Monet eivät tiedä, mitä oikeasti haluavat – näin kuuntelet sisäistä ääntäsi

Työelämä ja sen velvoitteet ovat tulleet nykyihmiselle tärkeämmäksi kuin tuhatvuotiset perusasiat. Nyt pitäisi siirtyä oikeanlaisen itsekkyyden suuntaan. Jokaisen tulisi kuunnella, mikä on juuri minulle tärkeää.

Jatkuvan kasvun ympäristössä olemme yhä kiireisempiä. Koko ajan pitäisi tuottaa enemmän, nopeammin ja mieluiten vielä paremmin kuin aikaisemmin, mutta vähemmillä resursseilla.

– Mihin se tulee meidät johtamaan? Ennemmin tai myöhemmin ollaan tilanteessa, ettemme enää voi olla tehokkaampia, Maaretta Tukiainen kuvaa.

Tukiainen on kirjailija, life coach sekä digitaalisia työkaluja henkisen kasvun tueksi kehittävän New.me -palvelun perustajajäsen.

– Mitä jatkuva mediassa kiinni oleminen meille tekee? Meidän pitäisi oppia käyttämään sosiaalista mediaa tietoisesti: nyt minä valitsen, että olen tunnin Facebookissa. Sitten valitsen, että menen ulos kävelemään, koska minulle tekee hyvää olla vähän aikaa ulkona, Tukiainen kertoo.

Työelämä ja sen velvoitteet ovat tulleet nykyihmiselle tärkeämmäksi kuin tuhatvuotiset perusasiat.

– Emme enää osaa edes syödä. Ei muisteta syödä, kun on niin intensiivistä ja kiinnostavaa töissä. Emme ehdi nukkua, koska meillä on niin paljon muka-tärkeää tehtävää. Nämä ovat tyypillisiä haasteita monelle. Valmennan työkseni johtavassa asemassa olevia ihmisiä, ja heidän huolensa ovat välillä hyvin raadollisia: en taaskaan viime yönä nukkunut kuin kaksi tuntia.

Hyvin monet eivät tiedä, mitä oikeasti haluavat

Ja tämän jälkeen pitäisi vielä kehittää henkistä puoltaan. Mistä aikaa löytyy? Tukiainen kehottaa ajattelemaan asiaa toisin päin: ei löydetä lisää, vaan karsitaan ja poistetaan vanhaa.

– Näen sen itse enemmän niin päin. Ei niin, että pitää lähteä erikseen suorittamaan henkistä kasvua. Kaikkien meidän elämässä on tosi paljon velvoitteita ja suoritteita: työhön, ihmissuhteeseen ja perheeseen liittyviä, yhteiskuntaan liittyviä, monenlaisia velvoitteita.

Enemmän pitäisi siirtyä oikeanlaisen itsekkyyden suuntaan. Jokaisen tulisi kuunnella, mikä on juuri minulle tärkeää. Mitä minä haluaisin ainutkertaisessa elämässäni tehdä?

– Minusta tuntuu, että hyvin monet eivät tiedä lainkaan, mitä he oikeasti haluavat. Ja syy on usein se, että on niin paljon kaikkea. Se aiheuttaa meille hukkumista: emme tiedä, mikä olisi hyvä, ja lähdemme siksi hakemaan ulkoapäin neuvoja, siis suorittamaan, Tukiainen sanoo.

– Siihen, että ihminen saa omat voimavaransa käyttöönsä, tarvitaan työkaluja. Tämä on koko coaching-toimialan perusta: ihmisessä itsessään on kaikki viisaus, kaikki tieto, kaikki polut jo valmiina. Ne pitäisi vain saada näkyväksi.

Mitä tein lapsena, kun oli aikaa?

Jotta oman sisäisen äänensä, halunsa ja toiveensa oppisi erottamaan muista ajatuksista, kannattaa ensin puhdistaa mieli hiljentymällä.

– Suoraan informaatiotulvan ääreltä on vaikea kuulla omaa ääntä. Siksi luonnossa käveleminen on hyvä keino rauhoittumiseen. Saunominenkin rentouttaa. Siellä voi huuhtoa suihkun mukana pois päivän murheet. Sisäinen ja ulkoinen puhdistautuminen sekä virkistäytyminen luonnossa – siinä tehokkaita, supisuomalaisia keinoja mielen hiljentämiseen, Tukiainen tiivistää.

Mitä seuraavaksi?

Kuunnellaan. Tarkasti.

– Monesti palaaminen omaan lapsuuteen voi antaa viitteitä niistä asioista, joista on eniten nauttinut. Palaa kuuntelemaan ja mieti: mitä tein lapsena, kun oli aikaa, mistä tykkäsin kaikkein eniten? Valmennustyössä huomaan usein, että kun näitä harjoitteita tehdään, ihmiset saattavat löytää jonkin unelman tai asian, joka on ollut pitkään haudattuna, mutta joka on hyvin tärkeä edelleen, Tukiainen toteaa.

– Sellaisessa tunnistamisen hetkessä on lempeyttä ja monesti suruakin. Ihmiset surevat, että aikaa on kulunut hukkaan. Että on niin kauan aikaa siitä, kun he viimeksi tekivät jotain mistä todella nauttivat: keräsivät kiviä rannalta, rakensivat majan tai keräsivät kimpun kukkia. Usein iloa tuovat asiat ovat hyvin yksinkertaisia. Ihmisen oma ääni alkaa vahvistua sitä mukaa, kun tällaisten syvästi nautinnollisten asioiden määrä elämässä alkaa kasvaa.


Lue myös:


Maria Aarnio, maria.aarnio(at)mtv.fi

Lue myös:

    Uusimmat