Miten paljon yksittäisen potilaan hoito saa maksaa? Brittiprofessori peräänkuuluttaa keskustelua hankalasta aiheesta: "Meillä ei ole varaa kaikkeen ja hinnalla millä hyvänsä"

Kuinka paljon yksittäisen potilaan hoito saa julkisella puolella maksaa? Miten hoitoja priorisoidaan, kun rahat eivät riitä kaikkeen?

Suomessa tätä keskustelua ei ole juuri käyty, vaikka väestön ikääntyessä ja huoltosuhteen heikentyessä paine siihen on ilmeinen. Brittiprofessori Karl Claxton vieraili tällä viikolla Helsingissä puhumassa aiheesta, jota Suomessa on luonnehdittu raadolliseksi ja tulenaraksi.

Nimekäs terveystaloustieteen professori peräänkuuluttaa avointa keskustelua eri hoitojen ja lääkkeiden terveyshyödyistä suhteessa niiden kustannuksiin. Hänen mukaansa uusista lääkkeistä ja hoidoista maksetaan usein aivan liikaa niiden vaikuttavuuteen nähden.

– En pidä siitä ajatuksesta, että voisimme vain teeskennellä tai kuvitella, että meillä on varaa kaikkeen ja hinnalla millä hyvänsä, Claxton sanoo STT:n haastattelussa.

Claxtonin tutkimustulosten mukaan useat kalliit uudet hoidot haaskaavat julkisen terveydenhuollon resursseja ja johtavat kokonaisuuden kannalta huonompaan lopputulokseen viedessään rahaa muualta kuten eri sairauksien ennaltaehkäisystä.

"Pitäisi ajatella, miten hoidan sen huomenna ja ylihuomennakin tulevan potilaan"

Britanniassa on julkisessa terveydenhuollossa käytössä niin kutsuttu kynnysarvo, joka mittaa eri hoitojen terveyshyötyjä suhteessa niiden kustannuksiin. Uutta lääkettä tai hoitoa suositellaan tarjottavaksi potilaalle, jos lisäkustannusten hinta on korkeintaan 30 000 puntaa eli noin 35 000 euroa laatupainotettua elinvuotta kohti.

Laatupainotettu elinvuosi mittaa eri hoitojen tarjoamaa elämänlaadun parantumista ja niillä saavutettuja terveitä elinvuosia.

Claxtonin tutkimusten mukaan kyseinen kynnysarvo tulisi vähintään puolittaa, jotta se olisi julkisen terveydenhuollon kannalta kestävää.

Suomessa vastaavaa kynnysarvoa ei ole määritelty, mutta asiantuntijat ovat peränneet myös Suomeen tarkempia periaatteita, joilla mitataan eri hoitojen kustannusvaikuttavuutta.

Hoidon kustannuksista säädetään Suomen terveydenhuoltolaissa vain yleisellä tasolla. Lain mukaan julkisin varoin rahoitettuihin terveydenhuoltopalveluihin ei kuulu toimenpide, hoito tai tutkimus, ”jonka vaikuttavuus on vähäinen ja jonka aiheuttamat kustannukset ovat kohtuuttomat saavutettavissa olevaan terveyshyötyyn ja hoidolliseen arvoon nähden”.

Muotoilua on arvosteltu väljäksi ja epätarkaksi. Käytännössä kirjaus mahdollistaa kohtuuttomatkin kustannukset, jos voidaan osoittaa, että hoidolla on enemmän kuin vähäistä vaikutusta.

– Se, että joku hoito on vaikuttavaa, ei tarkoita, että se voi maksaa mitä vaan, palveluvalikoimaneuvoston (PALKO) pääsihteeri Ilona Autti-Rämö huomauttaa.

PALKO on sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva elin, joka antaa suosituksia julkisen terveydenhuollon piiriin kuuluvista hoidoista ja toimenpiteistä.

– Meillä terveydenhuollossa ei ole totuttu siihen, että hinta olisi mitenkään mietittävä asia, vaan lähdetään yksittäisen potilaan parhaasta. Kuitenkin pitäisi ajatella, miten hoidan sen huomenna ja ylihuomenna tulevan potilaan ja kaikki ne muut, jotka tulevat,  itsekin lääkärinä ja lastenneurologina toiminut Autti-Rämö sanoo.

Lääketeollisuudella vahva neuvotteluasema - myyntiluvan voi saada vähäiselläkin näytöllä

Autti-Rämön mielestä Britannialla on paremmat edellytykset neuvotella uusien lääkkeiden ja hoitojen hinnoista, koska heillä on käytössä selkeä kynnysarvo, jonka yli ei haluta mennä.

– Suomesta puuttuu tällainen mahdollisuus sanoa, mitä se voi korkeintaan maksaa. Meillä ei ole sellaista neuvotteluvoimaa, että voisimme saada hinnanalennukset sellaisiksi mitä tiedämme niiden joissakin maissa olevan.

Myös sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila on herätellyt keskustelua aiheesta ja tähdentänyt, että priorisoinnin periaatteet pitäisi nostaa myös poliittisessa päätöksenteossa esiin.

Autti-Rämö huomauttaa, että julkisessa terveydenhuollossa tapahtuu jo nyt priorisointia, mutta ylemmän tason ohjauksen sijaan se tehdään eri sairaanhoitopiireissä eri tavoin.

Hän nostaa esimerkiksi Kuopion yliopistollisessa sairaalassa viime vuonna käydyt yt-neuvottelut, joissa työntekijöitä vähennettiin kulujen karsimiseksi.

– Jos lääkekustannukset, teknologia ja infrakustannukset nousevat enemmän kuin sairaalalla on käytettävissä rahaa, ainoa mistä voi vähentää, on valitettavan usein hoitohenkilökunta.

Taustalla on Autti-Rämön mukaan se, että terveydenhuollossa ei ole riittävästi neuvotteluvoimaa suhteessa lääketeollisuuteen.

– Nyt meille tulee lääkkeitä, joiden tukkuhinnat ovat pitkälle toista sataa tuhatta euroa per laatupainotettu elinvuosi. Sanomme sairaaloille, että tällä hinnalla lääkettä ei voi ottaa käyttöön, vaan pitää saada merkittävä alennus. Mutta pystyvätkö sairaalat neuvottelemaan hinnan niin alas, että se olisi järjestelmän kestävyyden kannalta hyvä? Siihen tarvitaan lainsäädäntöä ja poliittista tahtoa.

Autti-Rämön mukaan uudet lääkkeet voivat saada myyntiluvan hyvinkin vähäisellä näytöllä. Niitä saatetaan tarjota esimerkiksi tilanteissa, joissa potilaalla on levinnyt syöpä, johon ei ole ollut aiemmin hoitoa.

– Voi olla viitteellistä näyttöä siitä, että pieni ryhmä hyötyy lääkkeestä merkittävästi, mutta hinta saattaa olla jotain aivan ennalta tottumatonta. Totta kai me kaikki olemme iloisia siitä, että tulee uusia hoitomuotoja. Mutta mitä uudempi hoito ja mitä pienempi potilasryhmä on kyseessä, hintalappuun tulee melkein aina yksi nolla perään. Se on kestämätön tie, mikä nyt on edessä, jos näitä hintoja ei saada kohtuullistettua.

Lääkkeistä pitää maksaa "maksimimäärä, muttei liikaa"

Karl Claxtonin mukaan uusien lääkkeiden kalliiden hintojen taustalla on se, että lääketeollisuudella on globaalit markkinat ja Yhdysvallat on siellä hallitsevassa roolissa.

– Yhdysvalloissa on asetettu lääketeollisuuden yrityksille älyttömiä kannustimia. Niiden seurauksena alalle on virrannut valtava määrä pääomaa, jolla on rahoitettu paljon kallista lääkekehitystä. Yritykset ajattelevat, että ne voivat vaatia hyvin korkeita hintoja tuotteilta, joilla on suhteellisen vaatimattomat hyödyt, Claxton sanoo.

– Eri maiden täytyy lähettää selvä viesti lääketeollisuudelle ja sanoa, että tämä verran voimme maksaa ja te päätätte sillä perusteella, mihin voitte investoida.

Claxton sanoo ymmärtävänsä täysin syöpäpotilaita tai muita vakavasti sairaita, jotka haluavat kaiken käytettävissä olevan hoidon. Hänen mukaansa kaikkia potilaita kuitenkin hyödyttäisi mekanismi, jossa lääkkeistä maksetaan maksimimäärä, mutta ei liikaa.

Britanniassa keskustelua eri hoitojen hinnoista ja priorisoinnista on käyty jo useita vuosia. Julkisuudessa tämä johtaa helposti vastakkainasetteluun, jossa yhtäällä ovat kalliista lääkkeistä hyötyvät potilaat ja toisaalla esimerkiksi ennaltaehkäisevää hoitoa tarvitsevat mielenterveyspotilaat, joiden hoidosta kalliit uudet lääkkeet voivat olla pois.

Myös Suomessa on keskusteltu harvinaisista sairauksista, joiden lääkehoito voi maksaa satojatuhansia euroja.

Ilona Autti-Rämön mielestä hoitojen priorisointi ymmärretään helposti väärin niin, että se olisi joltakin pois.

– Ei ole kyse siitä, että minua ei hoideta, kun tämä maksaa niin paljon. Kyse on siitä, miten hoidetaan, ettei aiheuteta turhia kustannuksia. On myös varmistettava, että satsaus johonkin uuteen ei johda väestötasolla tai jonkin toisen potilasryhmän kohdalla terveyshyödyn menettämiseen. Rahaa ja henkilöstöresursseja ei ole rajattomasti.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja