Sotkamolainen yrittäjä toteutti miesten bileillan aikana saadun älynväläyksen, jonka myötä hän vaihtoi puhelinliittymänsä David Hasselhoffin nimiin. Ei aikaakaan, kun luuri alkoi piristä yötä myöten.
Hullunkurinen idea syntyi kuusi vuotta sitten muutaman neuvoa-antavan siivittämänä. Sotkamolaismies ja hänen ystävänsä olivat lopen kyllästyneitä jatkuviin työpuheluihin. Kaksikko sai päähänsä vaihtaa nimensä, jotta pärinä vaimentuisi edes hetkeksi.
Villestä* tuli nuoruuden tv-idolin Ritari Ässän mukaisesti David Hasselhoff, kaverista Mihail Gorbatšov.
− Se oli hyvin simppeli homma. Kun avaa liittymän omalla nimellä, käyttäjäksi voi laittaa kenet tahansa. Sitten numerotiedusteluun laittaa vaan käyttäjän tiedot näkyviin, Ville kertoo.
Häirikkösoittajat riemastuivat
Ville työskenteli tuolloin yrittäjänä. Työasioita varten hän säilytti virallisen numeron. David Hasselhoffin kuuma linja oli tarkoitettu vain kavereille.
Mies ei osannut aavistaa, mihin mittasuhteisiin hupaisa vitsi paisuisi. Ei mennyt kauaa, kun numerotiedustelun käyttäjät keksivät, että yhden numeron omistajaksi on merkitty kuuluisa amerikkalaisnäyttelijä.
− Se oli varmaan heille suurta hauskuutta soittaa, että minkä niminen henkilö sieltä löytyy, Ville pohtii jälkeenpäin.
David Hasselhoffin puhelin alkoi piristä jatkuvalla syötöllä. Pian vastaaminen kävi jo työstä. Humalaisten soittajien vuoksi Ville alkoi säätää puhelimensa yöksi äänettömälle.
− Oli siellä ihan hauskojakin tyyppejä. Saatettiin sanoa, että auto on huollettu, voit tulla hakemaan. Yleisin kommentti oli, että onko näkynyt tai oletko kuvauksissa nyt, Ville naureskelee.

