Sadat republikaanit pyrkivät kongressiin kampanjoimalla Trumpin vaalivalheella – MTV:n haastattelema tutkija varoittaa seurauksista

Satoja republikaaneja pyrkii kongressiin kampanjoimalla Trumpin vaalivalheella – tutkija varoittaa seurauksista demokratialle 2:21
Katso kirjeenvaihtaja Mari Karppisen raportti Philadelphiasta.

Tuoreiden ennusteiden mukaan republikaanien uskotaan ottavan enemmistön sekä edustajainhuoneesta että senaaatista. Moni valhetodellisuutta kauppaava republikaani on menestymässä vaaleissa ja tutkija varoittaakin, että kongressivaaleilla voi olla kauaskantoisia seurauksia maan demokratialle.

Philadelphian Independence Hallia pidetään Yhdysvaltain demokratian syntypaikkana. Maan perustajat George Washingtonia myöten allekirjoittivat Independence Hallilla itsenäisyysjulistuksen ja perustuslain yli 200 vuotta sitten. Nyt kongressivaalien alla demokratian tulevaisuuden pelätään olevan uhattuna.

Yhdysvalloissa järjestetään 8. marraskuuta ensimmäiset valtakunnalliset vaalit sitten viime presidentinvaalien ja kongressihyökkäyksen. Edellisiä vaaleja ex-presidentti Donald Trump on väittänyt varastetuiksi ja kyselyiden mukaan suurin osa republikaaneista uskoo hänen valheeseensa yhä, vaikkei todisteita huijauksista ole löytynyt.

– Republikaaneilla on satoja ehdokkaita, jotka pyrkivät kongressiin väittämällä vaaleja varastetuiksi. He eivät vain kiellä presidentti Joe Bidenin voittoa ja usko, että Donald Trump on oikea presidentti, vaan he myös uskovat, että kaikki vaalitulokset mitkä eivät miellytä, voidaan hylätä, kertoo historian professori Ruth Be-Ghiat New Yorkin yliopistosta MTV Uutisille.

Ajatushautomo The Brookings Instituten laskelmien mukaan 345 republikaanien ehdokasta kampanjoi maan johtoon Trumpin vaalivalhetta käyttäen. Vaaleihin keskittyvän FiveThirtyEight -sivuston arvion mukaan 60 prosentilla amerikkalaisista on vaalienkieltäjä äänestyslipukkeissaan.

"Trump on presidenttimme"

Pennsylvanian osavaltiossa Trumpin tukijoiden keskuudessa vaalivalhe elää myös vahvana.

– Trump on presidenttimme ja puolustusvoimien komentaja, sanoo Trumpin tukija Robin MTV Uutisille.

Robin ei luota mediaan eikä halua antaa sukunimeään. Robin uskookin vaalivalheiden lisäksi äärioikeistolaiseen QAnon-liikkeen salaliittoteorioihin. Robinin mielestä kongressihyökkäys oli vasta alkua, ja hän varoittaa Washingtonin ja muun eliitin tuhosta.

– Q on isoin sotilasoperaatio koskaan ja se tuhoaa Deep Staten (eliitin). Hyvästi vain kaikki, Robin sanoo.

"Vahva viesti republikaanipuolueelta"

Vaaleissa äänestetään kongressin lisäksi osavaltion johtoa, jotka vahvistavat vaalituloksen myös seuraavissa presidentinvaaleissa. Kyselyiden mukaan enemmistö amerikkalaisista on huolissaan demokratian tilasta, mutta harvemmalle se on tärkein vaaliteema.

Be-Ghiat ja moni muu amerikkalainen tutkija onkin varoittanut vaaleilla olevan mahdollisesti vakavia seurauksia seuraavien presidentinvaalien kannalta.Trumpin uskotaan ilmoittavan ehdokkuudestaan vuoden 2024 presidentinvaaleihin, mikäli Trump-mieliset ehdokkaat menestyvät näissä vaaleissa.

– Koska puhumme sadoista ehdokkaista, niin tämä pitää nähdä jo republikaanipuolueen doktriinina, Be-Ghiat sanoo.

– Jos edes puolet näistä vaalivalhetta levittävistä nousee edustajainhuoneeseen tai senaattiin, niin miten demokraattinen hallinto voi enää toimia, jos puolet kongressista ei usko vaaleihin enää? Yhdysvalloissa henkilö ei pelkästään yrittänyt tehdä vallankaappausta pitääkseen itsensä vallassa, vaan se sama henkilö pyrkii vielä uudelleen presidentiksi. Se lähettää vahvan viestin republikaanipuolueelta, kuinka laittomuus on ottanut vallan puolueesta.

Lue myös:

    Uusimmat