Varsinais-Suomen käräjäoikeus käsitteli tänään Anneli Auerin ja tämän entisen miesystävän seksuaali- ja väkivaltarikossyytteistä. Kyseessä oli pääkäsittelyn ensimmäinen päivä.
MTV Uutisten rikostoimittaja Rebekka Härkönen seurasi tähän juttuun oikeudenkäyntiä salista käsin. Oikeudenkäynti päättyi kello 16.08, joten jutun seuranta on nyt päättynyt. Oikeudenkäynti jatkuu huomenna keskiviikkona kirjallisten todisteiden käsittelyllä.
Anneli Auer ja hän ex-miesystävänsä Jens Kukka saapuivat kameroiden kasvojaan peittelemättä. Molemmat kommentoivat asian käsittelyä ennen oikeudenkäynnin alkua ja toivovat asian käsittelylle mahdollisimman laajaa julkisuutta.
Oikeuskäsittely alkoi medialle myönnetyllä kuvaushetkellä. Paikalla oli valtava määrä mediaa, niin tv-puolelta kuin eri lehdistä. Syytetyt istuivat tyynesti kameroiden edessä.
Kukka kiistää rikokset
Nyt vuorossa on Jens Kukan puolustuksen asiaesittely. Kukkaa edustaa oikeudessa asianajaja Kaarle Gummerus.
Myös Kukka kiistää kaikki rikokset.
Kukan puolustus käy läpi lapsista löytyneitä fyysisiä jälkiä ja löydösten sekä niistä tehtyjen johtopäätösten kyseenalaisuutta.
Gummerus kritisoi myös tutkimusmenetelmää eli uv-valon käyttöä lasten kehojen arpien todentamisesta. Gummeruksne mukaan uv-valo on epäluotettava meneltelmä.
Kukan puolustuksen mukaan syyttäjän asiantuntijan eli erään oikeuslääkärin lausunto on asenteellinen, sillä tämä on lausunnossaan unohtanut syyttömyysolettaman ja katsonut syytettyjen olevan syyllisiä. Lisäksi hän on käyttänyt epävarmaa tutkimusmenetelmää ja vetänyt johtopäätöksiä lapsen kertomuksesta ilman konkreettisia löydöksiä.
Miksi pullatuoksuinen äiti muuttui?
Auerin puolustus kertoo, että lasten kertomukset heihin kohdistetuista rikoksista alkoivat siinä vaiheessa, kun Auer oli vapautunut ja olisi voinut saada lapsensa takaisin.
Puolustuksen mukaan lasten murhatarinoiden jälkeen poliisi otti yhteyttä sijaisisään ja kysyi, että olisiko Auer miehensä murhan lisäksi tehnyt jotain seksuaalista. Auerin asianajaja Markku Fredman kritisoi salissa sitä, että poliisi pyysi siviilihenkilöä kyselemään lapsilta, oliko jotakin karmeaa tapahtunut.
Puolustuksen mukaan lapsia kohdeltiin huonosti sijaisperheessä. Kolme neljästä lapsesta muutti pois perheestä ennen täysi-ikäisyyttään.
Näiden jälkeen sosiaalityöntekijä teki rikosilmoituksen lasten henkisestä pahoinpitelystä sijaisperheessä.
Puolustuksen mukaan sijaisvanhemmat vieraannuttivat Auerin kolme nuorinta lasta muusta perheestä ja suvusta, jonka seurauksena valheelliset kertomukset perheen ja kodin tapahtumista ovat syntyneet.
Auerin puolustus kertoo, että sijaisvanhemmat videoivat lasten kertomukset. Usein kaikki kolme lasta olivat yhdessä, kun heiltä kyseltiin tapahtumista ja näin sisarukset kuulivat koko ajan toistensa kertomukset. Tämä johti siihen, etteivät heidän tarinansa syntyneet itsenäisesti. Puolustuksen mukaan lapsia myös johdateltiin vahvasti.
Puolustus painottaa, että lasten kuuleminen on tapahtunut vastoin nykyisiä käytäntöjä ja käsityksiä siitä, miten lapsiin kohdistuneita rikoksia nykyisin tutkitaan.
Puolustuksen käsityksen mukaan lapsia ja varsinkin yhtä lasta on kuultu niin, että on luettua nettipalstoja ja erästä kirjaa ja kyselty sitten lapselta, onko tällaista tapahtunut teidän perheessä. Fredman myös huomauttaa, ettei lapsista ole löytynyt jälkiä siitä, että heidän kanssaan oltaisiin oltu yhdynnässä.
Myöskään naapurit eivät ole tehneet havaintoja saatananpalvonnasta, uhratuista eläimistä tai muista lasten kertomista tapahtumista. Myöskään peitepoliisi "Seppo" ei ole tehnyt havaintoja viiltelyjäljistä tapahtuma-aikaan. Puolustus on kutsunut peitepoliisin todistajaksi oikeuteen.
Myöskään terveydenhuollossa ei ole tehnyt havaintoja pahoinpitelyjäljistä lapsissa.
Puolustuksen mukaan lapset ovat antaneet kertomuksensa haavoittuneessa asemassa, jolloin he olivat riippuvaisia sijaisvanhemmistaan ja eristettyinä kaikista läheisistään. Puolustuksen mukaan tärkeintä oli miellyttää sijaisvanhempia, joita he pelkäsivät.
Puolustus sanoo, että syyttäjän pitäisi pystyä osoittamaan, miksi tavallinen pullantuoksuinen perheenäiti muuttuisi muutaman kuukauden ajaksi kauheaksi seksuaalirikokseksi ja palaisi sitten ennalleen.
Auer kiistää rikokset
Oikeus piti lounastauon ja palasi saliin kello 13.10. Oikeudenkäynti jatkuu nyt puolustuksen asiaesittelyillä.
Salissa oli ensin teknisiä ongelmia, eikä puolustus saanut omaa esitystään näkymään oikeussalin ruuduilla. Nyt ongelma on korjattu ja Auerin puolustus aloittaa ja keskeyttää samantien, sillä nyt salista ei saada yhteyttä sivuunsaliin, jossa varsinaisen oikeussalin ulkopuolelle jääneet seuraavat oikeudenkäyntiä.
Tuomari ratkaisee asian niin, että salissa olevat kolme henkilöä mahdutetaan sittenkin pääsaliin.
Auer kiistää tosiaan kaikki rikokset. Hänen puolustajansa Markku Fredman käy läpi muutamia oikeusteknisiä ongelmia liittyen tähän oikeudenkäyntiin, jossa siis syytetyt on jo kerran tuomittu näistä rikoksista ja myös istuneet tuomionsa.
Puolustuksen mukaan tässä rikosvyyhdissä on kyse laajasta tapahtumakokonaisuudesta, joka käynnistyi vuonna 2006, kun Jukka S. Lahti murhattiin perheen kotiin Ulvilassa. Leskeksi jäätyään Auer alkoi seurustella Jens Kukan kanssa ja sen jälkeen kuvioon astui peitepoliisina toiminut "Seppo".
Puolustus korostaa, että lasten kertomuksilla koko kokonaisuudesta, myös isän murhasta, pitää huomioida kokonaisuutena, kun oikeus ratkoo sitä, onko Auer syyllisytynyt lapsiinsa kohdistuneisiin törkeisiin rikoksiin.
Puolustuksen mukaan Auerin kontakti sijoitettuihin lapsiin katkesi jossakin vaiheessa kokonaan. Myös Auerin vanhimman tyttären välit katkesivat nuorempiin sisaruksiinsa.
