Poliisin esitutkinnan perusteella Helsingin Lauttasaaressa ollut pyöräliike sytytettiin tahallisesti ulkopuolisen tahon tilaamana. Kahdeksan epäillyn osalta asia siirtyy syyteharkintaan.
Asuinkerrostalon kivijalassa toiminut pyöräliike sytytettiin palamaan maaliskuun alussa. Pyöräliikkeen lisäksi kiinteistön asuinhuoneistot kärsivät merkittäviä palo- ja savuvahinkoja.
Helsingin poliisilaitoksen mukaan tapauksen rikosnimikkeenä on törkeä tuhotyö. Teossa on epäiltynä yhteensä kymmenen henkilöä, joista kahdeksan osalta asia siirtyy nyt syyteharkintaan.
Kaksi epäillyistä on etsintäkuulutettu, mutta heitä ei ole toistaiseksi tavoitettu.
– Esitutkinnan perusteella palon sytyttivät kaksi tekohetkellä 17-vuotiasta miestä. Heistä toinen on Irakin kansalainen ja toinen on Suomen kansalainen, mutta molemmat asuvat Suomessa. Teko on esitutkinnan perusteella tilaustyönä tehty, kertoo tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Olli-Pekka Punkari.
Crime as a Service -ilmiö
Tekijöiden taustalla epäillään vaikuttaneen kolme ulkomailla asunutta henkilöä, joista yksi Irakin kansalainen otettiin kiinni Isossa-Britanniassa ja luovutettiin Suomeen kesäkuussa 2026. Hän on edelleen vangittuna.
Muiden henkilöiden epäillään syyllistyneen tuhotyötä edeltäneeseen rikoksen valmisteluun tekemällä eri toimia rikoksen mahdollistamiseksi. Yhden henkilön hallusta takavarikoitiin kiinnioton yhteydessä ampuma-ase ja häntä epäillään törkeästä ampuma-aserikoksesta.
– Tapaus on esimerkki Crime as a Service -ilmiöstä, jossa rikolliset toimijat käyttävät hyväkseen muita henkilöitä rikollisen teon suorittamiseksi. Tavoitteena on välttää rikosvastuu ja käyttää hyväkseen mm. haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä rikoksien tekijöinä, muistuttaa rikostarkastaja Kimmo Sainio Helsingin poliisilaitokselta.

