Minkä ikäisenä voi mennä kauneusleikkaukseen? Plastiikkakirurgi vastaa
Suomessa pääsääntöisesti vain täysi-ikäinen voi mennä plastiikkakirurgin vastaanotolle hoidettavaksi, mutta poikkeuksiakin löytyy.
Plastiikkakirurgi Heikki Kupi toivoo, että nuoret jaksavat odottaa täysi-ikäisyyteen asti, ja siitä jopa muutaman vuoden pidempäänkin, ennen kuin hyppäävät kauneuskirurgin veitsen alle.
– Kun on puhtaasti esteettisestä toimenpiteestä, ja ylipäätään toimenpiteestä kyse, niin Suomessa alaikäraja on 18 vuotta, hän muistuttaa.
Kupilla on yli 25 vuoden kokemus plastiikkakirurgiasta. Hän toimii plastiikkakirurgiaa ja esteettistä kauneudenhoitoa tarjoavan KC Clinicin johtavana lääkärinä ja on toinen perustajista.
– Voimme tehdä nuorempana tietyissä tilanteissa toimenpiteitä holhoojan tai vanhempien suostumuksella, ja jos on perusteita, Kupi kuitenkin toteaa.
Jos on jokin synnynnäinen tai rakenteellinen poikkeavuus, jota voidaan hoitaa jo nuoruudessa tai lapsuudessa, on mahdollista tehdä poikkeus alaikärajaan.
– Esimerkiksi hörökorvat ja erilaiset poikkeavat ihomuutokset ja vastaavat voi tehdä jo aiemmin, Kupi toteaa.
Asia on kuitenkin eri, jos teini-ikäistä harmittaa oman nenän muoto tai vääränlaiset rinnat.
– Jos puhutaan vaikka nenän esteettisestä korjaamisesta tai rintojen korjaamisesta, niin vasta sitten, kun on 18 ikävuotta tai oikeastaan enemmänkin, vähän tilanteesta riippuen, Kupi pohtii.
Julkisuuden paine
On siis parempi malttaa ja odottaa murrosiän yli.
Julkisuudesta löytyy hyviä esimerkkejä. Huippumalli Bella Hadidin nenä leikattiin tämän ollessa vain 14-vuotias. Myöhemmin Hadid on kertonut katuneensa leikkausta.
– Toivon, että olisin pitänyt esi-isieni nenän. Luulen, että olisin näyttänyt hyvältä sen kanssa, Hadid tunnustaa Voguen haastattelussa.
Hadidin isänpuoleinen suku on peräisin Lähi-Idästä.
– Näitä esimerkkejä löytyy mediasta, kun vanhemmat kustantavat jo tosi nuorelle leikkauksia. Varsinkin niille, jotka toimivat jo lapsuudesta lähtien ulkonäöllisesti esimerkiksi mallin töissä. Silloin vanhemmat saattavat jopa painostaa, että jotain piirrettä pitää korjata. Onneksi tätä ei Suomessa tietääkseni tapahdu, Kupi toteaa.
Yläikarajat
Vanhemmiten voi myös tulla tarvetta plastiikkakirurgin konsultaatiolle. Esimerkiksi katsetta rasittavat roikkuvat silmäluomet voi olla asia, jonka haluaa korjauttaa iästä huolimatta.
– Periaatteessa ei ole olemassa yläikärajaa. Edellyttäen että kyseinen toimenpide ja ihmisen hyvä fyysinen kunto sen sallivat, Kupi toteaa.
On kuitenkin huomioitava, että tietyt esteettiset ja perinteiset toimenpiteet alkavat vähenemään, mitä vanhempiin ikäluokkiin mennään.
– 70-vuotialle tehdään tänä päivänä vielä aika paljonkin esteettisiä toimenpiteitä. Yli 80-vuotiaiden kohdalla silmäluomileikkauksilla voidaan vielä parantaa toiminnallisuutta, hän pohtii.
Kupi kertoo, että hyvin iäkkäille asiakkaille hoidot ja toimenpiteet ovat usein lääketieteellisesti perusteltuja.
– Ne voivat olla poikkeavien ihomuutosten poistoa tai haitallisten asioiden korjaamista. Niille ei ole mitään yläikärajaa, hän toteaa.
Osittainen lähde: Vogue
Uusimmat
-
20:32
Tuomarilan VPK:n vanha rakennus palaa Espoossa – ihmisiä kehotetaan pysymään sisätiloissa
-
20:27
MTV seuraa: Ruotsissa käynnissä mielenosoitus Israelin viisuosallistumista vastaan, paikalla 10 000 ihmistä
-
20:20
Suomalaistähti varmisti olympiapaikan Pariisiin
-
20:01
Xi suitsutti Budapestissa Kiinan ja Unkarin välejä – vierailu tulkittu yritykseksi heikentää lännen yhtenäisyyttä
-
20:00
Lipuntarkastajien toiminnasta suivaantunut mies aiheutti vakavan vaaratilanteen bussissa Helsingissä
-
19:58
Meneekö tässä Israelin viisuedustaja? MTV:n toimittaja kuvasi Malmössä järeän poliisisaattueen
-
19:50
Uusien autojen keskihinta nousi parissa vuodessa yli kymppitonnilla – tässä syy
-
19:45
Tshekin SM-liigatähti kokemassa tylyn kohtalon Leijonat-pelin alla – hymähtää Konsta Heleniuksen "muurista"
-
19:40
Kouvolassa raju ulosajo
-
19:12
Tytär näki isänsä ensimmäistä kertaa ilman partaa – hellyttävä reaktio
-
19:09
Krista Tervo rykäisi kovan tuloksen
-
19:08
Retkikesä pelastettu? Retkeilijöiden taukopaikkoja ei karsita ainakaan vielä tulevana kesänä
-
19:05
Uusi kuva paljastaa "jumalan käden" syvällä avaruudessa
-
18:55
18-vuotias huippulupaus kilpailukieltoon – dopingnäytteessä samaa ainetta kuin venäläisellä kohutähdellä
-
18:46
Leijonien tärkeä taustahahmo vetäytyy sivuun MM-kisojen jälkeen – Jukka Jaloselta lämpimiä sanoja
-
18:25
Koivuallergikkoja odottavat tukalat päivät
-
18:20
NHL-seura päätyi kovaan ratkaisuun: "Päätös oli vaikea"
-
18:08
Suomalaislegendan ikivanha MM-ralliennätys on vaarassa – Sébastien Ogier hakee hyvitystä
-
18:07
EU-parlamentin puhemies Metsola Kiovassa: Tukea Ukrainalle lisättävä
-
17:52
Israelin ja Hamasin neuvottelijat lähtivät Kairosta
-
Lataa lisää