Auer-käräjät jatkuvat tänään Turussa. Aamulla ääneen pääsee Anneli Auerin ex-miesystävä Jens Kukka ja hänen jälkeensä oikeus kuulee Auerin veljeä, joka toimi Auerin lasten sijaisisänä.
Syyttäjä vaatii Auerille ja hänen ex-miesystävälleen Jens Kukalle (entiseltä nimeltään) rangaistusta yhteensä 18 väkivalta- ja seksuaalirikoksesta. Kukka kiistää kaikki rikokset. Syyttäjän mukaan uhreja ovat Auerin lapset.
Oikeus on kuullut kaikki Auerin aikuiset lapset. Vanhin heistä on lapsesta saakka kertonut, ettei mitään rikoksia koskaan tapahtunut. Aikuiseksi kasvettuaan myös kolme nuorinta sisarusta on perunut lapsuuden aikaiset puheensa järkyttävistä tapahtumista.
Kolmen nuorimman lapsen mukaan valheelliset kertomukset syntyivät ankarissa olosuhteissa sijaisvanhemmilla
MTV:n rikostoimituksen päällikkö Tiia Palmén ja rikostoimittaja Rebekka Härkönen seuraavat oikeudenkäyntiä paikan päällä Turun oikeustalolla. Tiedot päivittyvät tähän juttuun.
Ensi viikolla oikeuden on tarkoitus kuulla Auerin lasten sijaisäitiä.
Kello 9.40
Kukka kertoo kysyneensä Auerin veljeltä, mikä heillä tuli Auerin vanhimman lapsen kanssa, kun tämä muutti pois. Kukka kertoo, että uskoi, että murrosikäisen lapsen kanssa voi olla hankalaa varsinkin, kun ei ole itsellä omia lapsia.
– En osannut yhtään arvata, että taustalla olisi mitään tällaista, kun myöhemmin on paljastunut, Kukka sanoo.
Sitten kun Auer vapautettiin, Kukka soitti ja onnitteli Auerin veljeä sisaren vapautumisesta.
– Hän tiuskas , että mitä sä mua onnittelet. Mä olin tosi yllättynyt siitä, kun ajattelin, että jos oma sisar olisi vapautettu. Ihmettelin sitä, mutta en jäänyt sitä sen enempää ajattelemaan, Kukka kertoo.
Jonkin ajan kuluttua hän soitti uudestaan. Auerin veljelle saatuaan kaveripyynnön Anneli Auerin nimellä sosiaalisessa mediassa. Kaksi iltapäivälehden toimittajaa oli myös soittanut ja halunnut haastatella häntä, mitä Kukka kertoi ihmetelleensä, että mistä toimittajat olivat saaneet hänen nimensä.
– Soitin Auerin veljelle ja sanoin, että jos Anneli haluaa olla muhun yhteydessä, niin hän voi antaa mun puhelinnumeron Annelille. Hän sitten vastasi, että hän ei tiedä mikä tämä meidän juttu on ja sitten ihmettelin sitä. Sitten se juttu tyrehtyi siihen ja pian sen jälkeen tämä helvetti alkoikin, Kukka sanoo viitaten pitkään oikeusprosessiin.
Kello 9.34
Kukka kuvailee suhdettaan Aueriin on-off-suhteeksi. Kun hän muutti pääkaupunkiseudulle, suhde loppui. Mutta hän tapasi Aueria kaverina tämän jälkeenkin.
Kukka ei tavannut Auerin sukulaisia. Mutta kun Auer pidätettiin, hän oli yhteydessä Auerin veljeen ja pyysi tätä hommaamaan hyvän juristin siskolleen.
– Tää oli ensimmäinen kontakti Auerin veljen kanssa. Se oli syksyllä 2009, kun Auer lopullisesti pidätettiin, Kukka kertoo.
Gummerus kysyy, miten Auerin veli suhtautui rikosepäilyyn.
– Hän oli hyvin vakuuttunut, että sisar on pidätetty väärin, eikä ole tehnyt murhaa. Ihan sinne viimeiseen saakka lokakuun 2010 loppuun saakka, Kukka kertoo.
Kello 9.28
Kukka muistelee, että ensimmäinen yhteinen yö oli Auerin luona.
– Tai tällainen yöllinen tapaaminen, Kukka sanoo.
Kukka arvioi, että hän kävi enemmän Auerin luona, koska hänen oli helpompi piipahtaa. kahdenkeskistä aikaa pari vietti silloin, kun Auerin lapset olivat nukkumassa.
– Mutta öitä mä en muista viettäneeni siellä paljoa. Mä menin, kun Annelin lapset olivat nukkumassa ja hälvenin pois puolenyön aikaan, Kukka kertoo.
Kukka kertoo, että on kova laittamaan ruokaa. Jos Auer oli hänen luonaan, Auerin vanhimmat kaksi lasta olivat Kukan poikien kanssa joko pelaamassa tai katsomassa näiden pelaamista. Auerin nuorimmat kaksi lasta olivat Auerin ja Kukan kanssa.
