Suomen miesten lentopallomaajoukkueen haaveet paikasta kesäolympialaisiin ovat ponnahdelleet aina toisinaan pintaan läpi 2000-luvun, mutta tällä hetkellä reitti kisoihin on oikeasti lähempänä kuin aiemmin.
Kansainvälisen lentopalloliiton FIVB:n ylläpitämä maajoukkueranking on monien muiden lajien vastaaviin verrattuna melkoista trilleriä.
Viikkojen tai kuukauden välein päivittyvän listauksen sijaan lentopallossa jokainen voitto tai tappio näkyy välittömästi listasijoituksissa. Heikommin rankatun lyömisestä ei juuri pisteissä hyödy, mutta häviämisestä pisteitä menettää roppakaupalla. Maailmanmestari Italian kaatamisesta illan EM-puolivälierässä palkittaisiin niin kuin ihmeestä kuuluukin.
Veljesten EM-alkulohkon päätteeksi Virolle kokema tappio vaikeutti hieman Suomen jatkopolkua meneillään olevissa kisoissa, mutta oikeastaan enemmän se kirpaisi vaivalla kerättyjä rankingpisteitä ajatellen.
Suomi sai alkulohkon aluksi heikommin rankattujen Belgian ja Tanskan lyömisestä noin viisi lisäpistettä kummastakin. Lajin takavuosien jättimaan Serbian nitistäminen 3–0 toi jo hulppeat 10,5 pistettä. Valitettavasti tuo potti mitätöityi yhdessä Viro-ottelussa, jossa Suomi menetti tappiolla 10,6 pistettä.
Nyt Suomi on EM-neljännesvälierän Kreikka-voittonsa jälkeen FIVB-rankingissa sijalla 16, kun se kävi jo parhaimmillaan jo 13:ntena. Ilman Viro-ottelun pistemenetystä sijoitus olisi todennäköisesti sijan tai kaksi parempi.



