Miksi miehet kokevat tarvetta suojella naisia "turhaan"? Miehet vastaavat

Juttusarjassa miehet vastaavat joka viikko lukijoiden kysymyksiin liittyen seksiin, ihmissuhteisiin ja muuhun elämään!

"Kokevatko miehet jotakin alitajuntaista tarvetta niin sanotusti ”suojella naisia”, jopa tuntemattomiakin?

Kävin silmäleikkauksessa (ei-laserkirurginen), silmänympärykseni oli "parhaimmillaan” ohimoon saakka lähes musta, eli näytin siltä, että olisin saanut oikein kunnolla ”turpaan”. Ulkopuolisten, varsinkin miesten reaktiot esimerkiksi kaupassa tai puistossa olivat mitä ihmeellisempiä, kauhistuneista katseista aina poikaystäväni nostamiseen paidankauluksista seinille. Siis ihan tuikituntemattomat miehet käyttäytyivät näin. Miksi ihmeessä?" kyselee nimimerkki Julianna.

Näin miehet vastasivat

”Kyllä. Miehillä on yleensä tapana huolehtia oman laumansa turvallisuudesta, hankkia sille elanto ja niin edelleen. Tämä sama ilmenee myös nykyaikana niin, että on tarve suojella ns. heikompia. Naisten hakkaaminen on lähes alhaisinta, raiskausten jälkeen, mitä normaalimiehet voivat kuvitella naisille tapahtuvan, ja siitä johtuvat mainitsemasi reaktiot. Teillä on tässä onneksi taustalla inhimillinen tarina, mutta valitettavan vähän me uskallamme nykypäivänä puuttua oikeisiin ongelmiin, joissa ulkoiset merkit samankaltaisia, mitä omassa tilanteessasi kuvasit.”
– 56, naimisissa

"Ehkä miehen, tai ainakin joidenkin miesten, yleisluonteeseen kuuluu suojeluvietti, joka koskee läheisiä, lapsia, omia vanhempia, sisaruksia, puolisoa – ja joissain tapauksissa naisiakin. Ehkä kyseessä on jonkinlainen alfauros-juttu, joka tässä muodossa on ehkä alfaurosmaisuutta parhaimmillaan."
– 36, sinkku

"Suojelun tarve on nimenomaan geneettistä. Uros on aina puolustanut laumaansa ja erityisesti sen lisääntymiskykyisiä jäseniä. Toki tietty ryhmä miehiä liittää tähän myös kulttuurisen koodin heikompien suojelemisesta ja alkaa reagoida yli. Naiset, lapset, sotaveteraanit, kaikki kelpaavat, kun omaa miehuutta aletaan korostaa aivan tolkuttomalla käytöksellä. Nämä miehet luulevat, että koko yhteisö seisoo heidän tekojensa takana ja hiljaisesti hurraa sankarilliselle toiminnalle. Samat miehet kantavat leijonakorua, 'suojelevat' naapurin teinityttöä ja vetävät kännissä omaa vaimoaan lättyyn."
– Herra 47, aviossa

"En ymmärrä ihmisiä, jotka käyvät toisen päälle omien olettamuksiensa varjolla. En koe tarvetta lähteä alustavasti olettamaan, että kyse olisi väkivallasta. Syitä voi kuitenkin olla muitakin. Tässäkin, kun mustelma yltää ohimoon asti, niin väkivalta ei ole se loogisin syy. Ihmisen käytös kertoo paljon enemmän kuin tämän jäljet kasvoissa. Jos nainen ei ole edes pelokkaan näköinen miehen seurassa, niin voin hyvin olettaa, että nainen ei koe häntä uhaksi itselleen eikä täten ole avun tarpeessa."
– 35, sinkku


***

 

Lue myös:

    Uusimmat