Italialaismedian mukaan kaksi suomalaisturistia on kuollut lumivyöryssä Etelä-Tirolissa Italiassa.
Onnettomuus tapahtui Italian yleisradioyhtiön Rain mukaan Punta Beltovolla Soldan yläpuolella Etelä-Tirolissa iltapäivällä noin kello 13.30 paikallista aikaa.
Yksi hiihtäjä saatiin pelastetuksi lumesta. Paikallismedia Alto Adigen mukaan myös hän oli suomalainen.
Helsingin Sanomien saamien tietojen mukaan häntä hoidetaan paikallisessa sairaalassa.
Alto Adigen mukaan kaikki onnettomuuteen osalliset olivat 50–60-vuotiaita. Heidän arvioidaan olleen kaveriporukka.
Lumivyöry oli irronnut rinteessä, jonne pääsee hiihtohisseillä.
Vyörystä selvinneen uskotaan joutuneen pienempään lumivyöryyn, kun taas kahden muun laskijan uskotaan joutuneen huomattavasti suuremman vyöryn alle, Alto Adige kertoo.
Lumivyöryssä kuolleet olivat median mukaan niin sanottuja vapaalaskijoita, jotka jäivät vyöryn alle laskiessaan rinteiden ulkopuolella.
Suomen ulkoministeriön viestinnästä kerrottiin myöhään illalla MTV Uutisille, että tapaus on ulkoministeriön tiedossa, mutta että muuta kerrottavaa ei tällä hetkellä ole.
Pelastajat olivat matkalla toiseen kohteeseen
Helikopterilla liikkuvat pelastajat saivat tiedon turmasta vasta, kun he olivat matkalla tutkimaan toista vyöryä. He näkivät ilmasta ihmisen kaivavan lunta.

