7 600. Suomi pelasi alkulohkon ottelunsa Scandinaviumissa.

Nuorten Leijonien hyökkääjän Kasper Halttusen mukaan Frölundaborgin jää ei mitenkään vakuuttanut välipäivän harjoituksissa. Saa nähdä, miten tämä näkyy päivän ensimmäisessä puolivälieräpelissä.

Kello 12.58: Suomella on ollut tässä turnauksessa hieman kahden kerroksen väkeä, kun tarkistelemaan yksilöpuolta. SM-liigatykit Jani Nyman ja Lenni Hämeenaho heräsivät vasta alkulohkon päätöstaistossa Ruotsia vastaan. JYPin Jere Lassila ja London Knightsin Kasper Halttunen ovat olleet näkyvästi esillä.

Iso mielenkiinto kohdistuu tolppien väliin, missä Niklas Kokko palaa kehiin. Kokko vakuutti Kanadaa vastaan, minkä jälkeen hänellä oli omia vaikeuksia Saksa-ottelussa. TPS-torjuja Noa Vali nappasi nollapelin Latvia-pelistä, mutta oli helisemässä Ruotsi-taiston toisessa erässä.

Kello 12.55: "Tämä aikainen alkamisajankohta mittaa valmistautumista. Haluamme olla hetkessä kiinni ja tehdä hyvin pieniä asioita", Nuorten Leijonien päävalmentaja Lauri Mikkola sanoi TV5:llä.

Kello 12.53: Vaikka Suomi lähtee tämän päivän otteluun pienoisena ennakkosuosikkina, ei Slovakiaa auta yhtään vähätellä. Sen joukkueessa on peräti 11 NHL:ään varattua pelaajaa ja kolme ykköskierroksen varausta. 

Slovakia aloitti turnauksen pirteästi, ottaen voittoja yksi toisensa perään. Kysymysmerkkejä nousi pinnalle loppusuoralla, kun Slovakia hävisi USA:lle peräti 2–10.

Kello 12.51: Slovakia iski alkusarjan kolmessa ottelussa peräti 19 maalia (Suomella 14) osumaa. Slovakian hyökkääjä Servac Petrovsky johtaa tällä hetkellä koko turnauksen pistepörssiä 5+4=9.

Slovakian riveistä löytyy myös pelaajia, jotka tuntevat Suomen kuin omat taskunsa.

Kello 12.49: Suomen sisäisen pistepörssin kärjessä on tällä hetkellä OHL-seura London Knightsin hyökkääjä Kasper Halttunen (3+3). HIFK:n sopimuspelaaja ennakoi maanantaina Slovakia-ottelua:

Kello 12.47: MTV Urheilun jääkiekkoasiantuntijan Petteri Sihvosen mielestä Suomen pelissä oli sekä hyvää että uhkamerkkejä. 

Kello 12.45: Nuorten Leijonien päävalmentajan Lauri Mikkolan mielestä Suomi otti "askeleita eteenpäin" Ruotsi-ottelussa.

Kello 12.43: Ennen sunnuntaita Ruotsi ei ollut päästänyt maalin maalia nuorten MM-kisoissa. Kuparinen meni rikki, kun Tommi Männistö siivosi irtokiekon keltapaitojen verkkoon.

Kello 12.41: Nyman sai myös ruotsalaiset raivon partaalle hyvin härskillä tuuletuksellaan.

Kello 12.39: Jani Nyman oli Ruotsi-ottelun hahmo, kun hän heilutti maaliverkkoja niin kolmannen erän loppuhetkillä kuin voittomaalikilpailussa. 

Kello 12.37: Suomi onnistui kuin onnistui ottamaan voiton alkulohkon päätöskamppailusta Ruotsia vastaan. Suomi siirtyi alkuhetkillä 2–0-johtoon. Sitten eteen tuli synkkä erä, missä Ruotsi tuli rinnalle ja paineli johtoon. Jani Nyman tasoitti ja sama mies ratkaisi koko homman voittomaalikilpailussa.

Kello 12.34: Suomen puolivälierävastustaja selvisi alkulohkon viimeisessä kamppailussa, missä Kanada kaatoi Saksan. Ottelussa riitti panosta, sillä Saksa olisi voinut nousta suoralla voitolla jopa lohkokakkoseksi. Nyt se jäi puolivälierien ulkopuolelle. Saksan voitolla Suomi olisi tipahtanut lohkoneloseksi, minkä myötä puolivälierissä vastaan olisi tullut Yhdysvallat.

Kello 12.31: Tämän päivän puolivälierien ohjelma:

Klo 13.00 Slovakia – Suomi
Klo 15.30 Kanada – Tshekki
Klo 18.00 USA – Latvia
Klo 20.30 Ruotsi – Sveitsi

Kello 12.29: Suomen kokoonpanossa tapahtuu siis yksi muutos, kun Kärppä-torjuja Niklas Kokko palaa tolppien väliin. Seurajoukkuetasolla TPS:ää edustava Noa Vali torjui sekä Latvia- että Ruotsi-otteluissa. Kokko kantoi torjuntavastuuta Kanada- ja Saksa-peleissä.

Suomen ketjut:
36 Janne Naukkarinen – 28 Jere Lassila – 29 Lenni Hämeenaho
24 Aleksanteri Kaskimäki – 19 Konsta Helenius – 33 Jani Nyman
34 Tommi Männistö – 20 Oiva Keskinen – 22 Kasper Halttunen
25 Max Koskipirtti – 21 Samu Bau – 32 Emil Hemming
13. hyökkääjä: 18 Rasmus Kumpulainen

15 Jesse Pulkkinen – 6 Kasper Kulonummi
10 Emil Pieniniemi – 3 Otto Salin
4 Arttu Kärki – 13 Kalle Kangas
12 Joona Väisänen

30 Niklas Kokko (31 Noa Vali)

Kello 12.26: Tervetuloa jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisojen puolivälieräottelun Suomi–Slovakia-liveseurannan pariin. Homman nimi on yksinkertainen: voitolla jatkoon ja tappiolla pihalle. Ottelu alkaa hieman kello 13:n jälkeen. Ennen tätä perkauksessa lähtökohdat tämän päivän taistoon.
 

Lue myös:

    Uusimmat