Lina googlasi oudot oireensa, mutta lääkärit vähättelivät tuloksia – piina päättyi vasta vuosien kuluttua

Jo vuosia sitten Lina Kharnak uskoi olevansa sairas. Valitettavasti kukaan ei uskonut häntä.

Video: Kaylalla on poikkeuksellinen sairaus: hänen kehonsa "palaa" sisältä ulos päin. Kuvat saattavat järkyttää!

– Lakkaa harjoittamasta Google-lääketiedettä, Lina Kharnak muistaa erään lääkärin sanoneen, kun hän kertoi tälle oireistaan.

Kharnak, 49, sai vuosien varrella lääkäreiltä erilaisia lääkkeitä oireisiinsa, mutta lääkärit pitivät ongelman syynä Kharnakin ylipainoa. Oikea syy oli kuitenkin jossain muualla.

Vuosien piina kipujen kanssa

Ongelmat alkoivat vuonna 2011, kun Kharnak koki keskenmenon, kertoo Tampabay.com. Keskenmenon jälkeen Kharnakin kuukautiskivut pahenivat. Hänen alaselkänsä vasemmalle puolelle alkoi sattua; tuska säteili jalkaan ja polveen.

Kipua oli kuukautisten aikana, ja se helpotti niiden jälkeen.

Kharnak hakeutui lääkäriin, mutta kokeissa ei löytynyt mitään poikkeavaa. Kharnak alkoi treenata selkäänsä, jonka heikkoudesta ongelman ajateltiin johtuvan, mutta vuodessakaan oireet eivät helpottaneet.

Vuosia kului kipujen kanssa, kunnes vuonna 2014 oireet muuttuivat: kivut eivät enää kadonneet, vaan pahenivat kuukautisten alussa ja katosivat sitten niiden loppuvaiheessa. Seksistä tuli kivuliasta, Kharnak kärsi ummetuksesta ja virtsatieinfektiosta. Hänen verenpaineensa nousi.

Kharnakin lääkäri määräsi lääkettä verenpaineeseen, mutta piti oireiden pääsyynä noin 11 kilon ylipainoa ja Kharnakin ikää.

Lääkärin väite: "Sinulla ei ole tyypillisiä oireita"

Myöhemmin Kharnakin kohdusta löytyi hyvälaatuisia kasvaimia, joita ei kuitenkaan epäilty kivun aiheuttajiksi. Naista kuitenkin kehotettiin menemään erikoislääkärin puheille, minkä hän tekikin – tosin vasta reilun vuoden kuluttua. Kokeissa ei löytynyt mitään erityistä.

Avuksi oireisiin kokeiltiin e-pillereitä, mutta ne vain pahensivat tilannetta.

Lopulta Kharnak kysyi lääkäriltään, voisiko kyseessä olla endometrioosi, josta hän oli lukenut netissä.

Endometrioosi

Endometrioosi tarkoittaa, että kohdun limakalvon kaltaista kudosta esiintyy myös kohdun ulkopuolella, yleensä vatsakalvon pinnalla pikkulantiossa tai munasarjojen pinnalla.

– Sinulla ei ole tyypillisiä oireita, lääkäri ilmoitti ja kertoi, että selkäkipu ja muut ongelmat hoituisivat painonpudotuksella.

Kuukausien kuluttua toinen lääkäri sanoi samaa. Kukaan lääkäreistä ei pitänyt vaivaa gynekologisena.

– Koin, että minua vähäteltiin. Olin tuolloin hyvin kypsä (tilanteeseen), Kharnak muistaa.

Kharnak oli ollut vuosia oikeassa tilastaan

Kharnak jatkoi elämää kipulääkkeiden kanssa. Vuodet kuluivat.

Vasta vuonna 2017 Kharnak meni jälleen gynekologilleen, joka päätti tehdä hänelle ultratutkimuksen. Tällä kertaa Kharnakin vasenta munasarjaa ei kuitenkaan löytynyt; kävi ilmi, että hänen vasen munuaisensa oli turvonnut ja tukkeutunut niin, ettei virtsa päässyt poistumaan kunnolla. Munuaista ei voisi pelastaa.

Kharnak ei enää jaksanut. Hän etsi Googlesta endometroosiin erikoistuneen lääkärin. Spesialistin puheilla kävi pian ilmi, että Kharnak oli ollut vuosia oikeassa.

Kharnakilla todella oli endometrioosi, joka oli syypää myös munuaisen ongelmiin. Endometrioottinen kudos oli vallannut Kharnakin kohdun ja vaikutti myös hänen suolistoonsa ja rakkoonsa.

"Toivoisin, että joku olisi käskenyt lopettamaan ajan tuhlaamisen"

Kharnak joutui yhdeksän tuntia kestävään leikkaukseen, jossa ongelmia korjattiin. Häneltä poistettiin muun muassa kohtu ja munasarjat.

Nyt, ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen, Kharnak ei kärsi kivuista.

– Mielestäni leikkaus oli lääketieteellinen ihme. Toivoisin, että joku olisi käskenyt minua etsimään endometrioosispesialistin heti, ja lopettamaan ajan tuhlaamisen tavallisiin gynekologeihin, Kharnak sanoo.

Aluksi Kharnak harmitteli, ettei tehnyt enemmän terveytensä eteen aiemmin.

– Aluksi olin hyvin vihainen holhoavalle kulttuurille, jossa sanotaan "mene kotiin, pieni, lihava nainen, ja kuntoile, niin olosi paranee", Kharnak kuvailee.

– Mutta sitten olin helpottunut, että minulla oli diagnoosi ja suunnitelma.

Lähde: Tampabay.com

Lue myös:

    Uusimmat