MM-kultaleijona painoi ensimmäisen NHL-maalinsa – suuntasi huomion "valtavaan juttuun"

Eetu Luostarinen sai jakaa kommentteja medialle Florida Panthersin sankarina, kun ensimmäisen maalinsa jääkiekon NHL:ssä tehnyt suomalaishyökkääjä valittiin Chicago Blackhawksia vastaan pelatun ottelun ykköstähdeksi.

Ensimmäisen ottelunsa Floridan paidassa pelannut Luostarinen iski kolmannen erän alussa 3–2-voittomaalin Carter Verhaeghen syötöstä. Toisessa erässä hän oli puolestaan alustanut Keith Yandlen viimeistelemää 2–0-johtomaalia, joka oli yhdysvaltalaispuolustajalle sadas NHL:n runkosarjassa.

Panthersin kauden avannut ottelu päättyi lopulta sen 5–2-voittoon. Luostarinen korosti joukkueensa olleen valmis heti alussa.

– Tuntui hyvältä. Tämä on valtava voitto meille ja hyvä startti kaudelle. Kaksi pistettä, ne me halusimme, Luostarinen luotaili medialle.

Siinä missä moni pelaaja palasi tositoimiin pitkältä tauolta, Luostarinen nosti esiin, että hänellä oli otteluita hyvin syyskaudelta alla. Kevään 2019 maailmanmestari oli pelannut alkukauden lainalla KalPassa, jonka paidassa hän iski 17 SM-liigaotteluun pisteet 5+10=15.

– Sain jääaikaa Suomessa ja pelejä ennen (NHL-kauteen valmistavaa) leiriä. Se oli valtava juttu minulle. Jatkoin vain samaan malliin, ja ensimmäinen peli tuntui hyvältä.

Vain pari ensimmäistä vaihtoa tuntuivat Luostarisen mukaan "vähän oudoilta", kun ilmassa oli myös jännitystä. Pian tämäkin kuitenkin laukesi.

– Kun olet jäällä, se on aina vain jääkiekkoa eikä sen kummempaa, Luostarinen totesi.

Lue myös:

    Uusimmat