Mies sai "Gallén-Kallelan miljoonataulun" ilmaiseksi kaverinsa takakontista – väärä maalilaatu paljasti väärennöksen

Suomen taitavin taideväärentäjä katuu:"Tein syntiä" 5:26
Suomen taitavimmaksi taideväärentäjäksi kutsuttu Veli Seppä oli tuomion mukaan osallistunut taulun korjailuun. MTV Uutiset haastatteli katuvaista maalaria suuren taiderikosvyyhdin yhteydessä.

Hovioikeus on pitänyt voimassa väärennettyä Akseli Gallén-Kallelan taulua hallussaan pitäneen miehen tuomion.

Miehellä oli Tuonelan virta -nimellä tunnettu teos, jonka tekijäksi oli merkitty Axel Gallen, joka tunnetaan myös nimellä Akseli Gallén-Kallela. Signeerauksen yhteydessä tekoajaksi oli merkitty 1900-luvun alkupuoli.

Väärä maalilaatu paljasti huijauksen

Kansallisgalleria, eli silloinen Valtion taidemuseo, arvioi jo vuonna 2010 kyseessä olevan väärennös. Perusteena oli muun muassa se, että maalauksessa oli käytetty titaanivalkoinen-nimistä väriainetta, joka oli otettu käyttöön taulun merkityn tekoajan jälkeen. Väärennöksen laatua arvioitiin heikoksi. Taulu oli kuitenkin jatkanut arvion jälkeen matkaansa eteenpäin ihmiseltä toiselle.

Miehellä oli aitoustodistus, jonka oli allekirjoittanut Gallén-Kallelan tytär. Asiantuntijoiden mukaan kuitenkaan pelkkä aitoustodistus ei riitä aitouden varmentamiseen.

Myös se, ettei teoksen maalaus-, omistus- tai näyttelyhistoriasta ollut tietoa oli selkeä merkki väärennöksestä, olihan aito teos Suomen kansallistaiteen näkökulmasta merkittävä.

"Olosuhteet ja motiivit täysin poikkeukselliset"

Jos teos olisi aito, sen hinta olisi minimissään sadoissa tuhansissa euroissa, ja  oikeudessa kuullun asiantuntijan mukaan sille "löytyisi aina ostaja". Maalaus oli vakuutettu 300 000 euron arvosta.

Taidemaailmaan perehtynyt mies itse oli kertonut saaneensa arvotaulun 25 000 euron velan panttina. Kertomukset olivat kuitenkin ristiriitaisia, sillä taulun lähde kertoi antaneensa sen ilmaiseksi.

– Siirto oli tapahtunut [miehen] näkökulmasta varsin yllättäen vanhan tutun tarjottua teosta auton peräkontista, käräjäoikeuden tuomiossa todettiin.

– Omistajan vaihdoksen olosuhteet ja motiivit ovat olleet tämän tason arvotaulukaupalle täysin poikkeukselliset eivätkä 700 000–2 000 000 dollarin teokselle sopivat.

Teos määrättiin valtiolle menetetyksi ja vuonna 1959 syntynyt mies tuomittiin 40 päiväsakon rangaistukseen väärennysaineiston hallussapidosta.

Hovioikeus ei myöntänyt asille jatkokäsittelylupaa ja käräjäoikeuden ratkaisu jäi pysyväksi.

Suomessa tehtaillaan aktiivisesti taideväärennöksiä 12:00
Asiantuntijoiden mukaan Suomessa tehtaillaan aktiivisesti taideväärennöksiä.

Lue myös:

    Uusimmat