Viikonloppuisin Kukka lämmitti saunan, siellä Kukka kävi Auerin ja tämän kahden nuorimman lapsen kanssa. Hänen muistaakseen Auerin poika ei ollut pariskunnan kanssa saunassa, hän kävi Kukan muistikuvien mukaan ehkä Kukan poikien kanssa saunassa. Auerin vanhin lapsi kävi saunassa yksin.
– Mulla ei ollut löylykauhaa. Mulla oli läpinäkyvä keittiömitta, millä heitettiin vettä, Kukka sanoo.
Toimituksen huomautus: syyttäjä väittää Kukan tehneen Auerin pojalle seksuaaliväkivaltaa löylykauhalla.
Gummerus kysyy, onko Kukka tehnyt Auerin lapsille seksuaalisia asioita.
– En todellakaan ole, Kukka vastaa.
Hän kiistää puhuneensa heille mitään tällaista tai näyttäneensä seksikirjoja tai muuta seksuaalista materiaalia. Hän kiistää myöskään pitäneensä mitään takapuolen kuvaa kehyksissä.
– Mulla ei varmaan ollut edes tauluja seinillä. Ei nykyisessäkään asunnossa ole, Kukka sanoo.
Hän myöntää käyneensä aikuisten pornosivustoilla, mutta ei ole ikinä ladannut sieltä mitään. Hän sanoo, että edellisellä oikeuskierroksella näytetyt pornokuvat olivat aika vieraan näköisiä.
– Siellä oli myös sotkettu aika ikävästi Annelin lasten kuvia, Kukka sanoo.
Kello 9.18
Kukka kertoo, että Auerin tavatessaan käytännössä yksinhuoltaja ja hänellä oli oikeusprosessi käynnissä lasten äidin kanssa. Kukan mukaan lapset halusivat jäädä asumaan hänen kanssaan. Tilanne oli raskas perheelle.
Kun Kukka tapasi Auerin, hänen poikansa olivat 13- ja 15-vuotiaita, mutta täyttivät joulukuussa 14 ja 16 vuotta.
Kukka kertoo, ettei juossut noihin aikoihin ravintoloissa, joissa tavata ihmisiä. Hän tapasi Auerin nettialustalla ja otti yhteyttä Aueriin. Pian he sopivat tapaamisen livenä.
Kukka muistelee, että ensimmäisessä tapaamisessa Anneli kertoi miehensä murhasta.
– Voi olla, että hän oli sanonut sen jo puhelimessa. Mutta ainakin siinä kahvitellessa hän kertoi sen, Kukka kertoo.
Tapaaminen tapahtui Auerin luona, kahvit juotiin keittiössä. Ainakin Auerin kaksi pienintä lasta olivat paikalla, ehkä myös toiseksi vanhin lapsi saattoi tulla kotiin.
– Nuorimmat lapset olivat hyvin kiinnostuneita, kilpailivat siitä, että pääsivät syliin. keksin heille sellaisen lempinimen kuin pikkuapinat, Kukka kertoo.
Hänen mukaansa suhde jatkui puheluiden ja uusien tapaamisten merkeissä. Jossain vaiheessa Auer tuli kylään Kukan ja hänen poikiensa luokse.
Kello 9.12
Kukka on asettunut todistajanaitioon oikeussalissa. Auer istuu oman puolustajansa Markku Fredmanin vieressä.
Kukan kuulustelun aloittaan hänen puolustusasianajajansa Kaarle Gummerus.
Kello 9.09
Oikeudenkäynti alkoi.
Kello 8.51
Myös Auer on saapunut nyt oikeuteen.
Kello 8.47
Kukka saapuu oikeustalolle. Media on kameroiden kanssa vastassa häntä.
Kukka kommentoi tunnelmiaan lyhyesti medialle, kun hän saapui oikeuteen. Hän sanoi toivovansa, että syyttäjät luopuisivat syytteistä jo kesken oikeudenkäynnin.
Kukka korosti syyttömyyttään ja sanoi, ettei hän ole syyllistynyt mihinkään niistä rikoksista, joista häntä syytetään. Hän on seurannut oikeudenkäyntiä etänä kotoa tähän saakka. Aiemmin hän on ollut paikalla vain oikeudenkäynnin ensimmäisenä päivänä.
Kello 8.45
Hyvää huomenta Suomen Turusta!
Auer-käräjät jatkuvat seitsemättä viikkoa. Tänään aamulla on vuorossa Jens Kukan kuuleminen.
Koko valtakunnanmedia päivystää oikeustalon aulassa odottamassa Kukkaa saapuvaksi käräjätalolle. Tiettävästi myös Auer saapuu oikeuteen Kukan kuulemisen ajaksi, näin hän ainakin kertoi eilen medialle.