Michelle Obama ei ole saanut ajaa autoa lähes 10 vuoteen – eikä hänen kannata haaveilla siitä vieläkään
Merkittävä asema ja sen tuoma turvallisuusuhka tulee kulkemaan entisen presidentin vaimon elämässä pitkään, mikä estää häntä tekemästä melko arkipäiväisiä asioita itse.
Yhdysvaltain entinen ensimmäinen nainen Michelle Obama ei suinkaan voinut palata täysin tavallisen pulliaisen elämään miehensä Barackin presidenttikauden päätyttyä. Yhdysvaltain salainen palvelu hoitaa edelleen Obaman perheen turvallisuutta, mikä rajoittaa heidän itsenäisyyttään jossain määrin.
Prioriteettina turvallisuus
Michelle paljasti Peoplen haastattelussa ikävöivänsä meille muille niinkin itsestään selvää asiaa kuin auton ratin taakse istumista ja pienelle ajelulle lähtemistä.
Toistaiseksi hän joutuu kuitenkin turvallisuutensa vuoksi matkustamaan auton takapenkillä salaisen palvelun kuskaamana.
– Ei ajamista minulle. Elämme yhä kuplassa. Jos meillä olisi maatila jossain, ehkä siellä voisin ajaa, Michelle toteaa.
Videolla esitellään Vladimir Putinin työsuhdeautoa. Artikkeli jatkuu videon alla.
Valitettavasti hiljattaiset kirjepommiuutiset ovat tuoneet fokuksen jälleen ennalta ehkäiseviin toimiin ja riskien välttämiseen, joten Michelle ei ainakaan lähitulevaisuudessa pääse takapenkiltä ratin taakse.
– Kuten olemme nähneet, riskit ovat yhä olemassa, Michelle sanoo.
Lähde: The Drive
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää