Moni kännykkä on nyt kovan paikan edessä – näillä vinkeillä vältät kalliit luurihaverit

Viisi vinkkiä kännykkävahinkojen välttämiseksi 0:32
Katso videolta vakuutusyhtiö Ifin viisi vinkkiä kännykkävahinkojen välttämiseksi.

Heinäkuu ei ole matkapuhelimille helppoa aikaa. Katso artikkelin yläpuolella olevalta videolta vinkit kännykkävahinkojen ehkäisemiseksi.

Vakuutusyhtiö Ifin tilastot kertovat, että kännyköitä hajoaa ja varastetaan heinäkuussa enemmän kuin minkään muun kuukauden aikana. Parina viime vuotena varkausvahingot romahtivat koronasta johtuen alle puoleen aiemmasta.

– Matkailu ja isot tapahtumat loppuivat kokonaan. Lisäksi ravintoloiden sulkeutuessa vähenivät myös laukkuvarkaudet, toteaa Ifin omaisuusvakuutusten tuotepäällikkö Henrik Rantanen vakuutusyhtiön tiedotteessa.

Tänä vuonna on kuitenkin palattu jo lähemmäs tavallista tässäkin mielessä.

– Elämän normalisoituminen ja ravintoloiden sekä tapahtumien aukeaminen näkyvät jo tilastoissa, Rantanen jatkaa.

Kännykkä päätyy vääriin käsiin yleisimmin paikoissa, joissa on paljon ihmisiä. Tapahtumat, ravintolat, turistinähtävyydet ja markkinat sekä julkiset kulkuneuvot kuten metrot ja niiden asemat ovat pitkäkyntisten suosikkipaikkoja.

Ifin mukaan luurin kannalta kaikkein riskialtein päivä matkapuhelimen kannalta on heinäkuinen lauantai. Vähiten vahinkoja tapahtuu tiistaisin.

Lähde: If

Lue myös:

    Uusimmat