Kannabiksen polttaminen oli viedä eräältä mieheltä sormet huumausaineen käyttöön liittyvän harvinaisen tilan vuoksi.
Runsas kannabiksen käyttö voi äärimmäisen harvinaisissa tapauksissa aiheuttaa verisuonia vaurioittavan tulehduksen. Amerikkalaislääkärit raportoivat vastikään yhdestä tällaisesta potilaasta Annals of Emergency Medicine -julkaisussa.
Kuusi viikkoa ennen hoitoon hakeutumista miehen sormenpäihin oli alkanut ilmestyä haavaumia, jotka vuotivat silloin tällöin. Lopulta sormenpäät muuttuivat sinisiksi.
Väristä huolestunut 49-vuotias mies hakeutui päivystykseen. Tutkimuksissa hän osoittautui sormien oireilua lukuun ottamatta terveeksi. Paljastui kuitenkin, että potilas oli poltellut paljon kannabista, mutta ei tupakkaa.
Miehellä diagnosoitiin Cannabis arteritis, kannabiksen käyttöön liittyvä tulehdus raajojen pienissä verisuonissa. Tila on hyvin harvinainen: varmistettuja tapauksia on vain noin 50, vaikka kannabista käytetään hyvin yleisesti ympäri maailman.
Lue myös: Näin kannabis vaikuttaa sydänkohtauksen riskiin – vavahduttava havainto nuorista käyttäjistä
Harvinaisen tilan syytä ei tiedetä
Cannabis arteritiksen perimmäinen syy on vielä tuntematon. Useimmat potilaat ovat nuoria miehiä, mutta myös naispotilaista on raportoitu.