Liiga-pomo latasi suoraan Kiekko-Espoon pääsarjapaikasta: "Ei yhtään uskottavaa esitystä"
SM-liiga ei ota vastaan lisenssihakemuksia kaudelle 2024–2025. Sarjan puheenjohtajan Heikki Hiltusen mukaan vankimmin Liiga-paikkaa havittelevan Kiekko-Espoon kassa ei ole näyttänyt vielä pääsarjakelpoiselta.
Kiekko-Espoon ja muiden Liiga-noususta haaveilevien seurojen kasvoille viskattiin märkä rätti kesäkuun alussa, kun Liiga tiedotti, että taustatyön päätteeksi 15 osakasta, eli seurat, löivät luukut umpeen kautta 2023–24 koskien. Päätöksen taustalla on halu rauhoittaa tilanne mahdollista sarjauudistusta varten. Tie SM-liigaan mutkistui myös esimerkiksi Jokerien osalta.
Liigan puheenjohtaja Heikki Hiltunen kertoo MTV Urheilulle, että systemaattisesti pääsarjatason paikkaan pyrkivän Kiekko-Espoon taloustilanne ei ollut keväällä riittävällä tolalla SM-liigaa silmällä pitäen.
– Me ei olla nähty pääomasta yhtään uskottavaa esitystä, Hiltunen toteaa Kiekko-Espoon osalta.
– Olemme saaneet heiltä selvityksen, että he eivät voi sellaista (talousesitystä) tehdä, kun ei ole Liiga-paikkaa. Itse uskon, että sen voisi tehdä ehdollisena. Näin siihen voisi hakea sitoumukset ennakkoon. Sehän olisi silloin uskottavaa Liigan suuntaan, Hiltunen jatkaa.
Espoolaisseura ilmoitti heti, ettei se ole tyytyväinen Liigan päätökseen.
Hiltusen mukaan pelkän Liiga-lisenssin hinta on tällä hetkellä 3,6–4,0 miljoonaa euroa.
"Tekisin sen työn nyt"
Kiekko-Espoo sai tylyt uutiset sarjan kiinnipysymisestä vain kaksi päivää ennen Liigan julkista tiedotetta. Ratkaisu tuli espoolaisseuralle suurena yllätyksenä.
– Vuoropuhelua käytiin, mutta lopullinen päätös oli heille shokki ja vaikea asia. Jos jälkeenpäin miettii, niin oltiinko sitten epätarkkoja viime syksyn viestinnässä? Olisi voitu sanoa, että aikaisintaan ensi syksynä, kun tiedetään tämän tehdyn työn tulokset.
Hiltunen opastaa nousua havittelevaa Kiekko-Espoota käyttämään epätoivotun Mestis-ajan tarkkaan hyödyksi.
– Se talouspuoli on tässä ammattiurheilussa niin tärkeä, että siinä tekisin työn nyt.
LUE MYÖS: Jääkiekkoliitto vaatii SM-liigalta nopeampia toimia sarjauudistuksessa – "Aikaa ei ole hukattavaksi"
– Taloudesta on huono track record, vaikka se olikin Blues. Espoo on kokenut sen kolauksen, ettei pärjätty. Espoon yhteisö ei ole niin vahva. Sen pitäisi olla niin vahva, että se vetäisi ihmiset hallille saman tien. Se tulee urheilun kautta, Hiltunen jatkaa.
Hallitseva Mestiksen mestari aikoo edelleen hakea lisenssiä ensi syksynä.
"Olen luottavainen"
SM-liigan ja Jääkiekkoliiton välinen yhteistyösopimus sekä Liigan osakassopimus kaipaavat päivitystä ja tarkastelua. Hiltunen uskoo, että tarvittavat päätökset saadaan lyötyä kansiin tulevan sesongin aikana.
– Olen luottavainen, että ensi kauden aikana pystymme ne sopimaan ja tekemään muodolliset päätökset. Se on tavoitteeni Liigan hallituksen puheenjohtajana.
Mikäli kesäkuun alun tiedotteessa ilmaistut muutostarpeet saadaan ensi kauden aikana tehtyä, siirtyy pallo jälleen osakkaiden neuvottelupöytään. Kahden kolmasosan enemmistö päättää, miten sarjajärjestelmän tulevaisuus etenee.
Osakkailla on valta myös siirtymän aikataulusta. Hiltunen arvioi, että mahdollisia muutoksia sarjajärjestelmän osalta nähdään aikaisintaan kaudella 2025–26.
MTV Urheilu tavoitti keskiviikkoaamuna viestitse Kiekko-Espoon puheenjohtajan Ami Rubinsteinin. Seura ei halua kommentoida Hiltusen lausuntoa tai Liiga-projektia tässä vaiheessa.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
18:01
Mitä ihmettä? Kummallinen näky Toyota-tähden autosta sai asiantuntijan hämmästymään – "Täysin käsittämätöntä!"
-
18:00
Ohhoh! Tiesitkö tämän upeilla laulutaidoilla varustetusta Salkkarit-tähdestä? Niittää nyt menestystä yllättävässä ohjelmassa
-
17:56
MTV seuraa: Kalle Rovanperä nousi kärkeen! Elfyn Evansin nuottivihko hukassa
-
17:54
Kohupeluri istui puoli kautta pelikiellossa – debytoi tänään MM-jäällä: "En halua puhua siitä"
-
17:49
YK-komitea: Itärajalle saapuvien tulisi päästä turvapaikkamenettelyyn saapumistavasta riippumatta
-
17:48
Tarja löysi pullopostin 14 vuoden takaa Kuusankoskella – tunnetko näitä "stadilaisia typyjä"?
-
17:42
James Blunt tiedotti itse Helsingin keikkansa peruuntumisesta – Kalle Keskisen yrityssaneeraukseen asetettu firma ei kehdannut kertoa syytä
-
17:40
Bussi syöksyi jokeen keskellä Pietaria – valvontakameravideo näyttää erikoisen tilanteen
-
17:35
Kalastaja Jarno neuvoo helpon tavan valmistaa kalaa: "Ei voi epäonnistua"
-
17:11
Moottoripyöräilijä kuollut liikenneonnettomuudessa Nelostiellä
-
17:10
Romanit pöyristyivät videosta, jossa perhe ei päässyt kioskiin: "Surullista, että pieni lapsi näkee ja kuulee kaiken"
-
17:05
Lentokoneiden savuhavainnot ovat Suomessa harvinaisia
-
17:02
Alankomaiden viisuedustaja ei esiintynyt harjoituksissa – EBU:lta mystinen kommentti
-
16:58
Ex-toimitusjohtaja joutuu korvaamaan melkein miljoonan euron edestä perusteettomia laskutuksia
-
16:57
Sulkapallon kiharainen valintapulma päätökseen – Suomen edustaja valittu
-
16:45
Flirttaileva tanssihow villitsee Salkkareissa
-
16:34
Yllätystarkastuksen karu tulos: Itsemurhaa yrittänyt ei saa hoitoa – on tarjota vain pappi
-
16:34
Oliver Kapanen saanut yhteydenottoja NHL:stä – kommentoi ensi kautta
-
16:30
Oikeus hylkäsi syytteet perussuomalaisten vaalimainosten poistamisesta
-
16:22
Luonnonperintösäätiö osti Korppoosta ikimetsän – vanhimmat puut huomattavasti yli 170-vuotiaita
-
Lataa lisää