Miten tämä on voitu edes julkaista? Sairaiden naisten seksikkyyttä arvioinut tutkimus sai täystyrmäyksen: ”En voi uskoa, mitä juuri luin"

Onko sinulla runsaat kuukautiset? Nämä ongelmat tunnistat varmasti 1:19
Nämä 14 asiaa jokainen runsaista kuukautisista kärsivä on kohdannut!

Twitterissä päivitellään tutkimusta, jossa arvioitiin endometrioosista kärsivien naisten viehättävyyttä.

Endometrioosi eli kohdun lihakalvon sirottumatauti on yleinen sairaus, jota esiintyy arviolta noin kymmenellä prosentilla naisista, kertoo Terveyskirjasto. Sairauden oireita ovat esimerkiksi alavatsakipu ennen kuukautisia ja niiden aikaan, ulostamis- tai virtsaamiskipu, yhdyntäkipu, vuotohäiriöt sekä lapsettomuusongelmat.

Kivuliaan endometrioosin perussyytä ei tunneta. Mahdolliseksi selitykseksi on tarjottu esimerkiksi elimistön häiriintynyttä immuunijärjestelmää.

Vuonna 2012 julkaistu italialaistutkimus on ottanut hieman erilaisen ja kritiikkiä herättäneen lähestymiskulman endometrioosiin.

Tutkijat arvioivat kivuista kärsivien potilaiden viehättävyyttä

Fertility and Sterility -julkaisussa ilmestyneen tutkimuksen otsikko ”Attractiveness of women with rectovaginal endometriosis: a case-control study” kertoo olennaisen. Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella endometrioosista kärsivien naisten fyysistä viehättävyyttä. Ilmeisesti tutkijoiden ajatuksena oli, että endometrioosipesäkkeiden kasvuun vaikuttavat korkeammat estrogeenitasot näkyvät naisten ulkomuodossa. 

Tutkijoiden mukaan endometrioosista kärsivät naiset näyttävät olevan viehättävämpiä kuin terveet verrokkinsa. Suuret rinnat, hoikkuus ja fyysinen viehättävyys tutkijoiden silmissä yhdistettiin vakavampaan endometrioosiin. Yhteensä tutkimukseen osallistui 31 potilasta, mitä ei voi pitää erityisen kattavana otoksena.

"Seksististä" ja "kuvottavaa"

Jos twiitti ei näy, voit avata sen tästä.

Seitsemän vuotta julkaisemisensa jälkeen tutkimus on herättänyt raivoa sosiaalisessa mediassa.

Twitterissä ihmetellään, miten naisten painoindeksiä, vyötärön ja lantion suhdetta sekä rintojen kokoa arvioinut endometrioositutkimus on voitu edes julkaista.

Osa kertoo luulleensa, että kyseessä on vitsi.

Eräs keskusteluun osallistunut pohtii, vaikuttaa ulkonäkö myös siihen, kuinka vakavissaan lääkärit ottavat naispotilaansa endometrioosista kielivät oireet. Toinen heittää ilmoille, että nyt miehistä ja erektio-ongelmista on tehtävä vastaava tutkimus.

”En voi uskoa, mitä juuri luin. En tiedä mistä aloittaa. Sen lisäksi, että se (tutkimus) on kohtuuttoman seksistinen ja kuvottava, siitä ei ole mitään hyötyä”, yksi kommentoija ryöpyttää. Jos twiitti ei näy, voit avata sen tästä.

”Mielenkiintoista kyllä, osa hoitamistamme sairaista potilaista oli tulikuumia. Mitä kipeämpiä he olivat, sitä kuumempia me huomasimme heidän olevan”, eräs keskusteluun osallistuneista tiivistää. Jos twiitti ei näy, voit avata sen tästä.

Estrogeeni ei vaikuta painoon sitä alentaen

Tutkimusta jo vuonna 2012 parjannut yhdysvaltalainen naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Jen Gunter huomauttaa kirjoituksessaan, että naishormoni estrogeeni todella vaikuttaa endometrioosipesäkkeiden kasvuun.

Estrogeenin määrä puolestaan saattaa olla yhteydessä rintojen kokoon, mutta hoikkuuteen se ei vaikuta – päinvastoin. Liiallinen estrogeenintuotanto voi aiheuttaa painonnousua, sillä hormoni kasvattaa rasvasolujen kokoa.

– Naisten esineellistämiselle ei ole lääketieteessä sijaa, Gunter linjaa.

Lue myös:

    Uusimmat