Mistä runsas hikoilu kertoo?

Oletko huomannut, että hikoilet enemmän kuin moni muu? Se voi olla hyvä merkki, Kunto Plus -lehti kertoo.

Jos hikoilet liikkuessasi enemmän kuin useimmat, luvassa on iloisia uutisia. Runsas hikoilu vaikuttaa nimittäin olevan yhteydessä hyvään fyysiseen kuntoon.

Vuonna 2010 japanilaisessa tutkimuksessa vertailtiin hyväkuntoisia aktiiviliikkujia ja huonokuntoisia, liikkumattomia ihmisiä. Tutkimus osoitti, että hyväkuntoiset hikoilivat yleisesti ottaen selvästi enemmän kuin huonokuntoiset. Lisäksi hyväkuntoisten ryhmä alkoi hikoilla treenatessa aikaisemmin kuin huonokuntoisten ryhmä. Läpimärät treenivaatteet voivat siis olla merkki huippukunnosta.

On kuitenkin eri asia, jos hiki virtaa myös muulloin kuin fyysisen ponnistelun ja aktiviteetin aikana. Osa ihmisistä kärsii nimittäin sairaudesta nimeltä liikahikoilu, jonka oireena on epätavallisen runsas hikoilu.

Ei kuitenkaan pidä hätääntyä, vaikka hiki puskee pintaan helposti. Lääkärin juttusille on syytä hakeutua vain siinä tapauksessa, että hikoilee jopa neljä tai viisi kertaa normaalia enemmän.

Lähde: Shape.com

MTV julkaisee artikkelin yhteistyössä Kunto Plus -lehden kanssa.

Muita Kunto Plus -lehden artikkeleita:

Lue myös:

    Uusimmat