Mies otti viikon ajan jääkylmiä suihkuja – näin kävi

Mies otti päivittäin kahden minuutin jääkylmän suihkun, ja oppi samalla jotakin uutta.

Men's Health -lehden toimittaja Nick Greene otti vastaan hyytävän haasteen. Viikon ajan mies kävi päivittäin 30 sekunnin mittaisessa, tavanomaisessa suihkussa, ja sen päätteeksi kahden minuutin jääkylmässä suihkussa.

Kylmä vesi tunnetusti auttaa lihasten arkuuteen treenaamisen jälkeen; kylmä suihku saattaa myös parantaa ihon kuntoa ja jopa nostaa mielialaa. Greene päätti ottaa selvää siitä, onko kylmä vesi todella niin hyödyllistä kuin muut väittävät.

Muutos: Huomiokyky

Greenen mukaan kuumassa suihkussa voi haaveilla ja unelmoida. Kylmässä vedessä on mahdotonta ajatella mitään muuta kuin kylmän veden aiheuttamia tuntemuksia.

Kun kylmyyteen tottuu, huomio alkaa kuitenkin kiinnittyä kehon toimintoihin: Greene havaitsi esimerkiksi olkapäidensä olevan jännittyneinä ja hengityksensä olevan nopeaa ja pinnallista. Hän kykeni rentouttamaan itsensä tietoisesti.

Muutos: Motivaatio

Kun Greene oli ottanut arvioimansa kahden minuutin jääkylmän suihkun, hän tunsi olevansa täysin valmis päivän haasteisiin. Energiaa pursuileva mies jopa teki muistilistoja päivän tehtävistä heti suihkusta päästyään.

Muutos: Tahdonvoima

Jääkylmään veteen meneminen päivä toisensa jälkeen kysyy tahdonvoimaa. Vaikka olo on suihkun jälkeen energinen, suihkuun meneminen ei tunnu hyvältä ja houkuttelevalta ajatukselta.

Greene kuitenkin ajoi itsensä suihkuun kerta toisensa jälkeen, koska olo kylmän suihkun jälkeen oli niin mahtava. Hän kuitenkin tunnustaa edelleen rakastavansa kuumia suihkuja.

Lisää rentoutta elämään:


Lue myös:

    Uusimmat