Merkittävä käännekohta on Audin mukaan käsillä: "Tapahtunee ensi vuonna tai seuraavana"

Audin toimitusjohtaja uskoo ison muutoksen tapahtuvan parin vuoden sisällä.

Volkswagen-konsernin rahasampo Audi on jo ilmoittanut luopuvansa polttomoottoriautojen myynnistä kokonaan vuoteen 2033 mennessä ja esittelevänsä jo vuodesta 2026 alkaen pelkkiä täyssähköautoja.

Muutos tulee olemaan iso monessakin mielessä. Sen lisäksi, että sähköautojen valmistaminen on vielä toistaiseksi vastaavaa polttomoottoriautoa kalliimpaa, on myös niistä saatava voitto pienempi.

Audin toimitusjohtaja Markus Duesmann ei kuitenkaan pidä tätä ongelmana, sillä hän uskoo suuren murroksen olevan pian täällä.

– Hetki, jolloin tienaamme sähköautoilla yhtä paljon kuin polttomoottoriautoilla, on ihan kohta. Se tapahtunee ensi vuonna tai sitä seuraavana. Hinnat ovat jo nyt hyvin lähellä toisiaan, Duesmann kertoi elokuussa uutistoimisto Reutersin mukaan.

Alalla on arvioitu, että isommissa sähköautoissa tuotantokustannukset ovat samalla tasolla vastaavien polttomoottoriautojen kanssa vuonna 2025, mutta pienemmissä vasta 2027.

Sähköä, sähköä, sähköä

Audi suunnittelee tuovansa markkinoille 20 täyssähköautoa vuoteen 2025 mennessä. Niiden joukkoon lukeutuvat tiettävästi muun muassa A3:n, A4:n, A5:n ja A6:n täyssähköiset e-tron-versiot.

Tällä hetkellä Audin sähkömallistossa ovat e-tron, e-tron GT sekä Q4 e-tron.

Audin ohella muun muassa Volvo, Jaguar, Euroopan Ford, Euroopan Volkswagen, Honda, Fiat, Bentley ja Cadillac ovat paljastaneet aikataulunsa, jossa ne luopuvat polttomoottoriautoista.

Lähde: Reuters

Lue myös:

    Uusimmat