Mainos

Mielenosoittaja ja mellakkapoliisi

Tulipa ulkoiltua vappuaattona. Mikäs siinä, kun ei ollut pakkasta tai satanut. Tunti Kampin kauppakeskuksen pihalla ja sitten Mantan kautta Hakaniemeen. Siinäpä suurin piirtein oli EuroMayday 2007.

Mitään ihmeempää ei sattunut - ei kai sitä kukaan odottanutkaan?

Kaksi ikkunaa rikkoontui, uusia tägejä ilmestyi ja yksi auto sai kattoonsa lommon kaupunginteatterilla, kun mielenosoittaja kiipesi sen päälle istumaan. Vaarallisimpia olivat muutamat heitetyt pullot. Mannerheimintiellä yksi lensi raitiovaunukiskoille parin metrin päähän ratikkaa odottaneista sivullisista. Onneksi ei osunut.

Poliisi korjasi tusinan verran ihmisiä talteen, mikä on mielenosoittajien ja bilettäjien määrään verrattuna pieni luku. Narinkkatorilla oli ehkä 400 ihmistä ja kulkueessa enimmillään tuhatkunta. Loppuvaiheessa määrä taas väheni. Kaiken kaikkiaan kuitenkin melko sopuisa tilaisuus. Pellepataljoona - osa mielenosoittajista oli pukeutunut pelleiksi - osoitti, että huumorilla saa ehkä asian paremmin perille kuin ärhentelyllä.

Mielipahaa aiheutui ehkä kaupunginteatterissa loppuunmyytyä "Kaunotar ja Hirviö" -musikaalia katsomassa olleille, kun kulkue sattui teatterin eteen samaan aikaan kun ihmiset purkaantuivat teatterista. Juuri tuolloin liike myös pysähtyi noin kymmeneksi minuutiksi. Joukossa oli paljon lapsia. Osa heistä näytti kyllä aidosti pelästyneiltä, kun kulkueen mukana liikkuneen kuormurin lavalta raikui kymmenen artistin ja kaiuttimien säristämä huuto-rap ja himmeiden katuvalojen alla oli kolmisensataa enemmän tai vähemmän juopunutta nuorta. Tätä show'ta ympäröi sitten sata kypäräpäistä poliisia ja parikymmentä poliisiautoa.

No, EuroMaydayn keskelle osuneet lapset näkivät musikaalin lisäksi tosielämän teatteria: Mielenosoittaja ja mellakkapoliisi.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.