Mainos

Millä luvatut 200 000 työpaikkaa luodaan: Risteilevät keskustakonkarit vastaavat

Yksi gallupjohtaja keskustan tärkeimmistä vaalilupauksista kevään ratkaisuhetkien alla on ollut 200 000 uuden työpaikan luominen.

Puoluetta on kuitenkin arvosteltu konkreettisten esimerkkien puuttumisesta.

MTV Uutiset kysyi, mitä mieltä tästä olivat Tallinnan vaaliristeilyllä viihtyneet tunnetut keskustakasvot.

Risteilyn tunnelmaa kaikkien aikojen kepeimmäksi kehuneen Matti Vanhasen edellisestä vaalikampanjasta on kahdeksan vuotta. Hän sanoo tukevansa ehdokkuudellaan Sipilää pääministeriksi ja pitää kritiikkiä ennakkosuosikkipuolueen kilpailijoiden tyypillisenä käytöksenä.

Muttu millä luvatut työpaikat luodaan?

– Eiköhän niitä konkreettisiakin esimerkkejä tule vaalien edetessä. Hallitusta muodostaessa pitää löytää devalvaatiolle korvike.

– Kilpailukykyä pitää parantaa, jotta teollisuuden vienti paranee. Samat temput, jotka auttavat viennin parantamisessa auttavat myös kotimarkkinoilla.

– Erilaisin verotusmuutoksin pitää kannustaa yrittämään, ja energiapolitiikassa ottaa merkittävä harppaus kohti kotimaista energiaa. Siellä on merkittäviä työllistämismahdollisuuksia, Helsingissä ehdolla oleva Paula Lehtomäki puolestaan kommentoi.

Risteilyllä vaimonsa Raijan kanssa ollut ja tanssilattiallakin viihtynyt Mauri Pekkarinen vetosi keskustan aikaansaannoksiin oppositiossa.

– Uskon, että ihmiset tunnistavat pääsanomamme keskustan kritiikistä kaikkeen, mitä hallitus on tehnyt tai jättänyt tekemättä. Lisäksi olemme julkistaneet strategiset tavoitteemme, niiden takaa löytyy ennen vaaleja ihan riittävästi konkretiaa. Tärkeintä on tunnistaa isot linjat.

Puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä lupasi vimeksi tänään tarkentaa myöhemmin puolueen talouspoliittista sanomaa eli toisin sanoen sitä, mistä keskusta haluaa tulevaisuudessa säästää.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja