Rallikuljettaja Mikko Hirvonen istui muiden suomalaisten tavoin kotisohvalla, kun Suomi voitti jääkiekon MM-kultaa Tukholman Globenissa 15 vuotta sitten.
- Enköhän ollut silloin ihan kotona, Kannonkoskella. Seurasin kisat tiiviisti televisiosta. Muistan kaikki maalitkin vielä, Hirvonen kertoi.
Entä miten käy Suomelle Saksan MM-kisoissa?
- Aina olen kannustanut jätkiä kultaan. Nyt Suomella on nuori ja nälkäinen joukkue, joten mielenkiintoista nähdä, miten se pärjää, Hirvonen totesi.
MM-kisoissa Hirvonen seuraa jyväskyläläistä taustaa omaavia pelaajia.
- Kyllä paria JYPin pelaaja, Sami Vatasta ja Jarkko Immosta tulee seurattua.
Ikimuistoisinta Leijonaa kysyttäessä Hirvonen päätyy maalivahtiosastolle.
- No, Jarmo Myllys on sellainen, joka jäi jotenkin mieleen. Onhan siellä ollut paljon hyviä, kuten Raipekin. Myllyksestä muistan aina sen, kun torjunnan jälkeen luisteli kierroksen omaan nurkkaan, Hirvonen sanoi.
