Mies voitti Eurojackpotissa miljoonia – tyttöystävän nyrpeys loppui nopeasti

Suomeen osui syyskuun alussa 38,9 miljoonan euron päävoitto Eurojackpotissa. Kymmenen hengen porukassa peliin osallistunut pohjoissavolaismies ottaa voiton viilipyttymäisesti.

Tuoreesta voittajasta on vaikea uskoa, että hän on juuri noussut miljonäärien listalle, kertoo Veikkaus tiedotteessaan. Mies hörppii kahviaan ja haukkoo kakkua tyynesti Veikkauksen pääkonttorilla.

– Arki on ollut kiireistä. Ei ole voittoa paljon ehtinyt miettiä, tuumaa voittaja.

Varsinainen miljonäärielämä antaa odottaa vielä jokusen päivän itseään, sillä rahat saa tililleen kolmen viikon päästä päävoitosta.

– Vielä ei ole tosiaan arki muuttunut mitenkään. Asuntolainan maksu on varmasti suurin asia, johon voitto vaikuttaa, hän toteaa.

Tyttöystävä päättäköön lomakohteen

Tuoreeltaankaan tieto voitosta ei saanut miestä sekaisin. Hän selaili arvonnan jälkeisenä aamuna iltapäivälehteä netissä, jossa huomasi uutisen Suomeen tulleesta muhkeasta porukkapäävoitosta. Vasta hetkisen kuluttua hänellä raksutti, että hän oli itsekin ostanut osuuden peliporukkaan Veikkauksen nettisivulla. Pelitilille kirjautuminen kertoi ilo-uutisen: hänen nettiporukkansa oli juurikin se voittoporukka.

– Herätin tyttöystävän ja hän oli aivan nyrpeänä aikaisesta viikonloppuherätyksestä. Rauhoittelin, että voi jatkaa unia uutisen jälkeen, mutta eipä häntä sitten enää väsyttänytkään.

Lainanmaksun lisäksi miehellä ei ole suuria suunnitelmia voittomiljoonille. Harrastukseen hän saattaa hieman panostaa, minkä lisäksi hiihtolomamatka siintää ajatuksissa.

– Kymppiviikolla voisi jonkun reissun tehdä. Saa tyttöystävä nyt päättää kohteen, kun on itse tullut enemmän reissattua poikien kanssa. Nyt vain hyväksyn kohteen, mies sanoo ja naurahtaa.

Kansainvälisen Eurojackpot-pelin ainoa täysosuma löytyi Suomesta viikolla 36. Suomi sai kerralla kymmenen uutta miljonääriä, sillä täysosuma löytyi porukasta, jonka osallistujat asuvat eri puolilla Suomea. Peli oli Veikkauksen nettisivuilta ostettu 10 henkilön valmisporukkapeli.


Lue myös:

    Uusimmat