Kävi jääkylmässä suihkussa joka aamu viikon ajan – mies paljastaa, kannattiko kokeilu
Mies muutti aamurutiinejaan ja huomasi, kuinka suuri vaikutus pienellä muutoksella voi oikein olla.
Kun puhutaan jääkylmistä suihkuista, useimmille meistä tulee mieleen yksi sana: miksi. Vaikka jo pelkkä ajatus kylmästä suihkusta aiheuttaisi vilunväreitä, siitä on todettu olevan hyötyä niin verenkierrolle kuin stressinhallinnallekin.
Ennen vain lämpimiä suihkuja ottanut Patrick Huguen oli tietoinen kylmien suihkujen terveysvaikutuksista, ja tämän lisäksi hänen isoisänsä oli suuri kylmien suihkujen puolestapuhuja. Näiden seikkojen innoittamana mies päätti ottaa selvää, millaisia vaikutuksia pesurutiinien muutoksilla olisi häneen itseensä.
– En päättänyt lämmintä suihkua kylmään purskaukseen. Käänsin hanan kylmälle, vedin syvää henkeä ja menin alle. Joka päivä. Seitsemän päivän ajan, Huguen toteaa.
Mies listasi ylös asioita, joita pelkkä veden lämpötilan muuttaminen sai hänessä aikaan. Vaikka alku olikin vaikea, mies kertoo tottuneensa kylmään veteen yllättävän nopeasti.
Käsien iho parani huomattavasti
Hugueb kertoo uskoneensa, että kylmä suihku parantaisi hänen ihonsa kuntoa, koska monet tahot niin väittävät. Asiantuntijoiden mukaan kylmä vesi on ihon kannalta kuumaa parempi vaihtoehto, sillä kuuma vesi kuivattaa ihoa ja voi aiheuttaa ärsytystä.
– Kun otin erittäin kuumia suihkuja, tunsin vähän kutinaa, etenkin selässäni siinä kohtaa mihin vesi osui. Se mitä en odottanut oli, että kylmä vesi auttaisi käsiini.
Kädet altistuvat päivän aikana niin kemikaaleille kuin auringollekin. Kylmä suihku antoi käsille tauon rasitusta auttaen niiden ihoa parantumaan, ja viikon jälkeen Huguenin käsien kuivuus oli tiessään.
”Sain pitkät aamuni takaisin”
Tosiasia on se, että ihminen viihtyy kylmässä suihkussa kuumaa suihkua vähemmän aikaa. Tämä johti miehen mukaan siihen, että hänellä tuntui olevan tämän koeviikon aikana aamuisin paljon enemmän aikaa kuin aikaisemmin. Kylmä vesi auttoi häntä myös heräämään ja valmistautumaan päivän koetuksiin lämmintä suihkua paremmin.
– Olin pukeutunut ja juonut kahvin vain kaksikymmentä minuuttia sen jälkeen, kun olin noussut sängystä. Tällä lisääntyneellä ajalla söin aamupalaa, luin uutisia ja joskus nukuin vähän myöhempään.
Se oli mahtavaa etenkin treenin jälkeen
Hikitreenin jälkeen Huguen huomasi kaipaavansa kylmän suihkun virkistävää vaikutusta. Kylmä suihku pysäytti tavallisesti vielä pitkään treenin jälkeen valuneen hien hetkessä. Hän ymmärsi, että treenin jälkeinen kuuma suihku oli aikaisemmin vain lisännyt hien eritystä, ei pysäyttänyt sitä.
Ajatuksenjuoksu parani
Mies kertoo olleensa huolissaan niin kutsuttujen "suihkuajatusten" katoamisesta nyt, kun suihkukerrat muuttuisivat pitkistä nautinnollisista hetkistä lyhyeksi kylmäksi kylvyksi.
Huoli oli kuitenkin täysin turha, sillä mies kertoo luovien ideoiden putkahtaneen hänen päähänsä entistä paremmin niin aamupalapöydässä kuin työmatkoillakin. Kylmä suihku lisäsi ajatustenjuoksua.
Yhteenveto:
Yhteenvetona mies toteaa, että kuuman suihkun vaihtaminen kylmään todellakin kannatti, ja hän kehottaa kaikkia kokeilemaan samaa. Mies lupaa, että kylmään veteen tottuu nopeasti.
Lähde: Men’sHealth
***
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää