Työn verotusta ja arvonlisäveroa tuskin voidaan jättää kiristämättä ensi vaalikaudella, arvioi valtiovarainministeriön ylijohtaja.
Suomalaiset voivat joutua ensi vaalikaudella maksamaan palkoistaan aiempaa enemmän veroja.
Valtiovarainministeriön vero-osaston päällikön, ylijohtaja Terhi Järvikareen mukaan työn verotusta tai myöskään arvonlisäverotusta ei todennäköisesti voida sivuuttaa, kun ensi vaalikaudella päätetään säästötoimista.
– Vaikka työn verotuksen kiristämistä halutaan välttää ja arvonlisäverotukseen on tehty korotuksia jo tällä hallituskaudella, on epätodennäköistä, että ne pystytään jättämään kokonaan korotusten ulkopuolelle, Järvikare kirjoittaa kolumnissaan valtiovarainministeriön sivuilla.
Järvikareen kirjoituksen otsikko on "sopeutus vaatii myös veroratkaisuja". Hänen mukaansa aikataulu on niin tiukka ja säästöt niin suuret, ettei niitä voi löytää pelkistä leikkauksista. Tällöin on katsottava isoimpia veroluokkia, kuten ansiotulo- ja arvonlisäverotusta.
Poliitikkojen tulisi sopeuttaa Suomen julkista taloutta ensi vaalikaudella näillä näkymin ainakin kahdeksalla miljardilla eurolla.
– Sopeutustarpeen ollessa iso on tehtävä veronkorotuksia, joiden verotuotto on suuri, Järvikare linjaa.
"Hölmöintä mahdollista veropolitiikkaa"
Työministeri Matias Marttinen ilmoittaa viestipalvelu X:ssä olevansa aivan eri mieltä kuin Järvikare.