Yksi lapsista otti kuitenkin myöhemmin yhteyttä sosiaalityöntekijään pyytäen tapaamista vanhimman siskonsa ja äitinsä kanssa. Yhteydenottoa pyytänyt lapsi kertoi kahdenkeskisessä tapaamisessaan siskonsa kanssa, että hänen aiemmat puheensa olivat valetta. Tämän jälkeen lapsi tapasi myös äitinsä.
tapahtumat etenivät niin, että lapset ottivat Fredmanin mukaan yksitellen yhteyttä häneen. Jonka jälkeen KKO purki aiemman tuomion.
Puolustuksella on uusina todisteina muiden muassa sosiaalityöntekijöiden kertomuksia ja yhden lapsen luokkatoveri alakoulusta, jolle lapsi on kertonut aikoinaan rikosväitteiden olevan valetta. Puolustukselta löytyy myös uusia asiantuntijalausuntoja.
Fredman listaa myös suuren määrän muita todisteita Auerin syyttömyyden tueksi.
Salissa syntyy väittely asiakirjojen julkisuudesta. Syyttäjän mielestä asiakirjat ovat salaisia ja Fredman vastustaa.
– Minun mielestäni näissä ei ole mitään salaista. Tässä on kyse siitä, saanko minä tehdä keskeytyksettä työtäni ja sillä tavalla kuin haluan, vai pitääkö minun koko ajan varoa, Fredman sanoo tuohtuneena oikeuden puheenjohtajalle.
Oikeus pohtii julkisuusasiaa. Oikeus päätyy toteamaan, ettei voi tehdä asiassa päätöstä suuntaan eikä toiseen, ennen kuin pääsee kuulemaan niitä henkilöitä, joiden yksityiselämää koskevia tietoja asiakirja sisältää. Oikeus päättää siihen saakka pitää asiakirjaa salattuna ja Fredman joutuu piilottaman kyseisen materiaalin esityksestään.
Puolustus kertoo, että asiassahan on kyse siitä, että Auer on murhannut aviomiehensä Jukka S. Lahden yhdessä vanhimman tyttärensä kanssa. Tämän jälkeen Auer olisi alkanut viillellä lapsiaan yhdessä vanhimman lapsensa kanssa ja näihin tekoihin olisi liittynyt saatananpalvontaa.
Fredman listaa tapahtumia. Auer olisi alkanut pitää orgioita yhdessä ex-seurustelukumppaninsa kanssa ja hyväksikäyttää yhdessä tämän kanssa lapsia. Lisäksi Auer olisi pahoinpidellyt lapsiaan yhdessä Kukan kanssa.
Fredman sanoo, että edes syyttäjät eivät ole uskoneet, että lapset olisivat juoneet viiniä yhdessä ja kun viini on loppunut, juoma vaihtui virtsaan. Syyttäjät eivät myöskään ole uskoneet, että lapset olisivat juosseet tekopenikset päässään pitkin pihoja. Kohtia on paljon.
Fredman yrittää osoittaa tällä, että edes viranomaiset eivät ole uskoneet läheskään kaikkia lasten kertomuksia.
Puolustuksen mukaan lapset on vierannutettu täysin äidistään ja sisarusten vanhinta tyttöä. vanhin lapsista oli aluksi sijoitettuna enolleen, mutta muutamassa viikossa sijaisvanhemmat alkoivat Fredmanin mukaan sisarusparven vanhinta lasta, josta maalailtiin Auerin kanssarikollinen.
Fredman muistuttaa, että lapset olivat ennen enonsa luokse sijoittamista seitsemän kuukautta lastensuojeluyksikössä ja heistä laadittiin päivittäin raportteja. Tuolloin lasten välit äitiinsä ja toisiinsa olivat hyvät ja lämpimät.
Välit rikkoutuivat vasta, kun lapset olivat sijoituksessa enollaan.
Vuorossa syyttäjän asiaesittely
Nyt tauon jälkeen vuorossa on syyttäjän asiaesittely. Syyttäjä kertoo, että Auerin kolme nuorinta lasta alkoi kertoa heihin kohdistuneista väkivalta- ja seksuaalirikoksista sen jälkeen, kun heidät oli sijoitettu Auerin veljen perheeseen. Lasten kertomukset alkoivat yhden veneretken aikana.
Syyttäjän mukaan sijaisperheen isä oli kertonut, että kertomukset lähtivät liikkellee tapahtumasta, että yksi lapsista olisi kaivellut takapuoltaan ja alkanut sitten puhua lelujen työntämisestä sinne.
Sijaisvanhemmat ottivat sitten yhteyttä poliisiin.
Syyttäjä kuvailee Auerin ja Kukan Korkeimpaan oikeuteen tekemää purkuhakemusta, jossa syytetyt kertovat lasten manipuloinnista sijaisvanhempien taholta. Lisäksi purkuhakemuksissa vedottiin uusiin asiantuntijalausuntoihin.
Syyttäjä käy läpi sitä, miten KKO ensin hylkäsi purkuhakemukset, mutta hyväksyi uudet purkuhakemukset vuonna 2024 Auerin lasten peruttua puheensa rikoksista.
Syyttäjä lukee KKO:n ratkaisusta valituin kohdin. Ratkaisussa todetaan, ettei lasten kertomukset olisi voineet syntyä niin lyhyellä ajalla kuin ne syntyivät, jos ne olisivat valetta. Lisöksi lapset eivät ole osanneet selittää millään tavalla heistä löydettyjä väkivallan jälkiä. Myöskään sille ei ole löytynyt motiivia, miksi sijaisvanhemmat olisivat mustamaalanneet Kukkaa, kun he eivät edes tunteneet tätä.
Syyttäjän mukaan tässä oikeudenkähnnissä kyse on siitä, mikä merkitys lasten muuttuneilla kertomuksilla on rikosasian arviointiin. Syyttäjän mukana tärkein näyttö on lasten aikanaan antamat kertomukset ja aikuisina antam,at uudet kertomukset. Lisäksi olennaista näyttöä ovat oikeuspsykologiset lausunnot ja uusi asiantuntijalausunto koskien uusia kertomuksia.
Olennaista näyttöä ovat syyttäjän mukaan myös lääkärinlausunnot ja vammoja koskevat lausunnot.
Lisäksi syyttäjä esittää näyttönä sijaisvanhempien kertomuksia, lisäksi oikeudessa kuullaan esimerkiksi sosiaalityöntekijää, vanginvartijaa ja muita todistajia.
Syyttäjä ei vaadi syytetyille enää konkreettista uutta vankeutta vaan tyytyy siihen rangaistukseen, jonka syytetyt ovat jo suorittaneet.
"Iljettävää"
Oikeus piti hieman ennen kello yhtätoista pienen tauon.
Myö hänen ex-miesystävänsä Jens Kukka luonnehti syytteiden sisältöä "iljettäväksi" ja paikkansa pitämättömäksi.
Nyt vuorossa on syyttäjän asiaesittely.
Parhaillaan oikeus kuitenkin pohtii, miltä osin se on salainen ja yleisö tulisi poistaa salista.
Syytetyt kiistävät
Asian käsittely on palannut käräjäoikeuteen, sillä Korkein oikeus purki viime vuonna tuomion pääosin, mutta valtakunnansyyttäjä päätti jatkaa syytteiden ajamista.
Nyt vuorossa on syytettyjen vastaukset syyttäjän väitteisiin.
Auer kiistää kaikki rikokset. Hänen puolustusasianajajan Markku Fredmanin mukaan osa syyttäjän luottelemista rikoksista on todellisuudessa lieviä pahoinpitelyisä ja ne sekä laiton uhkaus ovat tekoina vanhentuneet.
Myös Jens Kukka kiistää kaikki rikokset.
Syytteitä törkeistä rikoksista
Oikeudenkäynti alkoi syytteiden lukemisella.
Aueria ja Kukkaa syytetään 18 rikoksesta, muiden muassa törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, törkeästä raiskauksesta ja törkeästä pahoinpitelystä.
