Mitä hän oikein tekee? Kuva vastasyntynyttä vauvaansa nuolevasta äidistä leviää

Kuva vastasyntyneen vauvansa päätä nuolevasta äidistä on saanut monet kohottamaan kulmiaan. Asiantuntijoiden mukaan nuoleminen ei ole väärin, mutta ei myöskään nykyolosuhteissa tarpeellista.

Yllä olevalla videolla näytetään liikuttava hetki, kun lapsi näkee isänsä ensimmäisen kerran.

Ensimmäiset hetket vastasyntyneen kanssa ovat aina ikimuistoisia. Tunteet voivat olla hyvin pinnassa.

Eräs nainen vei kuitenkin luontaisen äidinvaiston uusiin ulottuvuuksiin, sillä hän alkoi nuolla vastasyntyneen tyttärensä kasvoja, kertoo muun muassa News.com.au-sivusto.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Internet ymmällään

Kuvan otti valokuvaaja Ludy SiqueiraSenhoritas Fotografia -järjestöstä. Se julkaistiin verkossa.

Otos herätti internetissä monenlaisia reaktioita. Jotkut pitivät naista ällöttävänä.

Toisten mielestä äidin käytös oli biologisesta näkökulmasta ymmärrettävää ja täysin normaalia. Kyllähän kissatkin nuolevat pentujaan.

Biologisesti ymmärrettävää

Professori Lee Dugatkin Louisvillen yliopiston biologian laitokselta kertoo HowStuffWorks-sivustolle, että nuolemisella on moniakin syitä.

– Yksi saattaa liittyä terveyteen. Siten saa pois iholta muun muassa bakteereita ja viruksia, Dugatkin selittää.

Hänen mielestään kyseessä voi olla myös tapa, jolla äiti tunnistaa vauvansa ja luo tähän tunnesiteen.

Kätilöllekin vierasta

Andrea Quanchi MyMidwifes-organisaatiosta kertoo Kidspot.com.au-sivustolle, ettei hän ole koskaan 35-vuotisen kätilöuransa nähnyt kenenkään tekevän noin.

– On ihan normaalia, että vanhemmat ja äidit ovat haltioissaan lapsistaan, mutta en ole koskaan nähnyt kenenkään nuolevan vauvaansa.

Ihokontakti on tärkeä

Biologisten tarpeiden suhteen Andrea liputtaa ihokontaktin puolesta.

– Iho ihoa vasten on tärkeää vauvan vastustuskyvylle. Vauvat saavat vanhempiensa iholta mikrobeja, joille heillä on jo vasta-aine.

Nuoleminen ei ole väärin

Naisen teossa ei Andrean mielestä ollut sinänsä mitään väärää.

– Jos asiaa miettii, niin pussailun ja nuolemisen välillä ei ole paljon eroa, hän toteaa.

Andrean mukaan myöskään vauvan puhdistaminen tuolla tavalla ei välttämättä ole huono asia, etenkään jos puhdasta vettä ei ole saatavilla.

Suurin osa kuitenkin pääsee puhtaavan veden äärelle, joten nuoleminen ei Andrean mielestä ole välttämätöntä.

Lue myös:

    Uusimmat