Äiti imetti vauvaansa uima-altaan reunalla – paikalle kutsuttiin poliisi: "Ei tissejä voi esitellä missä tahansa"
Texasilainen äiti joutui kummalliseen tilanteeseen imettäessään lastaan paikallisella uima-altaalla.
Texasissa asuva Misty Daugereaux oli saapunut sunnuntaina yleiselle altaalle sukulaispoikansa sekä kahden oman lapsensa kanssa. Hänen 10-kuinen poikansa alkoi olla nälkäinen, joten hän ryhtyi imettämään tätä, kertoo muiden muassa Abc 7 Chicago.
Pian paikalle tuli uimavalvoja, joka ilmoitti, että imetys julkisella altaalla oli vastoin sääntöjä. Kun hämmentynyt Daugereaux ihmetteli asiaa, paikalle kutsuttiin myös altaan johtaja sekä lopulta paikallinen poliisi.
Daugereaux kirjoitti asiasta järkyttyneenä Facebook-sivulleen.
– Johtaja olisi voinut käyttää tilaisuuden kouluttaakseen henkilökuntaansa. Sen sijaan minut ja kaksi 4-vuotiasta sekä 10-kuinen vauva sylissäni saatettiin ulos. Kasvoni olivat kyynelissä. Poikani kysyi: "Äiti, mikseivät he anna sinun syöttää Maxxia?"
Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.
Paikalla olleen poliisin vaatteissa ollut kamera kuvasi tilanteen. Videolla järkyttynyt Daugereaux nieleskelee kyyneliä ja ihmettelee, mihin hänen pitäisi mennä imettämään, kun vahdittavana on kaksi muuta lasta.
Video paljastaa, että kun nainen lopulta poistuu lastensa kanssa, poliisi ja altaan johtaja jatkavat keskustelua.
– Ei tissejä voi esitellä missä tahansa. Ymmärrän, että lasta pitää ruokkia, se on aivan selvää, mutta istuisi sitten viltin alla tai jotakin, poliisi toteaa lopuksi.
Myöhemmin kaupunki pyysi tapausta anteeksi tiedotteella.
– Kaupungin käytännöt ja menetelmät tarkistetaan ja tarvittaessa korjataan. Työntekijöidemme toimintaa koskeviin puutteisiin puututaan lisäkoulutuksella, tiedotteessa luvattiin.
Tapauksesta kuultuaan joukko muita äitejä kokoontui altaan porteille osoittamaan mieltään julkisen imetyksen puolesta.
– Jotkut vauvat, kuten minun poikani, eivät halua pulloa, eivätkä pidä peittämisestä. Enkä aio peittää häntä 32 asteen helteessä, kirjoitti eräs protestoivista äideistä sosiaalisessa mediassa.
Niin Texasissa kuin muissakin Yhdysvaltojen osavaltioissa imettäminen on sallittua julkisilla paikoilla.
Lue kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää