Mielipidemittauksissa presidentti Joe Bidenin puolue saa arvostelua korkeasta inflaatiosta ja rikollisuudesta, ja yleensä välivaaleissa moni äänestääkin istuvan presidentin puoluetta vastaan. Donald Trumpin tukijoille vaaleissa on kyse entisen presidentin paluun turvaamisesta.
Philadelphialainen Steve Weissman on aina äänestänyt demokraatteja. Tällä kertaa puolueen senaattiehdokas John Fetterman tuntui liian vasemmistolaiselta.
– Protestiksi äänestin jotain muuta kuin demokraattia tai republikaania. En ole koskaan aiemmin tehnyt niin, Weissman kertoo MTV Uutisille.
Weissmanin päätös voi olla ongelmallista demokraateille, sillä Pennsylvanian senaattikisa voi ratkaista kumpi puolue ottaa senaatin valtaansa.
Demokraatit kampanjoivat aborttioikeuden palauttamisen puolesta, mutta republikaanien viesti talouden ja rikollisuuden parantamisesta tuntuu tehoavan demokraattien viestiä paremmin.
– Rikollisuus! Sen on loputtava. He tappavat lapsiakin, moni ei ehdi valmistua edes lukiosta, demokraattien tukija Samere Smith kertoo MTV Uutisille.
– Ruoka on ehdottomasti kallistunut! Myös bensa ja se on iso asia, sanoo sitoutumattomaksi itseään kutsuva Brandon Morin.
Viime presidentinvaaleissa Morin äänesti Trumpia ja näissäkin vaaleissa hän uskoo kallistuvansa republikaanien puoleen.