Syyttäjän mukaan kaksikko oli sukupuoliyhteydessä lasten kanssa useita kertoja ja käyttivät teoissa erilaisia välineitä, kuten paistinlastaa, lusikkaa, haarukkaa, löylykauhaa ja dildoa. Syyttäjä katsoo, että Kukka teki lapsille seksuaalista väkivaltaa ja lasten äiti eli Auer auttoi häntä rikoksissa.
Auer näyttää hyvin surulliselta oikeussalissa syyttäjän lukiessa syytteitä, joita Auerin ja hänen ex-miesystävän väitetään kohdistaneen Auerin lapsiin. Syyttäjän väitteet nuoriin lapsiin kohdistuneista törkeistä rikoksista vaikuttavat saaneen Auerin yhdessä kohtaa miltei kyyneliin.
Syytteet lapsiin kohdistuneesta seksuaaliväkivallasta ovat rajuta. Lapsia on muiden muassa sidottu ilmastointiteipillä. Syytteiden mukaan lasten on täytynyt myös katsella Auerin ja Kukan välistä seksiä ja netistä pornograafista sisältöä. Lasten kieltäytyminen on johtanut väkivaltaan.
Syyttäjän mukaan monet seksuaalirikoksista ovat olleet nöyryyttäviä, sillä niihin on osallistunut kaksi aikuista.
Syyttäjän mukaan Auer on myös viiltänyt lapsiaan veitsellä nuorimpia lapsiaan eri puolille kehoa vanhimman lapsensa kanssa. Lisäksi syytteiden mukaan lapsia on esimerkiksi lyöty vyöllä ja nyrkillä, tukistettu, heitelty terävillä kynillä ja pantu seisomaan pakkaseen alusvaatteissa.
Syyttäjän mukaan Auer on myös uhannut lyödä yhtä lapsistaan, jos tämä kertoo Ulvilan todelliset taaphtumat sosiaalityöntekijöille.
Pääsytiketit oikeussaliin
Jo ennen oikeudenkäyntiä paikalla oli valtava määrä median edustajia. Oikeudenkäyntiä paikan päällä seuraavan MTV Uutisten rikostoimittajan Rebekka Härkösen mukaan oikeudenkäyntiin jaettiin medialle pääsylipukkeita ikään kuin vuoronumeroiksi. Loput joutuivat jäämään ulkopuolelle ja heille oli varattu toinen sali, jossa he pystyvät seuraamaan oikeudenkäyntiä videoyhteyden välityksellä.
Lipukekäytäntö on täysin poikkeuksellinen.
– En ole ikinä nähnyt tällaista, Härkönen toteaa.
Auer saapui oikeuteen etuovesta yleisön tapaan ja kommentoi tilannetta medialle pikaisesti.
Oikeudessa on paikalla poikkeuksellisen paljon mediaa. Kuvassa Auer saapumassa käsittelyyn.MTV / Rebekka Härkönen
Auer kertoi tulevansa käsittelyyn hyvillä mielin, vaikka jatkuviin oikeudenkäynteihin "ei koskaan totu".
Hän kertoo olleensa yhteydessä lapsiinsa, jotka peruivat aiemmin antamansa todistukset.
– Tämä on todella rohkeaa lapsilta. Hekin haluavat, että oikeudenkäynti on julkinen ja nämä [tiedot] korjataan.
Auer kertoo toivovansa, että kaikki käsittelyn materiaalit julkaistaisiin. Osa aiemmin käsitellyistä materiaaleista on yhä salaisia, mutta on mahdollista, että oikeus päättää vielä julkistaa ne.
– Kaikki saa tulla julki.
Katso Auerin kommentit kokonaisuudessaan videolta artikkelin alusta.
Korkein oikeus purki tuomion aiemmin
Auer ja hänen miesystävänsä tuomittiin rikoksista vuonna 2013, mutta viime vuonna korkein oikeus päätyi purkamaan tuomion pääosin. Asianomistajina olleet Auerin lapset ovat aikuistuttuaan kertoneet, että heidän aiemmat kertomuksensa eivät pitäneet paikkaansa.
