MTV Uutiset selvitti, millaisia kiinteistöjä kiinalaiset toimijat ovat viime ja tänä vuonna yrittäneet ostaa Suomesta.
Kiinalaisyritys osti loppuvuonna 2024 kuolinpesältä noin 0,55 hehtaarin rakentamattoman kiinteistön Rovaniemeltä.
Se sijaitsi alle kahden kilometrin päässä Someroharjun varuskunta-alueesta.
Kiinteistölle kuljetaan Someroharjun varuskunta-alueen vierestä ja osin sotilasalueen läpi. Alueella harjoittelee myös kansainvälisiä joukkoja.
Kiinalaisomisteinen yritys ilmoitti suunnittelevansa asuinrakentamista tontille. Koska yhtiö on kiinalaisomisteinen, sen piti hakea omistuslupaa puolustusministeriöltä.
Lähes vuosi kaupasta ministeriö tiedusteli, onko tontilla aloitettu rakentaminen.
Ei ollut.
Kaupparekisterin mukaan yrityksen toimialaan kuului useita aloja ohjelmistokehityksestä kuljetuspalveluihin, mutta verotietojen perusteella se myi IT-palveluja EU:n ulkopuolelle.
Yhtiön edunsaajat ovat Kiinan kansalaisia, joista toinen asuu Saksassa ja toinen Suomessa. Hallituksen kokoonpano oli vaihtunut useasti viime vuosina.
Puolustusministeriö hylkäsi lupahakemuksen kesäkuussa 2026.
Ministeriö arvioi, että kiinalaisverkosto on viime vuosina pyrkinyt hankkimaan kiinteistöjä erityisesti sellaisten kohteiden läheltä, joilla on merkitystä Suomen maanpuolustukselle tai kansalliselle turvallisuudelle. Kuvituskuva.
Ministeriön mukaan ilmoitettu käyttötarkoitus ei ollut uskottava, hankkeen rahoitus oli epäselvä eikä voitu varmistua siitä, ettei hankkeeseen liity valtiollisia toimijoita.
Lisäksi ministeriö kiinnitti huomiota siihen, että yritys ja sen edunsaajat liittyvät samaan kiinalaisten muodostamaan yritysverkostoon.
Kymmeniä päätöksiä vuosittain
Puolustusministeriö on tänä vuonna kesäkuun alkuun mennessä käsitellyt 20 kiinteistölupahakemusta, joissa hakijana oli Kiinan kansalainen tai kiinalaisomisteinen yritys.
Päätöksistä kymmenen koski yksityishenkilöiden asuinkäyttöön hankittavia kiinteistöjä.
Yritysten hakemuksia oli 15:een eri kiinteistöön, ja ne kaikki hylättiin. Kyse oli osin saman yrityksen tai samaan verkostoon kuuluvien yhtiöiden kaupoista.
Viime vuonna puolustusministeriö käsitteli kiinalaisia toimijoita tai yksityishenkilöitä koskevia kiinteistölupapäätöksiä kokonaisuudessaan 32 kappaletta. Näistä suurin osa oli yksityishenkilöiden lupapyyntöjä asuinkäyttöön ostettujen kiinteistön hankintaan.
Kiinalaistaustaiset toimijat tai yksityishenkilöt hakevat kiinteistölupahakemuksia kymmenittäin vuosittain.
Suojelupoliisi (Supo) varoitti tuoreimmassa kansallisen turvallisuuden katsauksessa, että Kiina saattaa kohdistaa Suomeen vakoilutoimenpiteitä.
– Kiinan tiedustelun kiinnostus Suomea kohtaan on jatkuvaa ja pitkäaikaista
EU- ja ETA-alueiden ulkopuoliset ostajat tarvitsevat luvan kiinteistönhankintaan Suomessa, jos asuvat alueiden ulkopuolella.
Viime vuonna hyväksyttiin laki, jonka perusteella puolustusministeriö voi estää kiinteistökaupat sellaisilta henkilöiltä, joiden kansalaisuusvaltio on syyllistynyt hyökkäyssotaan ja aiheuttaa uhkaa Suomen kansalliselle turvallisuudelle. Tämä lakimuutos on käytännössä estänyt esimerkiksi venäläisten kiinteistökaupat.
Eniten lupapäätöksiä käsiteltiin viime vuonna venäläisiltä ja toiseksi eniten ukrainalaisilta. Kiinalaistaustaisten toimijoiden kiinteistölupapäätökset ovat pysyneet muutamissa kymmenissä vuosittain.
Hotellihanke Päijännetunnelin läheisyydessä torpattiin
Tämän vuoden hylätyissä kiinalaisyritysten päätöksissä korostuu yritysverkoston rooli. Samoja henkilöitä istuu eri yritysten hallituksissa tai edunsaajina.
Puolustusministeriö ei ole voinut poissulkea, että kiinteistöjä hankitaan muista kuin liiketoiminnallisista syistä.
Myös kiinteistöjen sijainnit herättävät huomiota.
Hylättyjä kohteita on muun muassa Laukaassa, Asikkalassa, Rovaniemellä ja Kittilässä.
Laukaassa ja Asikkalassa ostajana oli sama Vantaalle rekisteröity kiinalaisomisteinen yhtiö.
Laukaassa kohteina olivat kerrostalo ja motellikäyttöön tarkoitetut rakennukset. Alueella on puolustusteollisuuteen liittyviä toimijoita.
Asikkalassa kauppa koski Tallukan tapahtumahotellia lähellä Päijännetunnelia, jolla on keskeinen merkitys pääkaupunkiseudun vesihuollolle.
Puolustusministeriön mukaan yrityksellä ei ole aiempaa kokemusta majoitustoiminnasta eikä rahoitus ollut läpinäkyvää.
Jo aiemmin keväällä 2026 ministeriö hylkäsi hakemuksen, jossa kiinalaisomisteinen yritys halusi ostaa avohakkuualueen Kittilästä. Yritys suunnitteli perustavansa alueelle telttailualueen.
Puolustusministeriö piti käyttötarkoitusta epäuskottavana yhtiön toimialan vuoksi. Yritys ei myöskään vastannut ministeriön pyyntöön lisäselvityksistä, joten hakemus hylättiin.
Ministeriön tänä vuonna hylkäämät kiinalaistoimijoiden kaupat liittyivät samaan yritysverkostoon.
Myös puolustusministeri Antti Häkkänen kommentoi kauppoja MTV:lle tuoreeltaan.
Sama verkosto on Häkkäsen mukaan halunnut jo aiemmin viime vuosina hankkia yksittäisiä kiinteistöjä, mutta nyt kyse on laajemmasta ilmiöstä.
– Kiinteistöä pyritään hankkimaan sijainneista, joilla on kriittisen infrastruktuurimme, huoltovarmuuden järjestelyjen tai maanpuolustuksen ja logistiikan reittien osalta hankalia sijainteja, Häkkänen kommentoi kesäkuussa.
Edellisvuoden kesäkuussa ministeriö hylkäsi kiinalaisyrityksen lupahakemuksen, jossa oli tarkoitus ostaa Rovajärven ampuma- ja harjoitusalueen välittömässä läheisyydessä sijaitseva kiinteistö.
Alue on määritelty Suomen ja Yhdysvaltojen välisessä DCA-sopimuksessa yhteistyöalueeksi ja alueeksi, jonne yhteiset harjoitukset erityisesti keskittyisivät.
– Kiinteistö mahdollistaisi systemaattisen tarkkailun harjoitusalueelle siirtyvien joukkojen osalta. (..) Alueen kasvaneen kansainvälisen merkityksen vuoksi puolustushallinto kiinnittää erityistä huomiota kiinteistöjen omistajuus-, käyttö- ja hallintakysymyksiin osana alueen suojaamista, päätöksessä kirjoitetaan.