Mainos

MLL:n projektilla työtä pitkäaikaistyöttömille naisille

Pitkäaikaistyöttömien yhdistelmätuki voi tarjota työelämästä syrjäytyneille perheellisille naisille paluutien työelämään. Näin voi päätellä Mannerheimin lastensuojeluliiton vuosi sitten aloittaman Tartu toimeen! -aktivointi- ja työllistämishankkeen alustavista tuloksista. Liitto esitteli työllistyneille tehdyn kyselyn tuloksia tänään Helsingissä.

MLL:n yhdistysten kautta työllistyi viime vuonna 212 pitkäaikaistyötöntä. Tänä vuonna päästäneen samaan, ja ensi vuoden tavoitteena on 300 työllistettyä. Lähes kaikki työllistyneet olivat naisia, yli puolet heistä perheellisiä. Työllistyneiden keski-ikä oli 40 vuotta.

Kolmivuotisen projektin päätavoitteena on helpottaa työttömien lapsiperheiden arkea. Samalla on luotu uudenlaista työtä järjestökenttään: koululaisten iltapäiväkerhoja, perhekahviloita. Projekti ei siis haali jo olemassa olevaa palkkatyötä.
-Tekemätöntä työtä on siirretty palkkatyön piiriin yhdistelmätuen avulla, kuvasi tutkija Liisa Hokkanen Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitosta.

Työntekijät näyttivät valikoituvan vain osin koulutuksensa ja työkokemuksensa mukaan. Painoa saivat myös työntekijöiden elämänkokemus ja henkilökohtaiset ominaisuudet.

Raha ei ola ainoa kannustin

Vastaajat olivat ottaneet työt vastaan ennen kaikkea hankkiakseen työkokemusta ja saadakseen muutosta arkeensa. Palkka oli tärkeä mutta ei ratkaiseva. Yksi selitys on palkan suuruus. Koska päivittäinen työaika oli yleensä neljästä kuuteen tuntia, ei palkkakaan noussut kummoiseksi. Kolmen neljäsosan bruttopalkka oli korkeintaan 5000 markkaa kuukaudessa.

Työllistetyt arvostelivatkin yhdistelmätuen pienuutta ja pitivät palkkaa kohtuuttoman pienenä työn vaativuuteen nähden. Vajaat 40 prosenttia yhdistyksistä käytti palkkaamiseen omaa rahaa. Näistä puolet panosti yli ja puolet alle tuhat markkaa.

Projekti päättyy ensi vuonna. MLL:n yhdistykset kääntävätkin katseensa poliitikkojen suuntaan. Näinkin laaja työllistäminen ei onnistu ilman valtion panosta, vaikka liitto kehittää koko ajan myös omaa varainhankintaansa, huomautti pääsihteeri Eeva Kuuskoski.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.