Valtakunnansyyttäjä päätti vuoden alussa jatkaa syytteiden ajamista uudessa oikeudenkäynnissä.
Oikeudenkäynti alkamassa tiistaiaamuna. Paikalla on valtava määrä mediaa.MTV / Rebekka Härkönen
Auer nousi alun perin julkisuuteen syytettynä Ulvilassa vuonna 2006 tapahtuneesta murhasta, jonka uhrina oli Auerin mies ja lasten isä. Auer todettiin tapauksessa syyttömäksi kahdella käsittelykierroksella.
Lasten mukaan sijaisperheen vanhemmat johdattelivat heidät sepittämään ensin tarinaa rituaalisesta murhasta. Kertomukset videoitiin.
– Se, mitä – – kuvatuilla videoilla on tosiasiallisesti tapahtunut, on äärimmäistä lasten henkistä kaltoinkohtelua. – – Tarinat lähtivät kehittymään ja paisumaan laajentuen seksuaalirikoksiksi, lausumassa sanotaan.
Lausuman mukaan sijaisvanhemmat kaltoinkohtelivat lapsia eri tavoin. Kesällä 2019 sosiaalityöntekijä teki tutkintapyynnön lasten oloista, mutta poliisi jätti asian tutkimatta.
Oikeudelle toimittamassaan vastauksessa Auer sanoo, että asiassa on nyt saatavilla paljon uutta näyttöä.
Uutta ovat muun muassa sosiaalitoimen asiakirjat, jotka puolustuksen mukaan osoittavat, kuinka lapset vieraannutettiin äidistään ja vanhimmasta sisarestaan ja saatiin pelkäämään heitä.
UV-valotutkimus kyseenalaistettu
Syyttäjä ei haastehakemuksessa vaadi muutoksia syytetyille aiemmin tuomittuihin rangaistuksiin.
Auer sai vuonna 2013 Turun hovioikeudessa seitsemän ja puoli vuotta ja hänen entinen miesystävänsä kymmenen vuotta vankeutta. Nämä vankeusrangaistukset he ovat jo istuneet.
Syyttäjän haastehakemuksen mukaan Auer ja hänen entinen miesystävänsä tekivät lapsille moninaista fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa vuosina 2007–2009. Lisäksi heidän syytetään muun muassa kahlinneen lapsia, kuvanneen heitä alasti sekä viillelleen heitä.
Syyskuussa käräjäoikeus julkisti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen antaman lausunnon. Siinä oikeuslääkärit kyseenalaistavat lapsille ultraviolettivalolla tehdyt vammatutkimukset.
Oikeuslääkärit kirjoittavat, ettei ultraviolettivaloa yleisesti käytetä elävien ihmisten ihon pintavammojen, kuten viiltohaavojen tai arpien, tutkinnassa.
Ultraviolettivalo ei lääkärien mukaan tuo iholta esille sellaisia arpia, jotka eivät lainkaan ole erotettavissa näkyvällä valkoisella valolla.
Lääkärit tuovat myös ilmi puutteita heidän käytössään olleissa lääkärinlausunnoissa. Niistä puuttuivat heidän mukaansa tiedot ultraviolettivalon lähteestä, valaistustehosta ja käytetystä valon aallonpituudesta, joilla on merkitystä löydösten esiin saamisessa.
– Vuosikymmenten kokemuksella oikeuslääketieteellisestä vammatutkinnasta toteamme kunnioittaen, että tiedossamme ei ole, että ultraviolettivalolla olisi saatavissa iholta esille arpia, jotka eivät olisi jo näkyvässä valossa erotettavissa, eikä siten voida katsoa, että ultraviolettivalolla olisi käytännön merkitystä vanhojen jo parantuneiden vammojen arvioinnissa ja arpien havainnoinnissa.