"Me olemme toinen aalto!" Jopa 17 000 marssi koronarajoituksia vastaan Berliinissä – Saksassa kirjattu yli 950 tartuntaa päivässä

Berliinin mielenosoitukset 0:23
Tältä Berliinin mielenosoituksessa näytti.

Mielenosoittajat kokoontuvat Berliniin Brandenburgin kaupunginportille lauantaina vastustamaan Saksan koronavirusrajoituksia.

Voimassa olevien rajoitusten mukaan ihmisten tulisi pitää vähintään 1,5 metrin turvaväliä toisiinsa tai käyttää suojamaskeja. 

Tilaisuuteen osallistui arvioiden mukaan noin 17 000 ihmistä.

”Vapauden päivä – pandemian loppu”- nimellä järjestetylle marssille osallistui rokotustenvastustajia sekä äärioikeistolaisiksi tai uusnatseiksi luokiteltujen järjestöjen jäseniä. Tapahtumasta kuvatuilla videoilla saattoi kuulla osallistujien huutavan iskulausetta: ”me olemme toinen aalto!”

Berliinin poliisi on kertonut Twitterissä, että yhdestä mielenosoituksen järjestäneestä tahosta on tehty rikosilmoitus koronarajoitusten noudattamatta jättämisestä. 

Saksassa on kirjattu 955 uutta koronatartuntaa viimeisen vuorokauden aikana. Tätä suurempi päiväkohtainen luku nähtiin viimeksi toukokuussa.

Maan valtiovarainministeri Peter Altmaier pitää uusia lukuja ”hälyttävinä”. 

Jos yllä oleva tviitti ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

– Kyse ei ole laajoista ”hotspoteista”, vaan pienemmistä keskittymistä. Suurimmat riskit tulee määritellä, jotta kohdennetumpi torjunta on mahdollista, Altmaier kirjoitti Twitterissä. 

Saksan tartunnoista lukua pitävän Robert Koch -instituutin mukaan tartuntojen kasvu johtuu koronarajoitusten noudattamatta jättämisestä ja ulkomailta palaavista matkustajista. 

Kaikkien Saksaan matkustavien on nyt mahdollista saada ilmainen koronatesti 72 tunnin sisällä maahan saapumisesta. Asiasta päätti maan terveysministeriö.

Lähde: CNN.

Lue myös:

    Uusimmat