Helsingin käräjäoikeus ryhtyy tänään käsittelemään tapausta, jossa 26-vuotias mies ryöstettiin ja pahoinpideltiin 600 euron takia. Uhri sai pahoinpitelyn seurauksena vakavan aivovamman.
Törkeä ryöstö tapahtui viime lokakuussa Helsingin Mäkelänrinteen uimahallin parkkipaikalla, eikä sillä ollut silminnäkijöitä.
– Siinä maassa ollessani yritin suojata päätäni, kun he potkivat minua. Muistan vain potkujen sadelleen ympäri kehoani, kunnes se yksi potku osui päähäni ja sitten en muista yhtään mitään, uhri kertoi poliisikuulusteluissa.
Jutun valmisteluistunto oli helmikuussa. Pääkäsittelylle on varattu kaksi päivää: maanantai ja keskiviikko.
Syytteessä on yhteensä kuusi henkilöä. Heistä kolmea syytetään törkeästä ryöstöstä, kahta ryöstöstä ja porukan autonkuljettajana toiminutta avunannosta ryöstöön.
–Törkeä ryöstö on väkivaltarikos, ja se sisältää pahoinpitelyn ja anastetun omaisuuden, sanoo syyttäjä Päivi Karkela-Aho.
Uhri houkuteltiin ansaan
Pahoinpitely ja ryöstö alkoivat selvitä vasta sen jälkeen, kun vakavasti loukkaantunut uhri oli viety sairaalaan.
Poliisitutkinnassa puhelutiedoista selvisi, että uhri oli ollut perjantaina lokakuun yhdeksäntenä päivänä yhteydessä vanhaan koulukaveriinsa ja sopinut tämän kanssa tapaamisen Mäkelänrinteen koulun lähettyville.

