Miksi nalkutat? Naiset vastaavat

Juttusarjassa naiset vastaavat joka viikko lukijoiden kysymyksiin liittyen seksiin, ihmissuhteisiin ja muuhun elämään!

"Miksi nalkutat?" kysyy nimimerkki Mie.

Näin naisraati vastasi

"Osa naisista nalkuttaa turhasta, mutta en allekirjoita väitettä kaikkien naisten kohdalla. Yleensä nainen nalkuttaa, koska sille on jokin syy. Jos parisuhteessasi on paljon nalkutusta, pysähdy hetkeksi miettimään, miten voisit itse toimia toisin nalkutuksen vähentämiseksi. Kokeile osallistua enemmän kotitöihin, ota toinen huomioon ja tuo vaikka kerran puolessa vuodessa kukkia. Uskon muutoksen olevan huomattava. Mikäli yrityksestä huolimatta naisesi jatkaa nalkuttamista, olet valitettavasti päätynyt parisuhteeseen sellaisen henkilön kanssa, jonka tapa kommunikoida on nalkuttaminen. Suosittelen vakavahenkistä parisuhdekeskustelua ja mikäli sekään ei auta, parisuhteellanne ei ehkä ole tulevaisuutta."
– 24, parisuhteessa

"Uskon, että nalkuttaminen on keino purkaa turhautumista. Huomaan ainakin itse nalkuttavani silloin, kun olen väsynyt, ärsyyntynyt tai nälkäinen. Kenelle muulle sitä purkaisi omaa turhautumista kuin puolisolle? Hyvällä mielellä keskellä lattiaa lojuvat sukat eivät aiheuta niin paljon harmia."
– 25, avoliitossa

"Hieman asenteellinen kysymys, tämän voisi kysyä myös miehiltä, ei todellakaan ole vain naisten juttu.

Ihmiset nalkuttavat, kun ovat turhautuneita. Jos samasta asiasta on joutunut sanomaan toiselle monta kertaa, ilman, että siihen on mitenkään reagoitu, niin vähemmästäkin nalkutetaan. Tai siis, se monta kertaa sanominen on sitten jo kai sitä nalkutusta... Vinkki: jos et halua kuulla nalkutusta, tottele ensimmäisellä kerralla! Nalkutuksen syyllinen on aina kohde itse."
– 36, naimisissa

"Saatan sanoa samasta asiasta monta kertaa, jos asia täytyy ehdottomasti muistaa. Hermostun ja saatan puhua napakasti, jos jonkun asian päättäminen kestää kauan, ja kyseinen asia vaikuttaa minuun. Esimerkiksi jos olen ajamassa huomenna kotoa lomanviettopaikkaan enkä kahta tuntia ennen lähtöä vielä tiedä, tuleeko henkilö X kyytiin vai ei, koska henkilö X ei osaa päättää. Siinä tilanteessa joku varmaan voisi kuvata puhettani sanalla nalkuttaminen."
– 30, parisuhteessa

”En nalkuta, kun ei ole ketään, kenelle nalkuttaa. Yleensä naiset nalkuttavat siksi, ettei asia mene kerralla perille. ”Kyllä miehet tekevät pyytämäsi asian, ei siitä tarvitse aina puolen vuoden välein muistuttaa” kiteyttää kaiken."
– 30, sinkku

"Hei Mie! On mielenkiintoista, että kun nainen haluaa kertoa mielellään olevan asian, viedä jonkin pointin läpi tai saada mielipiteensä kuuluville, niin se on nalkuttamista. Kun mies kertoo miten asiat ovat, niin se on merkki jämäkkyydestä."
– 29, parisuhteessa

Lue myös:

    Uusimmat