Mainos

Miten Posti-kiista ratkaistaan? Asiantuntijoilla selvä ratkaisu pattitilanteeseen: "Se on tahdon asia"

14:43
Miten Posti-kiista ratkaistaan? Asiasta keskustelemassa Huomenta Suomen studiossa työoikeuden professori emeritus Seppo Koskinen Turun yliopistosta sekä entinen valtakunnansovittelija Juhani Salonius.

Posti-kiistaan liittyvät neuvottelut ovat jatkuneet jo pitkään, eikä sopua tunnu löytyvän millään. Sopua yritettiin saada aikaiseksi eilen, mutta myöhään illalla MTV Uutiset sai tietoonsa, ettei sopuun tälläkään kertaa päästy. Mikä neuvotteluissa mättää?

Pikainen kertaus: Postin hallitus päätti syyskuussa siirtää noin 700 pakettilajittelijaa liikkeenluovutuksella Postin tytäryhtiön Posti Palvelut Oy:n palvelukseen, jolloin heidän työehtosopimuksensa vaihtui PAUn työehtosopimuksesta Teollisuusliiton piiriin.

Tämä johti PAU:n ja Paltan välisiin pitkällisiin tes-neuvotteluihin, joihin oli syntymässä sopu jo sunnuntaina: PAU ja Teollisuusliitto olisivat hyväksyneet sovintoesityksen, jonka mukaan pakettilajittelijoille olisi tehty Medialiittoon erillissopimus, jossa palkat ja työehdot olisivat pysyneet ennallaan.

Medialiitto kuitenkin torppasi esityksen.

– Medialiitto nyt todellakin katsoo, että tämä kuvio heidän näkökulmastaan sotkee heidän työehtosopimuslogiikkaansa Posti Palvelut Oy:ssä ja aiheuttaa heille sitten muuta päänsärkyä, entinen valtakunnansovittelija Juhani Salonius kuvaa tapahtunutta Huomenta Suomessa.

Vaihtoehtoja sovun saamiseksi edelleen olemassa

Työoikeuden professori emeritus Seppo Koskinen Turun yliopistosta kertoo, että hänen ymmärtääkseen Medialiitto ei tule hyväksymään rinnakkaissopimusta Teollisuusliiton kanssa tekemälleen sopimukselle.

– Rinnakkaissopimus voidaan kuitenkin tehdä Posti Palvelut Oy:n ja PAU:n kanssa, ja katsotaan sitten, lähteekö Medialiitto sen jotenkin riitauttamaan, Koskinen näkee yhtenä Posti-kiistan ratkaisuna.

Entinen valtakunnansovittelija Juhani Salonius näkee Posti-kiistan erittäin vaikeana, sillä työehtosopimuksen soveltamisessa on ristiriitoja. Ideaalitilanteessa  Medialiiton ja Teollisuusliiton välisen sopimuksen jäsenet palkansaajapuolella ovat Teollisuusliiton jäseniä – Posti-kiistassa jäsenet ovat PAU:n jäseniä.

PAU:n näkökulmasta Teollisuusliitto sopii salaisista työehdoista, joissa PAU:n jäsenet eivät ole mukana.

– Tämä on äärimmäisen monimutkainen juttu ja tähän liittyy enemmänkin juridisia knoppologioita, hän toteaa.

Saloniuksen vieressä istuva Koskinen näkeekin, että PAU:n henkilöstö olisi otettava rohkeammin mukaan neuvotteluihin ja työehtosopimusten valmisteluihin, jotta sopimus palvelisi paremmin kaikkia sen osapuolia.

– Toinen vaihtoehto on, että peruttaisiin tämä liikkeen luovutus. Mietittäisiin rauhassa tämä kaksi vuotta, joka on luvattu pitää tämmöinen nykytilanne, Koskinen ehdottaa ja kannustaa yhteistyöhön.

Salonius muistuttaa, että Suomessa on nähty samankaltainen tilanne aiemmin: Metsäteollisuuden ja silloisen Metalliteollisuuden Keskusliiton (nyk. Teknologiateollisuus) kiista ratkaistiin aikanaan paikallisella sopimuksella.

Huomenta Suomen penkille istahtanut kaksikko on yhtä mieltä siitä, että Posti-kiistan sopuun vaadittavat resurssit ovat olemassa: ratkaisu on vain saatava aikaiseksi Postin ja PAU:n välillä.

– Se on tahdon asia, Koskinen toteaa.

Tämänpäiväiset Posti-kiistaan liittyvät neuvottelut alkoivat tänään aamuyhdeksältä. 

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja