Monen haasteen koulupäivä

Kalanpalat, opettajien ulkonäön ruotiminen, koulujen nimikkopoliisit – nämä kouluun liittyvät ilmiöt ovat viime aikoina nousseet otsikoihin. Millaista siis on todellisuus tavallisessa suomalaisessa peruskoulussa? Toimittajamme vietti päivän oppilaiden kanssa ja otti asiasta selvää.

Auto toisensa jälkeen pysähtyy vihtiläisen Nummelanharjun koulun parkkipaikalla ja jättää kyydistään aamu-unisen oppilaan. Ensimmäinen oppitunnin alkuun on kymmenisen minuuttia. Opettajanhuoneessa kieltenopettaja Riitta Huttunen ripustaa takkinsa naulakkoon ja vaihtaa sisäkengät jalkaan. Kahviakin ehtisi ehkä kupin juoda ennen opetuksen alkua.

– Opettajan työ on muuttunut valtavasti sinä aikana, kun olen ollut alalla. Ryhmäkoot ovat pienentyneet ja nyt vallalla on yksilökeskeisyys, jokaista oppilasta pitäisi ehtiä huomioimaan. Joskus se on vaikeaa, sillä kurinpitoon menee niin paljon aikaa. Huumorilla onneksi selviää useimmista tilanteista, Huttunen pohtii.

Huttunen kiirehtii tottuneesti Nummelanharjun koulun sokkeloisilla käytävillä kohti kielten luokkaa. Oppilaat mumisevat opettajalle huomeniaan ja vievät takkejaan ja lakkejaan naulakkoon vasta opettajan kehotuksesta.

– On ne niin ihania nämä oppilaat, ainakin suurin osa. Julkisuudessa on viime aikoina puhuttu opettajien ulkonäköpaineista ja oppilaiden karkeista kommenteista, mutta onneksi olen niiltä säästynyt. Päinvastoin oppilaat saattavat joskus huomata, että sähän olet käynyt kampaajalla!

Työrauhan monet keinot

Samaan aikaan päiväänsä aloittelee myös koulun rehtori, Erja Ilo. Hänen työsarkansa kattaa kaiken mahdollisen ja joskus mahdottomankin koulun seinien sisäpuolella. Juuri nyt hän iloitsee koulun liikuntasalin remontin etenemisestä ja miettii, miten saada henkilökunta riittämään flunssa-aallon keskelläkin. Myös työrauhaan liittyvien asioiden kanssa joutuu usein silmätysten.

Rehtori Erja Ilo

– Meillä on pääsääntöisesti hyvä työskentelyrauha tässä koulussa. Kun kävelen oppituntien aikana käytävillä, en kuule luokista juurikaan mekkalointia tai tapaa käytävällä huvikseen maleksivia oppilaita. Näitä käytäväoppilaita oli joskus enemmänkin.

Murrosikäisten nuorten opettaminen ja kasvattaminen on Ilon mukaan tärkeää työtä, jossa ei saa unohtaa sitä, että nuoren kuuluukin tässä iässä ”potkia tutkainta vastaan”.

– On aivan turha kuvitella, että kaikki oppilaat istuisivat tunneilla silmät kirkkaina ja mieli opinjanoisena. Meillä on jouduttu kerran kutsumaan poliisi selvittämään väkivaltatapausta ja muutaman kerran on turvauduttu myös sovittelumenettelyyn. Yleensä ongelmat hoituvat kuitenkin luovasti niitä ratkomalla. Keskustelu oppilaan kanssa on tällöin keskeisessä asemassa, mutta aivan yhtä hyvin hän voi joutua ”yhdyskuntapalveluun” eli auttamaan siistijöitä heidän työssään tai hävittämään vaikka vanhoja monisteita.

Kaalilaatikkoa ja leivänsyöjiä

Koulun ruokalasta on aamusta asti leijunut kaalin tuoksu, joka saa useat oppilaat huokailemaan. Useimmat kuitenkin täyttävät lautasensa porkkanaraasteella ja leivällä, joku ottaa kaalilaatikkoakin pienen lusikallisen valvovan opettajan yllyttämänä.

– Tällaisina päivinä on aika paljon leivänsyöjiä. Kaalilaatikko ei tunnu oikein maistuvan nuorille. Toisin on niinä päivinä, kun listalla on kalanpaloja tai pinaattilettuja, keittäjä Katja Salakka naurahtaa.

