Poliisi on julkaissut ohjeita koronavirus-epidemian aiheuttamien rajoitusten tiimoilta.
Poliisin toimintaan koronaviruksen vaikutukset ovat toistaiseksi vähäisiä. Poliisi on kuitenkin monin tavoin varautunut virukseen sekä työsuojelulla että toiminnan suunnittelulla.
– Toistaiseksi poliisin hälytystehtävissä ei ole suuria muutoksia, joillakin poliisilaitoksista on todettu tehtävämäärien esimerkiksi viikonloppuna vähentyneen, kun taas toisissa on havaittu lievää kasvua. Viime tuntien tilastotietoa ei ole tällä hetkellä käytössäni, kertoo poliisitarkastaja Marko Heikkilä Poliisihallituksesta
– Tiehallinnon havainnon mukaan liikennemäärät tieverkolla ovat vähentyneet. Saman havainnon olen tehnyt kaupunkiliikenteen osalta.
Millaiseen kokoontumiseen voi osallistua rajoitusten aikana?
Poliisin kyselytuntiin tuli runsaasti kysymyksiä siitä, millaisiin kokoontumisiin voi osallistua.
– Hallituksen linjauksen mukaisesti yli kymmenen hengen kokoontumiset on kielletty, poliisitarkastaja Konsta Arvelin Poliisihallituksesta kertoo kokoontumisten ehdoista.
– Yleisötilaisuudet, joille poliisi antaa luvat, kielletään toistaiseksi.
– Mielenosoitukseen ei tarvita lupaa, pelkkä ilmoitus poliisille riittää. Mielenosoituksen järjestäjä vastaa siitä, että tilaisuuden osallistujamäärä pysyy sallitussa kymmenessä.
