Mestiksen tuore lisenssipäätös pistää FPS:n hommiin, luvassa useita muutoksia – "Työ alkaa välittömästi"

FPS sai maanantaina ilahduttavia uutisia, kun Jääkiekkoliitto myönsi seuralle Mestis-lisenssin tulevalle kaudelle. Seura aloittaa pikimmiten valmistautumisensa Mestistä varten.

Mestis ilmoitti aiemmin keväällä laajentavansa sarjaansa 14 joukkueeseen. Suomi-sarjassa pelanneet Kiekko-Espoo ja FPS ilmaisivat halukkuutensa nousuun ja hakivat paikkaa Mestikseen. Kiekko-Espoon lisenssihakemus hyväksyttiin jo aikaisemmin, mutta nyt myös FPS:n hakemus sai myöntävän vastauksen.

Tieto noususta otettiin FPS:ssä ilolla ja riemulla vastaan.

– Sitä on odotettu ja töitä sen eteen on tehty lukemattomia tunteja. Kaikki edellisten kausien työt ovat saaneet nyt palkinnon, FPS:n puheenjohtaja Juha-Matti Vuorela kertoo MTV Urheilulle.

FPS:n ensimmäistä hakemusta ei hyväksytty, sillä Jääkiekkoliitto vaati seuralta vielä selvityspyyntöjä. Joustokaukalon puuttuminen oli kenties suurin este Mestis-nousulle, mutta FPS pääsi sopuun asiasta Forssan kaupungin kanssa.

– Olimme yhteydessä kaupunkiin ja esittelimme heille, että nyt olisi korkea aika vaihtaa se kaukalo, joka olisi pitänyt jo vaihtaa. Sehän meni aina kaupunginvaltuustoon asti äänestykseen, mutta sieltä tuli aika selvä tulos, että kaupunki oli myötämielinen hankinnalle, Vuorela avaa.

Koronaviruksen päättämällä kaudella aina Suomi-sarjan välieriin asti edennyt FPS on pelannut edellisen kerran Mestiksessä vuonna 2007. FPS on tuoreen uutisen myötä aloittanut valmistautumisensa tulevaan Mestis-kauteen, mutta urheilullisia tavoitteita seura ei ole itselleen vielä asettanut.

– Nyt aloitamme valmentajan palkkaamisella ja joukkueen kokoamisella. Tulevaisuus näyttää sen, mikä meidän tavoite on siellä. Pelata vahva ehjä kausi ja niin taloudellisesti kuin urheilullisestikin kannattava kausi, Vuorela sanoo.

Nousu Suomen toiseksi korkeimmalle sarjatasolle tuo mukanaan myös muutoksia, jotka muuttavat koko organisaatiota monellakin tapaa. Työt aloitetaan nopealla aikataululla.

– Meillähän tulee pieni organisaatiomuutos. Hallituksen sisällä jaetaan vastuualueet ja otamme hallitukseen varmaan jonkin verran uusia jäseniä. Tulevan syksyn agendana on myös yhtiöittäminen. Kaudella 2021-22 Mestiksessä ei saa pelata kuin osakeyhtiöpohjalta. Meillä alkaa välittömästi työ sen osakeyhtiön perustamisen kannalta, Vuorela listaa seuran työlistaa.

Lue myös:

    Uusimmat