Ministeri Kurvinen: Ravintolatoimintaan tulossa tuttuja rajoituksia – väläyttää rokotepassin mahdollisuutta yöelämään ja tapahtumiin
Koronatartuntojen määrän kasvu johtaa siihen, että ravintolarajoitukset kiristyvät monella alueella. Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) ennakoi tilannetta tänään Uutisaamussa.
MTV Uutisten tietojen mukaan kiihtymisvaiheen rajoituksiin nousevat Varsinais-Suomi, Pirkanmaa, Päijät-Häme ja Kymenlaakso. Ennestään kiihtymisvaiheessa on Uusimaa.
Ministeri Kurvisen mukaan kiihtymisvaiheeseen siirtyminen tulee tarkoittamaan “ravintolatoimintaan valitettavan tuttuja rajoituksia, joita on aiemminkin ollut”.
– Mitään uutta ja mullistavaa sieltä ei tule, hän summaa.
Kiihtymisvaihe tarkoittaa ravintoloille sitä, että anniskelu on sallittu kello 7-00 ja ravitsemisliikkeet saavat olla avoinna kello 5-01.
Ravintolassa, jossa alkoholin anniskelu on päätoimiala, sisätiloissa käytössä on puolet asiakaspaikoista. Muissa ravintoloissa sisätiloissa on käytössä 75 prosenttia asiakaspaikoista. Jokaisella asiakkaalla tulee edelleen sisätiloissa olla oma istumapaikka pöydän tai muun tason ääressä.
Kurvinen muistuttaa, että rajoitukset tulevat olemaan hallituksen hybridistrategian mukaisia toimia. Ravintolarajoitusten lisäksi käsittelyssä ovat hänen mukaansa “tietyt raja-asiat".
Voisiko rokotepassi toimia?
Tällä hetkellä koronatartunnat leviävät erityisesti nuorten keskuudessa yöelämässä ja yksityistilaisuuksissa. Kurvinen kannustaa nuorempia ikäluokkia ottamaan rokotuksen.
– En ymmärrä tämmöistä rokotekriittisyyttä. Meillä olisi sikotautia, isorokkoa, kaikki tappavat ja vammauttavat sairaudet keskuudessamme, jos aikanaan meidän isovanhemmat ja heidän vanhempansa olisivat olleet rokotekriittisiä. Mennään ottamaan se rokote ja ymmärretään jokainen oma vastuumme siinä, hän sanoo suoraan.
Kurvisen mukaan pakkorokotusta voisi selvittää, mutta hän itse kannattaa rokotukseen ohjaamista “porkkanoiden ja kannustuksen kautta”. Yksi tällainen tapa hänen mukaansa voisi olla rokotepassi, jonka avulla pääsisi esimerkiksi tapahtumiin ja yökerhoihin helpommin.
– Suhtaudun varovaisen myönteisesti siihen, hän pohtii.
Kurvinen ei vastaa suoraan, onko hallituksella pohdinnassa rokotepassin kaltaista asiaa.
– Mielestäni hallituksen pitäisi pohtia sitä.
Kurvinen kertoi myös matkustavansa Tokioon katsomaan Olympialaisia. Koko haastattelun näet tästä:
Uusimmat
-
12:05
Janne Puhakka avautui kaapista tulemisestaan MTV Uutisille vuonna 2022: "Tietynlainen helpotus"
-
11:57
Surmatun ex-liigakiekkoilija Janne Puhakan sanat jäivät Tero Lehterän mieleen – tapasi valmennettavansa vain päiviä sitten
-
11:49
Janne Puhakan viimeinen somepäivitys täyttyi suruviesteistä: "Järkytys on suuri"
-
11:39
Tunnistatko kilpirauhasen vajaatoiminnan oireet? Yksi virhediagnoosi erityisen yleinen
-
11:38
Janne Puhakan tähdittämä Petolliset-finaali jää esittämättä – näin kanava vastaa
-
11:34
Kultamuseoon murtauduttiin: Varkaat veivät arvokasta omaisuutta
-
11:23
Janne Puhakan henkirikos järkyttää rauhallisella alueella Espoossa – näin naapuri Heikki kommentoi
-
11:19
Pikkuhuuhkajille isku: Päävalmentaja toimitsijakiellossa jättiottelussa
-
10:59
Tällainen oli Janne Puhakan viimeinen somepäivitys
-
10:47
Yllättävällä valmistustavalla täydellistä spagettia – oletko testannut?
-
10:38
Espoossa tutkitaan tappoa
-
10:38
Ex-kiekkoilija Janne Puhakka tapettiin Espoossa
-
10:18
Englannin päävalmentaja hämmensi erikoisilla kommenteilla
-
10:03
Matias Lehtonen MTV:n Mestis-tiimiin – debyytti studiovaloissa huomenna
-
10:00
Eduskuntatalon töhryjen puhdistus on tältä erää päättynyt
-
10:00
Tässä ovat seitsemännen Tanssii Tähtien Kanssa -liven kappaleet ja tanssilajit
-
09:30
Ex-avustaja syyttää Kanye Westiä huumaamisesta ja seksuaalisesta väkivallasta P. Diddyn studiosession aikana
-
09:21
HIFK:lta jättiuutinen Jori Lehterästä
-
09:06
Voiko urheilurintaliivejä käyttää jatkuvasti? Fysioterapeutti vastaa
-
09:06
Katso omalla vastuulla: NFL:ssä puistattava hetki
-
Lataa lisää