Ensi viikolla Suomessa riittää sateita, mutta sää ei ole pelkästään koleaa. Meteorologi Joonas Koskelan mukaan lämpimämpääkin ilmaa virtaa Suomeen.
Ensi viikolla sadealueita liikkuu Suomen yli runsaasti, ja paikoin viikko voi olla myös tuulinen.
– Aika epävakainen viikko näyttäisi olevan, meterologi Joonas Koskela sanoo.
Sateita on ennusteen mukaan tavanomaista enemmän erityisesti Suomessa ja Itämeren ympäristössä.
Lämpötilojen osalta ensi viikon sää näyttää kuitenkin hieman erilaiselta. Pohjoisessa lukemat ovat lähellä ajankohdan keskiarvoja ja paikoin hieman tavanomaista viileämpiä.
Sadealueiden väliin mahtuu kuitenkin myös lämpimämpiä hetkiä.
– Pari vähän tuulisempaakin päivää voi olla siellä seassa, mutta samalla sitten virtaa lämpimämpää ilmaa, Koskela kertoo.
Ensi viikkoon mahtuu siis sateita ja paikoin tuulta, mutta myös lämpimämpiä jaksoja.
