Yhdysvaltain ulkoministeriö ilmoitti, että muun muassa ICE osallistuu yhdysvaltalaisten turvallisuuden varmistamiseen talviolympialaisissa.
Sadat mielenosoittajat kerääntyivät perjantaina Milanoon vastustamaan Yhdysvaltain maahanmuutto- ja tulliviranomaisten (ICE) läsnäoloa sekä koulujen ja katujen sulkemisia. Mielenosoitus tallentui MTV Urheilun kuvaaja Matti Salmijärven kameraan olympialaisten avajaispäivänä.
Yhdysvaltain ulkoministeriö ilmoitti viime viikolla, että useat liittovaltion virastot, mukaan lukien ICE, osallistuisivat yhdysvaltalaisten turvallisuuden varmistamiseen talviolympialaisissa.
Italian viranomaiset taas sulkivat perjantaina Milanon keskustan kouluja ja rajoittivat liikkumista tietyillä alueilla turvallisuussyistä ja liikennehäiriöiden minimoimiseksi.
Pääasiassa opiskelijoista koostuneessa mielenosoituksessa kannettiin muun muassa ICE:a vastustavia kylttejä.
Mielenosoituksen kärjessä kannettiin banderollia, jossa vastustettiin ICE:n lisäksi myös Yhdysvaltain varapresidentti JD Vancen ja ulkoministeri Marco Rubion läsnäoloa.
Kaupungin eri osien sulkemista vastustettiin, koska olympialaisia pidettiin kestämättöminä tilanteessa, jossa esimerkiksi asuntojen hinnat ovat edelleen kohtuuttomia.
Myöhemmin perjantaina olympialaisia vastustavan komitean on määrä järjestää soihtukulkue avajaispaikan läheisyydessä.
Milano-Cortinan olympialaisten avajaisjuhlat käynnistyvät tänään kello 21 Suomen aikaa.
Avajaiset järjestetään poikkeuksellisesti neljässä seitsemästä olympiakohteesta – Milanossa, Predazzossa, Livignossa ja Cortina d’Ampezzossa.
Lähde: Reuters
