Nainen luki lottovoitosta lehdestä, yllätys paljastui omalta pelitililtä: "Tuijotin vain voittosummaa, isäntä kyseli kuka on kuollut"

Loton viimeisimmän kierroksen pääpotti, 6,5 miljoonaa euroa, meni viidelle, toisilleen tuntemattomille pelaajille eri puolilla maata. Jokainen viidestä lottovoittajasta saa tililleen 1,3 miljoonaa euroa. 

– Ihan mahtava juttu, että tällainen jättipotti meni porukalle. Jaettu ilo on Lotossakin ehdottomasti moninkertainen ilo, sanoo Veikkauksen markkinointipäällikkö Saila Kuuttitiedotteessa

Useampi viidestä voittajasta vietti voittouutisen jälkeen unettoman yön, kertoo Veikkaus.

Kaksi voitoista meni Helsinkiin, yksi Kouvolaan, yksi Laukaalle ja yksi pienelle paikkakunnalle Varsinais-Suomessa.

Auto remonttiin

Varsinais-Suomen voittaja kuvailee olevansa edelleen voitosta pää pyörällä. 

– Kesti pitkään sitä numeroiden riviä katsoessa tajuta, että minä olen voittanut. 

Rahasumma tulee naisen mukaan tarpeeseen. 

– Autoon tuli juuri isompi remontti ja nyt ei tarvitse sitäkään murehtia. Monesti olen haaveillut, että jos potti osuu kohdalle niin mitä sitten. Vielä olen niin pää pyörällä, etten oikein tiedä, hän kertoo Veikkaukselle. 

Ikimuistoinen työmatka

Puolestaan Helsingissä asuva nuori nainen sai tietää iloisen uutisen junassa matkalla töihin. 

– Katselin kännykästä, että olisiko jotain tullut. Ensiksi näytti, ettei ole mitään tullut, mutta sitten kun tarkemmin aloin silmäillä tiliä niin oikein pelästyin itsekseni siinä muiden matkustajien keskellä.

Nainen kertoo ottaneensa kuulokkeet pois korvista katsoakseen vielä tarkemmin. 

– Olihan se sellainen iloinen shokki, jota ei oikein vieläkään usko todeksi.

Juttu jatkuu videon jälkeen. 

Ennennäkemätön voittosumma on nyt tarjolla Yhdysvalloissa 0:50

Epäili vikaa

Helsingissä voitto osui myös toiselle pelaajalle. 

– Maanantaina oli aika ymmyrkäinen olo lähteä töihin, mutta hienolta tuntuu, kertoo 1,3 miljoonaa euroa voittanut mies Helsingistä. 

Mies kertoo tarkistaneensa Loton oikeat numerot huvikseen ennen nukkumaanmenoa lauantaina. Miehen mukaan yö meni pitkälti valvoessa. 

– Katsoin ensin, että taitaa olla Veikkauksen koneissa jotain vikaa. Tuntuu täysin uskomattomalta, että omalle kohdalle voi osua tällainen voitto. 

Luki voitosta lehdestä

Kouvolan voittaja luki voitosta puolestaan sanomalehdestä. 

– Mietin, että kenelleköhän voitto meni. Menin nettiin katsomaan pelitiliäni ja vain tuijotin voittosummaa. Isäntä jo kyseli, että kuka on kuollut, nainen Kouvolasta kertoo. 

Toisen voittajan tavoin nainen kertoo, että voitto tuli tarpeeseen. 

– Ei kyllä yhtään harmita, että voittosumma jakautui viidelle, nainen vakuuttaa. 

Sähköposti paljasti voiton

Laukaan voittaja kertoo aiemmin vitsailleensa voitosta, mutta nyt voitto todella osui kohdalle. 

– Olen vitsaillut, että jos voitto tulisi, en menisi maanantaina töihin. Mutta kyllä minä kuitenkin menin, mies kertoo. 

Miehen mukaan työpaikalla hänellä ovat muun muassa sosiaaliset verkostot. Kotiinjääminen tarkoittaisi mökkihöperöittymistä. 

– Ei tavallinen ihminen tarvitse näin suurta summaa, mutta kyllähän se tietysti joitakin elämänalueita helpottaa, mies summaa. 

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat

Lue myös:

    Uusimmat