Kouluruokailua tahdittavat hyvät tavat, joten pipoihinsa kiintyneet teinit joutuvat riisumaan ne ruokailun ajaksi. Sama sääntö on voimassa myös tunneilla, mutta välituntien aikana koulun käytävillä käyskentelee monivärinen pipomeri.

Kähinää ja kommentteja

Ruokailua seuraa pitkä välitunti, jonka aikana vain harva nummelalaisnuori pistäytyy ulkona, sillä ulkoilupakkoa ei ole. Mia Hellgren, Olga Nisumaa, Kalle Keinonen ja Niklas Nokelainen käväisevät nauttimassa aurinkoisesta pakkaspäivästä. Tärkeintä välitunneilla on kuitenkin viettää aikaa kavereiden kanssa.

Olga Nisumaa (vas.), Mia Hellgren, Kalle Keinone ja Niklas Nokelainen välitunnilla.

– Välitunneilla näkee joskus sellaista pientä kiusaamista ja kähinää, mutta yleensä siinä tappelevat tai nahistelevat parhaat kaverit. Ei se yleensä ole kauhean vakavaa, kahdeksasluokkalainen Kalle Keinonen pohtii.

Opettajiin nuoret suhtautuvat joustavasti. Joitakin arvostetaan, toisia arvostellaan, mutta useimmiten pätevyyden perusteella.

– Ulkonäöstä ei usein kauheasti huomautella opettajille, ellei sitten niin hiljaa, etteivät opettajat sitä kuule, Niklas Nokelainen arvelee.

– Ennemminkin voisi kritisoida opetuksen tasoa, joka on aika vaihtelevaa. Parhaat opettajat ovat aivan loistavia, toiset taas ammattitaidoltaan kyseenalaisia. Parantamisen varaa olisi, Kalle Keinonen summaa.

Luova hetki

Tekstiilityön opettaja Mari Salimäki avaa luokkansa oven ja päästää valinnaisen tekstiilityön oppilaat tunnille. Kahdeksasluokkalaiset tytöt istuvat pöytiinsä ja jatkavat siitä, mihin tunneilla viime viikolla jäätiin. Tarkoituksena on tuunata kirpputorivaatteista jotain uutta ja luovaa.

– Täällä on lehtiä ja kirjoja, lukekaa niitä ja ideoikaa, Salimäki yllyttää.

Opettaja Mari Salimäki ideoi yhdessä oppilaan kanssa

Salimäen kannustus auttaa ja suunnitelmat alkavat muotoutua. Huivista tulee pusero, farkuista laukku ja jakusta liivi. Tunnilla vallitsee rento ja innostunut ilmapiiri, jota ei riko edes myöhästymisiensä vuoksi hanttihommiin määrätyn pojan kiroilu varastohuoneessa.

– Tällaista tämä arki on. Kurinpito vaatii joskus aika paljon, mutta toisaalta nuoret ovat mielestäni lähentyneet opettajia aika paljon. Ennen opettajia melkein pokkuroitiin, nyt ollaan hyvinkin tuttavallisia ja läheisiä. Oppilaat kertovat usein murheitaan meille ihan omasta halustaan.

Oppilaiden ehdoilla

Tekstiilityön luokassa aherretaan niin innostuneesti, että Salimäki saa muistutella oppilaita tuntien ja koulupäivän päättymisestä. Osa oppilaista suunnittelee lähtöä keskustaan, toiset vetävät pipoa silmille mitään puhumatta. Salimäki itse siivoaa luokan ja lähtee sitten hakemaan lapset päivähoidosta.

– Monet kysyvät minulta, että olenko hullu kun opetan juuri yläasteella. Onhan tässä työssä raskaitakin hetkiä, mutta myös niitä hyviä. Upeat, iloiset oppilaat antavat voimaa jatkaa. Mutta sen harhaluulon haluan korjata, että opettajat istuisivat välitunneilla opettajanhuoneen mukavissa tuoleissa kahvia hörppien. Tosiasiassa me etenemme lähes minuuttiaikataululla ja annamme aikaa oppilaille.

Kouluun liittyvät ajatukset ja murheet kaikkoavat Salimäen mielestä jo parkkipaikalla.