MM-kisoissa loistanut ja Donald Trumpin kanssa sanasotaa käynyt Megan Rapinoe valittiin maailman parhaaksi: "Miettikää, jos kaikki näyttäisivät vihansa"

38:27
Videolla Tulosruudun raportti jalkapallon MM-kisojen loppuottelusta.

Jalkapallon MM-kisoissa Yhdysvaltojen paidassa loistanut Megan Rapinoe valittiin maanantaina kansainvälisen jalkapalloliitto Fifan vuoden naispelaajaksi. Voimakkaista puheenvuoroistaan tunnettu Rapinoe ei jättänyt tälläkään kertaa yleisöä kylmäksi.

Rapinoe piti palopuheen homofobiaa, seksismiä ja rasismia vastaan. Hän aloitti puheensa toteamalla vitsikkäästi, että pokaali on melkoisen painava.

(Lionel) Messi olisi voinut varoittaa minua. Hän on saanut tämän niin monta kertaa, Rapinoe sanoi.

Kiittelyiden jälkeen Rapinoen äänensävy muuttui vakavampaan suuntaan. Hän puhui rasismin vastaisen taistelun aloittaneista Raheem Sterlingistä ja Kalidou Koulibalystä sekä Sahar Khodayarista, joka sytytti itsensä tuleen protestiksi sille, että naiset eivät pääse katsomaan miesten jalkapallo-otteluita Iranissa.

– Jos todella haluaisimme, että muutos olisi merkityksellinen, niin kaikkien muidenkin pitäisi olla vihaisia. Miettikää, jos kaikki näyttäisivät vihansa homofobialle. Meillä on uskomaton mahdollisuus, sillä olemme jalkapalloammattilaisia, joilla on meriittejä. Meillä on fantastinen asema, Rapinoe kertoi.

Rapinoe nousi esiin mainioiden peliesityksien lisäksi sillä, että hän kävi sanasotaa Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin kanssa kesken MM-kisojen. Rapinoe valittiin kisojen parhaaksi pelaajaksi ja hän voitti kisojen maalipörssin.

– Rohkaisen kaikkia täällä olevia käyttämään asemaamme hyväksi. Meillä on ainutlaatuinen tilanne, kun voimme käyttää lajiamme hyväksi maailman parantamisessa. Toivon, että te osallistutte ja teette jotakin. Meillä täällä huoneessa on suunnaton voima, Rapinoe totesi.

Vuoden parhaaksi valmentajaksi naisten puolella valittiin Yhdysvaltojen maajoukkueluotsi Jill Ellis, joka johdatti maan MM-kultaan. Parhaaksi maalivahdiksi valittiin Atletico Madridia ja Hollantia edustava Sari van Veenendaal.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja