10 miljoonaa lotossa voittanut mies ei ollut uskoa silmiään: "Siellähän se olla möllötti"

Roihuvuoressa rikastuttiin! Kauppias kymmenen miljoonan potista:"Tänään ei puheenaiheet lopu" 2:50
Roihuvuoressa rikastuttiin – kauppias: "Tänään ei puheenaiheet lopu"

Viime viikon Lottoarvonnassa täysosuman sai yksi ainoa voittaja. Voittoisa rivi tehtiin Helsingin Roihuvuoressa sijaitsevassa K-Marketissa, Veikkaus kertoo tiedotteessaan.

Voittaja sai tietää 10 miljoonan euron potistaan sunnuntaiaamuna. Hänen tyttärensä luki uutisista, että jättipotti oli osunut Roihuvuoreen. Niinpä mies päätti tarkistaa oman kuponkinsa.

– Ja siellähän se olla möllötti. Oli se komea ja ihan uskomaton näky, kun saldo oli kymmenen miljoonaa, voittaja kuvailee Veikkaukselle.

Voittaja yhä pyörällä päästään: Suuria suunnitelmia ei ole ehtinyt tehdä

Mies kertoo, että pottia juhlistettiin eilen illallisella. Voitosta on keskusteltu perhepiirissä, mutta suuria suunnitelmia rahoille ei vielä ole. Lomamatkan hän ehti varata jo aikaisemmin.

– Vähän sellainen on kuitenkin pyörinyt mielessä, että onhan tässä jo tehtyä työrupeamaa takana. Voisikohan olla jo aika vähän keventää sitä puolta? Ainakin taloudellisesti sen voisi nyt tehdä, mies kertoo tiedotteessa.

Voittaja kuvailee olevansa yhä pyörällä päästään. Mies kertoo kuitenkin käyneensä tänään töissä. Sunnuntain ja maanantain välinen yö kului pottia sulatellen.

Lue myös:

    Uusimmat