Ministeriö löysi jotain, mistä suomalaista autoilijaa ei veroteta, mutta kanta on selvä: "Tulisi muuttaa veronalaiseksi luontoiseduksi"
Ministeriön julkaiseman selvityksen mukaan työpaikkapysäköinnistä tulisi tehdä veronalainen luontoisetu.
Valtioneuvoston kanslian julkaisemassa tuoreessa selvityksessä ehdotetaan, että työntekijöiden pysäköinti pantaisiin verolle.
– Työpaikalla tapahtuva autopysäköinti tulisi myös muuttaa veronalaiseksi luontoiseduksi. Työnantajien tulisi vähentää ilmaisten parkkipaikkojen tarjontaa työntekijöilleen erityisesti kuntakeskuksissa ja vastaavilla alueilla. Näillä alueilla hyvä ratkaisu on usein se, että työnantaja vuokraa pysäköintipaikat keskitetyistä laitoksista ja työntekijät huolehtivat itse pysäköinnin kustannuksista, kerrotaan Kävelyn ja pyöräilyn edistämisen mahdollisuudet ja esteet -selvityksessä.
Selvityksessä esiteltiin onnistuneena käytäntönä Valmetin maksullinen työpaikkapysäköinti Jyväskylässä.
– Valmetin Jyväskylän toimipiste päätti 2017, että oli aika ruveta tukemaan muita liikennemuotoja kuin autoilua ja tekemään pysäköinti maksulliseksi (lähelle ovea 1,5–2 euroa/päivä ja kauempana 0,5–1 euroa/päivä), kerrottiin selvityksessä.
Selvitys on osa valtioneuvoston selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa, ja se kertoo tarjoavansa ”tietopohjan, jota voidaan käyttää, kun suunnataan valtion ja muiden toimijoiden työtä kävelyn ja pyöräilyn edistämiseksi”.
Selvityksen taustana on pääministeri Sanna Marinin (sd) hallitusohjelman tavoitteet lisätä kansalaisten liikkumista ja vähentää liikenteen aiheuttamia kasvihuonekaasu- ja muita päästöjä.
Työpaikkapysäköinnin verottamista on pohdittu aiemmin valtiovarainministeriön työryhmän viime vuoden raportissa.
Työryhmän mukaan pysäköintiedun verottaminen tai muu hinnoittelu saattaisi edesauttaa hallitusohjelman tavoitteiden saavuttamista.
– Liikenne- ja viestintäministeriö on vuonna 2018 arvioinut, että pääkaupunkiseudulla kaupallisen pysäköinnin kuukausihinnat vaihtelevat noin 33 eurosta noin 300 euroon kuukaudessa. Palkansaaja voi korkeimmillaan saada verottoman pysäköintiedun myötä 3 600 euron verotonta ansiotuloa vuositasolla, kerrotaan raportissa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää